Irene Hirvi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Irene Hirvi (19288. heinäkuuta 2008) oli suomalainen unissasaarnaaja, joka tuli tunnetuksi saarnatessaan 11-vuotiaana Lohtajan Marinkaisissa kesällä 1939 noin kuukauden ajan.[1][2][3]

Irene Hirvi oli syntynyt Lohtajan Väliviirteellä ja hänen kerrotaan tulleen sijoitetuksi kunnan puolesta Lohtajan Marinkaisissa sijainneeseen Juho Hyypän taloon. Hänen äitinsä oli kuollut ja muualla asunut isä ei huolehtinut tyttärestään. Hän joutui toukokuussa 1939 Libeckin sairaalaan Kokkolaan saatuaan hermostokohtauksia, joiden vuoksi hän oli puoliksi tiedottomassa tilassa. Sairaalassa kohtaukset loppuivat. [1][2][3][4]

Irene Hirven ensimmäinen unissasaarnaus tapahtui perjantaina 9. kesäkuuta 1939. Hän kertoi olevansa taivaassa ja puhuvansa mitä Jeesus käski hänen sanoa. Hän kertoi mitä hän näki taivaassa ja mainitsi monien elossa olevien henkilöiden nimiä, joiden hän sanoi olevan joko taivaassa tai helvetissä. Tämän jälkeen Hirvi alkoi saada tälläisiä kohtauksia neljä kertaa päivässä, ja hän puhuu joka kerta tunnin ajan, joskus toistakin tuntia näkemistään asioista. Irene Hirvi osasi sanoa edeltäkäsin tunnilleen, milloin hän aloittaisi puhumisen ja milloin se loppuisi. Unissasaarnaamisen ulkopuolella Hirvi käyttäytyi aivan normaalisti. Saarnan aikana hän makasi sängyssään kevyessä horrostilassa ja saarnasi normaalilla äänellä. Hirvi muisti saarnansa normaalitilaan palattuaan.[1][5]

Irene Hirven saarnoja tuli kuuntelemaan satoja, enimmillään jopa tuhat ihmistä. Kun kuulijajoukko kasvoi suureksi talon pihaan sijoitettiin keinutuoli, josta käsin Hirvi saarnasi kuulijoilleen istualtaan kuusi kertaa saman päivän aikana. Saarnoissaan Hirvi kertoi olleensa aluksi portinvartijana taivaassa, mutta päässeensä myöhemmin sisälle taivaaseen, samoin hän pääsi myös helvettiin Jeesuksen taluttamana. Irene Hirven mukaan taivaan ovessa oli teksti Jeesuksen Kristuksen Jumalan pojan veri puhdistaa meitä kaikista synneistä, jota ei osata lukea helvetissä eikä taivaassa, mutta Irene oli saanut sen tietää. Hän oli saanut myös tietää kuolevansa kahden vuoden kuluttua 13-vuotiaana. Hirven puhe sisälsi usein Siionin kanteleen virren numero 546. Professori Aarni Voipio haastatteli ja laulatti Irene Hirveä ja hän piti unissasaarnaamisesta radioesitelmän Yleisradiossa. Irene Hirven saarnat päättyivät noin kuukauden kuluttua kun joku oli ollut aikeissa ryhtyä rahastamaan Hirven näyillä. [1] [2][3][6][7][5]

Irene Hirvelle on pystytetty 1990-luvun loppupuolella muistokivi Lohtajalle sen talon pihalle, jossa hän saarnasi kesällä 1939. [1]

  1. a b c d e Kokkola Karleby Finland-blogi 23.4.2023 : Unissasaarnaaja Irene Hirvi
  2. a b c Lohtajan "unissapuhujatyttöä" kuulemassa. Kalevan kirjeenvaihtaja kertoo näkemiään ja kuulemiaan, käytyään tapaamassa 11-vuotiasta Irene Hirveä, Kaleva, 16.06.1939, nro 135, s. 4, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu 15.06.2024
  3. a b c 11-vuotias tyttönen unissasaarnaajana, Aamulehti, 16.06.1939, nro 159, s. 4, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu 15.06.2024
  4. En elvaårig ny Maria Åkerblom i Lochteå. Ser syner och predikar i nervos medvetslöshet, Österbottningen, 22.06.1939, nro 71, s. 1, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu 15.06.2024
  5. a b Unissasaarnaajatyttönen käy taivaassa ja kertoo näkemiään. Horrostilansa hän tietää tarkalleen etukäteen, onpa ilmoittanut kuolinvuotensakin, Uusi Suomi, 16.06.1939, nro 159, s. 8, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu 15.06.2024
  6. N. 1000 henkilöä oli kuulemassa Irene Hirven puhumista viime sunnuntaina, jolloin hän esiintyi ulkona, Keskipohjanmaa, 20.06.1939, nro 69, s. 1, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu 15.06.2024
  7. Professori Aarni Voipio : Mitä unissasaarnaaminen on?, Kirkkomusiikkilehti : Suomen kirkon kanttori-urkuriyhdistyksen äänenkannattaja, 01.09.1939, nro 9, s. 10, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu 15.06.2024

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]