Irakin sota

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Irakin jälleenrakennus)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

 

Tämän artikkelin tai sen osan neutraalius on kyseenalaistettu.
Asiasta keskustellaan keskustelusivulla. Voit auttaa Wikipediaa muokkaamalla artikkelin näkökulmaa neutraalimmaksi. Mallineen saa poistaa vasta kun asiasta on saavutettu konsensus keskustelusivulla.
 Tämän artikkelin tai sen osan muoto tai tyyli kaipaa korjausta.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Tarkennus: jäsentelyä paranneltava (päällekkäisyyttä pois)
Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty päivitettäväksi, koska sen sisältö on osin vanhentunut.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
 Tämän artikkelin tai sen osan kieliasua on pyydetty parannettavaksi.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin kieliasua.
Irakin sota
Osa terrorisminvastaista sotaa
Päiväys20. maaliskuuta 2003 – 15. joulukuuta 2011.
PaikkaIrak
Casus belli Terrorisminvastainen sota, arvioitu joukkotuhoaseiden uhka
Lopputulos Liittouman voitto. Irak miehitettiin, Saddam Husseinin hallinto kaatui, maa sai demokraattisesti valitun hallituksen, laajat väkivaltaisuudet jatkuivat ilman virallista sotaa. Yhdysvallat veti viimeiset taistelujoukot Kuwaitiin 2010. 50 000 sotilasta jäi ohjaus- ja koulutustehtäviin Irakiin tukeakseen Irakin armeijaa. Nekin vedettiin pois vuoden 2011 lopulla.
Osapuolet
Irakin nationalistit
Baathistit
al-Qaida, Sunnikapinalliset, Mahdin armeija		  Yhdysvallat
 Yhdistynyt kuningaskunta
 Irakin uusi hallitus
Kurdisissit
Komentajat
Saddam Hussein† (2003)
Izzat Ibrahim al-Duri
Abu Mus’ab al-Zarqawi†
Abu Ayyub al-Masri
Muqtada al-Sadr		 Yhdysvallat George W. Bush
Yhdysvallat Barack Obama
Yhdysvallat Robert Gates
Yhdysvallat Donald Rumsfeld
Yhdysvallat David Petraeus
Yhdysvallat George Casey
Yhdysvallat Tommy Franks
Irak Nuri al-Maliki
Tappiot
noin 157 000 henkeä, joista noin 128 000 siviilejä ja 30 000-40 000 taistelijaa[1]
noin 460 000 henkeä, jos välillisesti (esim. sairauksiin) kuolleet lasketaan mukaan.[2]		 4 688 kuollutta liittouman sotilasta, 4 174 kuollutta ja 30 634 haavoittunutta yhdysvaltalaista[3] (syyskuu 2008).

Irakin sota oli aseellinen konflikti, jossa Yhdysvaltain ja Britannian johtama kansainvälinen liittouma syrjäytti diktaattori Saddam Husseinin hallinnon Irakissa vuonna 2003. Hyökkäyksen virallinen syy olivat joidenkin Yhdysvaltain viranomaisten esittämät epäilyt, joiden mukaan Irakissa oli käynnissä salainen joukkotuhoaseohjelma. Lisäksi esitettiin, että Irakilla oli kytköksiä syyskuun 11. päivän 2001 terroriteot Yhdysvalloissa toteuttaneeseen terroristijärjestö al-Qaidaan. Halukkaiden koalitioksi kutsutun liittouman joukot valtasivat Irakin suurimmat kaupungit muutamassa viikossa keväällä 2003 ja vangitsivat lopulta myös Saddam Husseinin. Suuret sotatoimet päättyivät jo vuonna 2003, mutta liittouman joukot jäivät maahan. Irakin syrjäytetty johtaja Saddam Hussein hirtettiin vuonna 2006.

Irakin sotaa vastustettiin jo etukäteen[4][5] sekä osanottajamaissa että niiden ulkopuolella. Hyökkäyksen jälkeen oli selvää, että Irakilla ei ollut suuria määriä joukkotuhoaseita tai merkittävää joukkotuhoaseohjelmaa. Irakin valtiolla ei ollut myöskään yhteyttä terroristijärjestö al-Qaidaan. Sotaa vastustettiin ajan myötä yhä laajemmin. Sotaa vastustavat katsoivat Yhdysvaltain lisänneen harkitsemattomilla toimillaan inhimillistä kärsimystä Irakissa, vaikka Saddam olikin ollut julma diktaattori.

Sota jatkui hyökkäysvaiheen päätyttyä miehityksenä, terrori-iskuina ja sissisotana. Miehittävä liittouma hajotti Irakin armeijan, poliisivoimat ja suurimman osan hallinnosta. Irakilaiset ja ulkomailta Irakiin saapuneet kiihkosunnit räjäyttivät muun muassa šiiojen moskeijoita ja šiiojen kuolemanpartiot tekivät verisiä kostoiskuja sunneja vastaan. Sunnien, kurdien ja šiiojen vastarintaryhmät toimivat omilla tahoillaan Yhdysvaltojen johtamaa liittoumaa, Irakin hallitusta ja tilaisuuden tullen toisiaan vastaan.

Maassa toimi myös poliittisia kapinaryhmiä. Liittouma ja miehittäjien uudelleen perustama, kouluttama ja varustama Irakin armeija toimivat kaikkia vastarintaryhmiä vastaan. Irakin väkivalta rauhoittui hieman aiempia johtajia sovinnollisemman kenraali David Petraeuksen tultua Yhdysvaltojen miehitysjoukkojen johtoon, mutta jatkui kuitenkin myös seuraavinakin vuosina. Yhdysvaltain taisteluoperaatiot päättyivät virallisesti elokuussa 2010[6] ja sotilaat palasivat kotimaahansa.[7] Seuraavana vuonna myös Ison-Britannian joukot lähtivät maasta. Irakiin jäi silti 50 000 yhdysvaltalaista sotilasta jälleenrakennus- ja neuvontatehtäviin.[8] Kaikki yhdysvaltalaissotilaat poistuivat Irakista vuoden 2011 lopulla.

Tausta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Persianlahden sota ja Irakin vastaiset talouspakotteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 1990–1991 käytiin Persianlahden sota, jossa Irak miehitti Kuwaitin vallatakseen maan öljykentät. Yhdistyneet kansakunnat (YK) julisti Irakille ankarat talouspakotteet ja valtuutti Yhdysvaltain vetämän liittouman ajamaan Irakin Kuwaitista. Liittouma voitti Persialahden sodan nopeasti ja vapautti Kuwaitin, mutta ei miehittänyt Irakia.

Persianlahden sodan jälkeen Irakin vastaista kauppasaartoa jatkettiin muun muassa ihmisoikeusrikkomusten ja joukkotuhoaseohjelmien takia. Irak hävitti kuitenkin itse suurimman osan joukkotuhoaseistaan vuonna 1991, minkä maassa toimineet puolueettomat asetarkkailijat vahvistivat. Toisaalta Irak jätti kuitenkin asetehtaansa ennalleen ja pyrki peittelemään tätä.[9] Yhdysvallat painosti Irakia muun muassa lentokiellolla tukeakseen Irakin sortamia kurdeja. Kauppasaarto oli tuhoisa Irakin taloudelle ja aiheutti elintarvikepulaa, josta kärsivät eniten lapset. Lopulta Irakille myönnettiin jälleen lupa myydä öljyä ”ruokaa öljystä” -ohjelman puitteissa. Irak hääti puolueettomat asetarkkailijat maasta vuonna 1998.[10] Joulukuussa 1998 Yhdysvallat ja Iso-Britannia hyökkäsivät Irakin sotilas- ja hallintokohteita vastaan. Pommitukset olivat voimakkaimmat sitten vuoden 1991 sodan.[11]

Syyskuun 11. päivän iskut ja CIA:n rooli

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2001 terroristijärjestö al-Qaida teki Yhdysvalloissa syyskuun 11. päivän iskut. Yhdysvallat pelkäsi uutta tuhoisaa terrori-iskua,[12] sekä mahdollista joukkotuhoaseilla tehtävää hyökkäystä.[13] Irakia pidettiin yhä aktiivisena joukkotuhoaseiden kehittelijänä ja suurena turvallisuusriskinä.

Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA oli menettänyt osan kylmän sodan ajan toimintakyvystään ja tehokkuudestaan.[14] 17. syyskuuta 2001 CIA:n johtaja George Tenet kertoi senaatin tiedustelukomitealle Irakin antaneen joukkotuhoasekoulutusta al-Qaidalle.[15] Tieto oli saatu irakilaiselta vangilta kiduttamalla. Lähde oli kuitenkin kiistänyt kaiken kertomansa heti kun häntä ei enää uhattu kidutuksella.[15] CIA esitti lokakuun 2002 raportissaan vain muutamalta epäluotettavalta tiedustelulähteeltä, lähinnä loikkareilta[16] saamiensa tietojen perusteella, että Irak oli kasvattanut kemiallisten ja biologisten aseiden varastojaan ja käynnistänyt ydinaseohjelmansa uudelleen.[17] CIA myötäili raportissaan Valkoisen talon Irakia koskevia mielipiteitä.[17] CIA:lla ei kuitenkaan ollut lainkaan asiamiehiä Irakissa ennen vuoden 2002 puoliväliä. CIA järjesti irakilaisyksikkö Scorpionsin sabotoimaan Irakia esimerkiksi pahoinpitelemällä irakilaisia kenraaleja.[18] Irakista tuli nyt yksi terrorisminvastaisen sodan kohteista.

Hyökkäyksen perustelut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ajatus ja doktriini terrorismin vastaisesta sodasta (”war on terror”) on alun perin jo 1970-luvulla Benjamin Netanyahun israelilaisessa konfrerenssissa esittämä. Tässä konferenssissa oli kutsuttuna läsnä mm. George H.W. Bush, josta myöhemmin tuli yhdysvaltain presidentti. Toinen väkivaltaa hyväksyvä ja Yhdysvalloissa vaikuttava doktriini oli myös ”Project for the New American Century” (PNAC) 1990-luvun lopulta, jonka takana olivat mm. Paul Wolfowitch, Dick Cheney ja George W. Bush. Nämä doktriinit loivat pohjaa ja oikeutusta väkivallalle, jonka pontimena tapahtui doktriinin yleisemmälle hyväksynnälle välttämättömäksi ennakoitu ”New Pearl Harbor”, jota ilman yhdysvaltain kansa ei olisi kääntynyt hyväksymään hyökkäystä ja sotaa Irakiin.lähde?

Yhdysvallat liittoumineen hyökkäsi Irakiin koska sen hallituksen näkemyksen mukaan Irakin tyrannihallinto omisti[15] ja kehitteli joukkotuhoaseita[19] sekä tuki paikallista terrorismijärjestöä al-Qaidaa.[20][21] Yhdysvaltain presidentti George W. Bush pelkäsi Irakin luovuttavan joukkotuhoaseitaan terroristeille Yhdysvaltoja ja sen liittolaisia vastaan suunnattua iskua varten.[22][15][23] Toisessa uhkakuvassa Irakin valtion nähtiin uhkaavan Yhdysvaltoja tai sen liittolaisia suoraan joukkotuhoaseilla. Kyseessä oli Yhdysvaltojen hallituksen näkemykseen perustuva ennalta ehkäisevä hyökkäys.[24] Toisaalta myös Irakin mittavien öljyvarojen nähtiin kiinnostavan Yhdysvaltoja. Näkemyksen mukaan niitä ei haluttu suoraan omaan hallintaan, mutta öljylle haluttiin avata tie maailmanmarkkinoille.[25] On myös väitetty, että presidentti George W. Bush halusi voittoisan sodan, joka lisäisi hänen kannatustaan. Hyökkäyspäätökseen osallistunut Ison-Britannian pääministeri Tony Blair on esittänyt Irakin sodan syyksi Saddamin hallinnon kukistamista, maan puhdistamista joukkotuhoaseista[26] ja Irakin kansan auttamista.[26]

Eurooppalainen televisiodokumentti osoitti sittemmin vuonna 2011,lähde tarkemmin? että hyökkäyksen perustelut pohjautuivat omia talousepäselvyyksiään Irakista Saksaan paenneen yksittäisen irakilaismiehen lausuntoihin, jotka oli todettu perättömiksi jo ennen liittouman hyökkäystä ainakin Saksassa, Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Mies valehteli joukkotuhoaseiden sijoituspaikasta, jonka asetarkastajat tarkastivat ja totesivat tavalliseksi kaupan varastoksi ilman merkkiäkään aseiden valmistuksesta. Hyökkäys perustui tiedettyyn valheeseen samalla tavoin kuten Yhdysvaltain hyökkäys Vietnamiin väittämään Vietnamin hyökkäysprovokaatiosta 4. elokuuta 1964 Tonkininlahdella tai Neuvostoliiton hyökkäys Suomeen väittämään Suomen hyökkäysprovokaatiosta Mainilassa 26. marraskuuta 1939.

Sodan alku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

YK:n sivuuttaminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvallat alkoi puhua alkuvuonna 2002 pahan akselista, johon myös Irak kuului yhtenä ”roistovaltioista”.[27] Vaikkei Irakin sotaa ollut vielä julistettu, Irakiin tunkeutui heinäkuussa 2002 CIA:n erikoisjoukkoja, jotka löivät yhdessä kurdien Kurdistanin isänmaallisen liiton (PUK) peshmerga-joukkojen kanssa Ansar al-Islamin, jolla väitettiin olevan yhteyksiä al-Qaidaan. Joukot löysivät Irakin ainoan toimineen kemiallisia aseita sisältävän Sargatin tehtaan.[28]

12. syyskuuta 2002 George W. Bush pyysi YK:ta jäämään sivuun Yhdysvaltain toimiessa, jos järjestö ei tunnustanut Irakin vakavaa ja kasvavaa uhkaa.[27]

10. lokakuuta 2002 Yhdysvaltain edustajainhuone hyväksyi äänin 296–133 lain, joka salli presidentti Bushin käyttää halutessaan Yhdysvaltain asevoimia Irakia vastaan.[29] 11. lokakuuta Yhdysvaltain senaatti vahvisti äänin 77–23 edustajainhuoneen päätöksen asevoimien käytöstä Irakia vastaan tarvittaessa.[30]

Turvallisuusneuvoston päätöslauselma 1441 toi asetarkastajat uudelleen Irakiin marraskuussa 2002 Hans Blixin johdolla.[27] 5. helmikuuta 2003 Yhdysvaltain ulkoministeri Colin Powell piti YK:n turvallisuusneuvostossa puheen, jossa hän esitteli tiedustelutietoja Irakin joukkotuhoaseohjelmasta. Ranska, Venäjä ja Kiina eivät vakuuttuneet todisteista. 14. helmikuuta Hanx Blixin johtama Unmovicin tarkastusryhmä kertoi, että Irakilta saaduista asiakirjoista tai tarkastuksissa ei ollut löydetty merkkejä joukkotuhoaseista. Toisaalta ei pystytty sulkemaan pois mahdollisia piilotettuja joukkotuhoasevarastoja. 7. maaliskuuta 2003 YK:n asetarkastajien johtaja Hans Blix kertoi Irakin olevan aiempaa yhteistyöhaluisempi. Tarkat asetarkastukset veisivät kuitenkin kuukausia.[31] Yhdysvallat ei antanut asetarkastajille aikaa suorittaa tehtäväänsä loppuun.[32] 17. maaliskuuta asetarkastajat poistuivat Irakista. Yhdysvallat oli luopunut ajatuksesta hakea hyökkäykselle tukea YK:ssa.[27]

Halukkaiden koalitio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Halukkaiden koalitio

Yhdysvaltain, Ison-Britannian ja Espanjan johtavat poliitikot sopivat Azorien huippukokouksessa 16. maaliskuuta 2003 toimista Irakia vastaan. Presidentti George W. Bush antoi YK:lle vuorokauden aikaa hyväksyä voimankäyttö Irakia vastaan. Liittouma oli ryhtymässä toimimaan ilman YK:n valtuutusta.[31] Käytännössä Bushin vaatimus merkitsi YK:n vaikutusvallan kutistumista olemattomiin. Bush esitti Saddam Husseinille vaatimuksen poistua Irakista kahden vuorokauden kuluessa, viimeistään 18. maaliskuuta 2003.[31] Irakin vuoden 2003 valloituksen ja sitä seuranneen Saddam Husseinin hallinnon kaatamisen suoritti Yhdysvaltain ja Britannian lisäksi 49 maata joita kutsuttiin Halukkaiden koalitioksi.[31]

Sodan vaiheet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hyökkäyssotavaihe 2003

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Irakin sodassa tuhottuja irakilaisia panssareita.

Yhdysvaltain johtamat joukot aloittivat 20. maaliskuuta 2003 hyökkäyksen Irakiin ilmaiskulla, jonka oli määrä eliminoida Irakin johto.[27][33] Tavoitteessa ei onnistuttu. Liittouma pyrki yllätykseen hyökkäämällä maalla ja ilmassa miltei samanaikaisesti ja samana päivänä Irakiin tunkeutuivat myös maajoukot. Taisteluja käytiin muun muassa Nasiriyyassa ja Najafissa. Liittouman tavoite oli Bagdadin valtaaminen mahdollisimman nopealla hyökkäyksellä. Ajoittain hyökkääjät kohtasivat voimakasta vastarintaa, joka kukistettiin kovissa taisteluissa. Amerikkalaiset voittivat taistelut materiaalisella ylivoimallaan, eri aselajien saumattomalla yhteistyöllä ja taitavalla strategialla. Useimmissa kohtaamisissa irakilaisten tappiot olivat erittäin suuret ja liittouman minimaaliset.

Basran puolustus luhistui 6. huhtikuuta 2003 ja Yhdysvaltojen panssarit tunkeutuivat Bagdadin keskustaan ensimmäisen kerran 5. huhtikuuta. Yli 2 000 irakilaista sotilasta surmattiin ilman ainoatakaan kaatunutta yhdysvaltalaista.[27] Tästä huolimatta Saddamin tiedotusministeri Mohammed Saeed al-Sahaf julisti Irakin sankarillisten joukkojen etenevän kohti voittoa,[34][35] ja hänen esiintymisensä herättivät epäuskoista hilpeyttä. Liittouman joukot valtasivat Bagdadin lopullisesti 9. huhtikuuta ja Irakin hallitus pakeni kaupungista. Suurimittainen vastarinta Bagdadissa loppui 11. huhtikuuta.[36] Pohjoisessa hyökänneet kurdijoukot valtasivat Kirkukin 10. huhtikuuta ja Mosulin 11. huhtikuuta. Irakin sodan hyökkäysvaihe päättyi, kun yhdysvaltalaiset valtasivat Saddamin kotikaupungin Tikritin.[31]

24. huhtikuuta 2003 Yhdysvaltojen presidentti Bush arvioi maan joukkojen viipyvän Irakissa kaksi vuotta.[36] Bush julisti 1. toukokuuta 2003 Irakin sodan päättyneeksi, mutta muistutti että Irakissa oli vielä paljon tehtävää.[37]

Saddam Husseinin vangitseminen, kuulustelut ja teloitus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Saddam vangitsemisensa jälkeen.

13. joulukuuta 2003 Yhdysvaltain joukot löysivät Saddam Husseinin Tikritin lähistöllä pienen maatilan pihapiiriin kaivetusta maakuopasta ja vangitsivat hänet. Kuvat parroittuneen ja riutuneen Saddamin lääkärintarkastuksesta levisivät kansainvälisessä mediassa. Vuonna 2004 Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI kuulusteli Saddamia. Kuulustelupöytäkirjat julkaistiin suurelta osin vuonna 2009. Pöytäkirjoista oli poistettu kohtia, joista olisi käynyt ilmi baath-puolueen nousseen valtaan Irakissa Yhdysvaltojen tuella.

Kuulusteluissa Saddam kertoi, että Irakilla ei ollut al-Qaida-yhteyksiä. Saddamin mukaan Irakin hallinto uskotteli pelotetarkoituksessa, että sillä saattaisi olla hallussaan joukkotuhoaseita,[10] eikä siksi päästänyt asetarkastajia maahan 1990-luvulla ja esti asetarkastajien paluun maahan vuonna 2003.[38] Maassa pelättiin naapurivaltion Iranin hyökkäystä[39][40][41][42] Irakin šiialaisten tuella.[38] Saddam kertoi tahtoneensa Irakin sisäisen opposition, maan oman armeijan ja Israelin uskovan että maalla olisi joukkotuhoaseita.[10] Saddam ei uskonut Yhdysvaltojen hyökkäykseen.[43]

Saddam tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin hirttämällä 30. joulukuuta 2006. Koalitio vangitsi suurimman osan Saddamin Irakin avainhenkilöistä, ja hekin ovat odottaneet oikeudenkäyntiään ja tuomitsemistaan jo pitkään.lähde? Rikostuomioistuimen antamaa kuolemantuomiota on arvosteltu, koska on arveltu USA:n vaikuttaneen siihen, että alkuperäinen tuomari, jonka piti päättää tuomiosta vaihdettiin kesken kaiken toiseen tuomariin, jonka on arveltu olleen suopeampi kuolemantuomion määräämiselle irakilaisten valitsemalle, mutta USA:n väkivalloin syrjäyttämämälle presidentti Saddam Husseinille.lähde?

Sissisota, terrorismi ja etniset konfliktit Irakissa 2003–2011

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Tarkennus: Suurelta osin lähteetön, sekava ja jäsentymätön. Artikkelin osiosta ei saa selvää kuvaa tapahtumien kulusta. Ei tietosanakirjatasoa.
Amerikkalainen AH-64D Apache- helikopteri Bagdadin yllä lokakuussa vuonna 2007
Autopommi on räjähtänyt Bagdadissa joulukuussa 2007
Yhdysvaltain sotilas Bagdadissa.
Yhdysvaltain armeija taisteli mm. Bagdadin Douran alueella kapinallisia vastaan vuonna 2007.
Pääartikkelit: Irakin sota vuoden 2003 hyökkäyksen jälkeen ja Irakin vastarinta

Hyökkäysvaiheen päätyttyä vuonna 2003 Irak ajautui viikoiksi kaaokseen. Yhdysvaltojen joukot eivät pystyneet hillitsemään laajamittaista ryöstelyä. Osin muista islamilaisista maista tulleet sunniterroristit tekivät pommihyökkäyksiä varsinkin ulkomaalaisten hallussa olleisiin lähetystöjen kaltaisiin kohteisiin.[44] Toukokuussa 2003 Keski-Irakin ”sunnikolmiossa” alkoivat pienten, yleensä entisistä Irakin armeijan sotilaista koostuneiden sissiryhmien hyökkäykset Yhdysvaltain armeijan partioita vastaan. Myös Saddamin hyökkäysvaiheen aikana vankiloista vapauttamat rikolliset ryöstelivät ja murhasivat.[45]

Koalition joukot tekivät operaatioita vastarintaryhmien tukialueilla. Baathistien ja nationalistien vastarinta oli poliittista, mutta useat vastarintaryhmistä edustivat uskonnollisia ääriryhmiä. Šiiojen Mahdin armeija antautui vuonna 2004 Najafissa taistelujen jälkeen ja Samarrassa kukistettiin samana vuonna sunniryhmän vastarinta. Ensimmäisen sotavuoden aikana vastarintaryhmät tappoivat raketeilla, kranaatinheittimillä, autopommeilla, tienvarsipommeilla ja hyökkäyksissä väijytyksistä noin 900 Yhdysvaltojen sotilasta.[46] Kidnappaukset ja siepattujen kidutukset ja murhat olivat yleisiä. Šiia- ja kurdipuolueet voittivat Irakissa järjestetyt vaalit. Esimerkiksi sunnienemmistöisessä harvaan asutussa Anbarin aavikkokuvernoraatissa useimmat sunnit eivät edes äänestäneet. Sunnit kokivat liittouman syrjivän heitä. Yhdysvaltojen sotilaat olivat joidenkin mielestä huonosti koulutettuja ja varustettuja Irakissa käsillä olleen kaltaiseen konfliktiin ja esimerkiksi panssaroiduista ajoneuvoista oli pulaa.[47] Tappavat ja vammauttavat iskut Yhdysvaltojen armeijaa vastaan jatkuivat vuosikausia ja sotilaat elivät tukikohdissaankin jatkuvassa pelossa.lähde?

Liittouma oli perustellut hyökkäyksensä Irakin olemattomilla yhteyksillä sunnilaiseen al-Qaidaan, mutta nyt tuki šiiojen vetämälle hallinnolle ajoi osan paikallisista sunnijärjestöistä liittymään al-Qaidaan.lähde? Koalitiota vastustavat aseelliset ryhmät sotivat keskenään ja šiiojen ja sunnien välillä vallitsi vuonna 2006 käytännössä sisällissota. Bagdad jakautui sunni- ja šiia-alueisiin, ja molempien osapuolten asuinalueet pyrittiin puhdistamaan vastapuolen edustajista. 2006 šiiojen al-Askarin moskeijassa räjähti pommi, joka ei surmannut ketään, mutta vaurioitti moskeijaa pahoin. Hyökkäystä epäiltiin Irakin al-Qaidan tekemäksi. Raivostuneet šiiat surmasivat satoja, jopa yli 1 000 sunnimuslimia.lähde? Šiiojen kuolemanpartiot sieppasivat, kiduttivat ja tappoivat tavallisia sunnisiviilejä, eivätkä useat sunnit uskaltaneet vuonna 2006 lähteä kotoaan edes töihin kidnappauksen pelossa. Ääriryhmät pelottelivat ja surmasivat esimerkiksi tulkkeina Yhdysvaltojen kanssa yhteistyötä tehneitä. Poliittisen sissisodan ja terrorismin lisäksi tavanomainen väkivalta- ja muu rikollisuusselvennä lisääntyivät.lähde?

Vuonna 2006 Irakissa alkoi toimia maan oma hallitus. Vuonna 2007 Yhdysvallat nimitti sovinnollisena tunnetun kenraali David Petraeuksen liittouman joukkojen komentajaksi rauhoittaakseen Bagdadia. Vuonna 2007 YK:n toimivaltuuksia Irakissa jatkettiin ilman maan oman parlamentin suostumusta.lähde? Samana vuonna liittouma, Irakin joukot ja Irakin hallituksen puolelle kääntyneet kapinalliset kukistivat suuren osan vastarinnasta muun muassa laajassa Anbarin maakunnassa, jonka pääkaupunki Ramadi oli joutunut kapinallisten haltuun. Vuonna 2008 väkivalta vähentyi selvästi, ja Irakin oma armeija toimi Yhdysvaltain joukkojen rinnalla šiiojen puolisotilaallisia joukkoja vastaan muun muassa Basrassa.lähde? Šiiat voittivat vuoden 2010 vaalit, vaikka toinen šiiojen voittajapuolueista oli teoriassa ei-etninen ja ei-uskonnollinen.lähde?

Sodan päättyminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

21. elokuuta 2011 Yhdysvaltain presidentti Obama ilmoitti Yhdysvaltain sotatoimien olevan ohi Irakissa.[48] Britannia veti viimeiset joukkonsa pois Irakista 22. toukokuuta 2011.[49]

Sodan uhrit ja ihmisoikeusrikkomukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Irakin sodan tappiot ja siviiliuhrit

Vuoden 2003 kolme viikkoa kestäneessä hyökkäyssodassa kuoli 170 Yhdysvaltojen sotilasta, joista suurin osa omien joukkojen tulitukseen.[31] Vuoteen 2011 mennessä Irakin sodassa kaatui noin 4 500 Yhdysvaltain sotilasta[50] ja haavoittui kymmeniä tuhansia.lähde? Hyökkäysvaiheessa kuolleiden irakilaissotilaiden määrää ei tiedetä. Ainakin 12 000 irakilaispoliisia sai surmansa sissisodan aikana.lähde?

Sodassa kuolleiden irakilaissiviilien määrästä on ristiriitaisia tietoja. Joidenkin lähteiden mukaan sota vaati yli 80 000 siviiliuhria.[51][52] IBC:n tutkimuksen mukaan sodassa kuoli lokakuuhun 2010 mennessä noin 100 000 siviiliä. Surmaajina olivat liittouman sotatoimet, rikolliset ja terroristit.

Irakin sodan ihmisoikeusrikkomukset liittyivät yleensä terrorismiin ja terrorismin vastaisiin iskuihin. Useissa tapauksissa Yhdysvaltojen sotilaat ampuivat siviilejä terroristeina. Vuonna 2007 peruttiin yhdysvaltalaisen Blackwater-turvallisuusyhtiön lupa toimia Irakissa. Yhtiön työntekijöiden väitettiin syyllistyneen sotarikoksiin ampumalla paikallisia siviilejä.[53] Keväällä 2004 julkisuuteen levisi kuvia irakilaisten sotavankien kohtelusta Abu Ghraibin vankilassa, joka oli ennen sotaa ollut Saddam Husseinin hallinnon kidutuskammio ja keskitysleiri.[54]

Irakin jälleenrakennus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lokakuussa 2003 Madridissa järjestettiin kokous, jossa suunniteltiin Irakin jälleenrakennusta ja sen rahoitusta. Osallistujat lupasivat 33 miljardin Yhdysvaltojen dollarin avustukset ja lainat. Yhdysvaltojen osuus oli kaksi kolmannesta. Muita suuria rahoittajia olivat Japani, Maailmanpankki, IMF, Euroopan unioni, Kuwait, Espanja, Kiina ja Yhdistyneet Arabiemiraatit.[55]

Viisi vuotta myöhemmin Yhdysvalloissa arvioitiin jälleenrakennuksen olleen kallista ja tehotonta.[56] Jälleenrakennuksen tarkoitus oli parantaa ja korjata maan infrastruktuuria: muun muassa liikennettä, koululaitosta, viemäröintiä ja sairaaloita. Työ eteni kuitenkin hitaasti muutamia menestyksiä lukuun ottamatta. Vakavia ongelmia ja puutteita perusasioissa oli myös pääkaupunki Bagdadissa. Esimerkiksi vuonna 2010 Bagdadissa oli sähköä vain kolme tuntia kerrallaan[57] ja vesijohtovesi ei ollut kaikilla alueilla kyllin puhdasta, vaan vesihuolto oli rekkojen varassa.[58]

Jälleenrakennusta estivät ja hidastivat myös väkivaltaiset levottomuudet,[59] joista osa oli suoraan jälleenrakennukseen kohdistuvaa sabotaasia, esimerkiksi pommi-iskuja ja työntekijöiden murhia. Ongelmia aiheuttivat myös laaja korruptio, rahoituksen puute ja järjestäytymätön yhteistyö kansainvälisten ja paikallisten tahojen välillä.lähde? 2010-luvun alussa arvioitiin, että maahan oli tullut jo muutamia ulkomaalaisia yrityksiä, mutta turvallisuustilanne oli edelleen ongelma. Budjetti pysyi kuitenkin tasapainossa, inflaatio viidessä prosentissa ja bruttokansantuote kasvoi kymmenen prosenttia vuositasolla. Pahimmillaan inflaatio oli kiihtynyt 50 prosenttiin vuodessa.[60]

Ulkopoliittiset suhteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sota on hiertänyt transatlanttisia suhteita, sillä etenkin Saksa ja Ranska sekä Ranskan mukana Belgia vastustivat sotaa täysin avoimesti, jakaen näin vanhat liittolaiset kahteen erimieliseen leiriin. Suomessa pääministerin väitetyt Irak-puheet johtivat Irak-gateen.

Koalition hyökkäystä Irakiin valmisteltaessa myös Naton viides artikla joutui koetukselle. Turkki pyysi Nato-liittolaisilta Naton neljännen artiklan mukaisen konsultaation perusteella tukea, mikäli Turkin alueelta Irakia vastaan hyökkäystä valmisteltaessa Irak hyökkäisikin ennalta ehkäisevästi ensin.

Lähinnä Ranskan vuoksi Nato jätti turvallisuustakuun myöntämättä ja Turkki kielsi alueensa käyttämisen Irakiin hyökättäessä. Tämä sai vauhtia Yhdysvaltain pyrkimyksiin kytkeä Romania ja ”varamaaksi” Bulgarian Natoon, joista Yhdysvallat voisi saada tukikohtia Keski-Aasian toimintaansa varten. Naton lisäksi myös EU:n yhtenäisyys joutui koetukselle osan tuoreeltaan Natoon liittyneistä EU-maista ollessa Yhdysvaltojen kannan puolella EU:n ”vanhan Euroopan” kantaa vastaan. Myöhemmin molemmat osapuolet ovat pyrkineet palauttamaan välit ennalleen.

Kustannukset ja kritiikki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Irakin sodan vastustus ja kritiikki

Arviot sodan kokonaiskustannuksista vaihtelevat 1–3 biljoonan dollarin välillä.[61][62]

Britanniassa oli voimakas Irakin sodan vastainen oppositio ennen sotaa. Samaan aikaan kun Yhdysvallat miehitti Irakia, sissisota ja terroristien pommit surmasivat siellä ihmisiä. Erään sotilaslehden mielipidekyselyn mukaan maaliskuussa 2005 taistelujoukoille jatkuvasti hyvin vaarallista sotaa vastusti 60 % Irakissa olevista Yhdysvaltain armeijan sotilaista.[47] Vaikka irakilaiset olivatkin hyvillään siitä, että maata aiemmin hallinnut Saddam oli poissa, yleensä he muistivat kysyttäessä sanoa, että Saddamin aikana oli paljon turvallisempaa.[47]

Myös Yhdysvaltain joukot ja näihin liittyvät tahot rikkoivat joissain tapauksissa ihmisoikeuksia. Esimerkiksi Yhdysvaltain ulkopoliittista oppia 1980- ja 1990-luvuilla muotoillut turvallisuuspoliittinen neuvonantaja Zbigniew Brzezinski vastusti sotaa.[63] Galluppien mukaan melkein puolet tai enemmistö kannatti sotaa vuonna 2003,[64] mutta kolmen vuoden päästä noin 60 % vastusti sotaa. Vuonna 2008 sotaa kannatti taas noin puolet.[65]

Sodan tarpeellisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asetarkastajien ennen sotaa saamat tiedot eivät viitanneet siihen, että Irakilla olisi ollut joukkotuhoaseita suuria määriä.[66] Asetarkastajat tai kukaan muukaan Irakin ulkopuolinen ei kuitenkaan kyennyt takaamaan, ettei Irakilla olisi voinut olla joukkotuhoaseita kätkössä.[24] Sodan päätyttyä kävi ilmi, ettei Irakin hallinnolla ollut joukkotuhoaseita yli 900 paikassa missä Yhdysvaltain tiedusteluviranomaiset olivat arvelleet niitä ehkä olevan[67] tai lainkaan al-Qaida-kytköksiä.selvennä Paljastui, että esimerkiksi CIA:n tiedot joukkotuhoaseista olivat perustuneet suureksi osaksi epäluotettaviin tietoihin.[68] Joulukuussa 2003 Bush tosin sanoi ettei ollut merkitystä oliko Irakilla joukkotuhoaseita, vai aikoiko se hankkia niitä.[69] Joka tapauksessa Bushin hallitus oli selvästi liioitellut Irakin uhkaa.[70][14] Keskustiedustelupalvelun alainen David Kayn johtama 1400 hengen Iraq Survey Group kertoi 28. tammikuuta 2004 CIA:n olleen aiemmin arvioissaan lähes täysin väärässä.[71][72] Kayn ISG-ryhmä löysi vain pieniä määriä biologista materiaalia ja muuta joukkotuhoaseisin liittyvää.

Jäädessään vuonna 2004 virastaan pois Kay ei uskonut Irakilla olleen merkittävää biologisten ja kemiallisten aseiden tuotantoa vuoden 1991 jälkeen.[73] Toisaalta Kay sanoi myös, että vaikka Irakilla ei joukkotuhoaseita olisi ollutkaan, Irak oli vaarallisempi kuin (asiantuntevat asetarkastajat) olivat ennen sotaa ajatelleet. Kayn ryhmän mukaan Irak oli säilyttänyt mahdollisuuden aloittaa joukkotuhoaseiden valmistus tilaisuuden tullen. Irak oli myös jatkanut pitkän matkan ohjusohjelmaa. Myöskään Kayn korvannut Charles A. Duelfer ei löytänyt Irakista suuria joukkotuhoasevarastoja[74][75][76] eikä merkkejä näiden tuotannosta. Duelfer vahvisti aiemmin esitetyt väitteet joiden mukaan Irak oli tuhonnut suuren joukkotuhoasearsenaalinsa käytännössä täysin vuonna 1991. Duelferin mukaan biologisten aseiden valmistus olisi tosin ollut melko helppo aloittaa uudestaan.

Tuomari Laurence Silberman päätteli CIA:n tehneen joukkotuhoasearvioissaan vakavan virheen.[77] Heinäkuussa CIA:n apulaisjohtaja Richard Kerr sai valmiiksi tutkimuksen, jossa pyrittiin selvittämään mikä oli mennyt vikaan CIA:n joukkotuhoasearvioissa.[78]

Liiketoiminta sodassa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltain armeijan sotatoiminta Irakissa perustui pitkälti perustoimintojen ulkoistamiseen yksityisten yritysten hoidettavaksi. Ulkoistettuihin palveluihin kuului armeijan kuljetuksia, majoitushuolto, koko ruoka- ja vaatetushuolto, rakennustoimintaa ja turvallisuuspalveluita. Suurimmat alihankkijatoimijat olivat yhdysvaltalaiset Halliburton-konserni, ESSI-yhtiöt sekä Halliburtonin tytäryhtiö KBR. Alihankintasopimukset perustuivat kaavaan, jossa yritykset lisäsivät omiin kuluihinsa 2–7 prosentin voitto-osuuden. Toisin sanoen, mitä enemmän yritykset tuhlasivat rahaa, sitä enemmän ne tekivät voittoa. Näitä sotateollisuusyrityksiä on myös epäilty vahvasti toimintojensa ylilaskutuksesta. Valtaisa ulkoistustoiminta on saanut osakseen kritiikkiä, sillä Bushin hallinnon varapresidentti Dick Cheney on Halliburton-yhtiön entinen johtaja ja suuri osakkeenomistaja. Myös ESSI-yhtiön omistuksen takana on presidentti George W. Bushin isän nuorempi veli William Henry Trotter Bush, joka omistaa muiden yhtiöidensä kautta myös ison osan Halliburtonista.[79] Yhteensä näissä sota-alihankintayhtiöissä työskenteli yli 180 000 ihmistä, eli enemmän kuin Yhdysvaltain sotilaita on Irakissa.[80]

Syyskuussa 2007 Irakin sisäministeriö perui ensimmäisen kerran toimiluvan yhdysvaltalaiselta Blackwater-turvallisuusyhtiöltä, jonka työntekijöiden syytetään ampuneen siviilejä Bagdadissa. Irakin sisäministeriö kertoi asettavansa vastaisuudessa syytteeseen kaikki ulkomaiset urakoitsijat, joiden todetaan käyttäneen liiallista voimaa välikohtauksissa. YK:n päätöslauselma antaa Yhdysvaltain miehitysjoukoille syytesuojan, mutta Irakin sisäministeriön tiedottajan mukaan syytesuoja ei koske yksityisiä turvallisuusyhtiöitä. Irakissa on toiminut kymmeniä tuhansia yksityisten amerikkalaisten turvallisuusyhtiöiden työntekijöitä, joista monet suorittavat aiemmin sotilaille kuuluneita tehtäviä.[81]

Irak sodan jälkeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Irakin levottomuudet

Vuonna 2013 väkivalta kiihtyi uudestaan Irakissa. Vuoden 2014 kesäkuussa Syyriassakin toimiva sunnien kiihkofundamentelistinen Isis-järjestö hyökkäsi vallaten Mosulin ja edeten melko lähelle Bagdadia. Yhdysvaltain presidentti Obama ei halunnut lähettää maajoukkoja Irakiin.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Blix, Hans: Irakin aseriisunta. Suomentanut Stenman, Petri & TamminenArvi. Like, 2004. ISBN 9789524714242
  • Ratshack, Thomas: Jääkäri tanskalaissotilaana Afganistanissa ja Irakissa. Suomentanut Koski, Kari. Ajatus Kirjat / Gummerus, 2010. ISBN 9789512082407
  • Ritter, Scott & Pitt, William Rivers: Irakin sota: mitä Bush ei halua sinun tietävän. Suomentanut Stenman, Petri. Suomen rauhanpuolustajat, 2003. ISBN 9789524711357
  • Wiener, Tim: CIA: Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun historia. Otava, 2008. ISBN 9789511223047
  • Yrjönsuuri, Mikko: Roistovaltion raunioilla: Filosofinen arvio Irakin sodasta. Helsinki: Gaudeamus, 2003. ISBN 951-662-884-2

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Tämän artikkelin tai sen osan viitteitä on pyydetty muotoiltavaksi.
Voit auttaa Wikipediaa muotoilemalla viitteet ohjeen mukaisiksi, esimerkiksi siirtämällä linkit viitemallineille.
  1. ↑ Kokkonen, Yrjö: Järjestö: Irakin sodassa kuollut 162 000 ihmistä Yle Uutiset. 2.1.2012. Viitattu 11.2.2020.
  2. ↑ Kataja-Lian, Marika: Tutkimus: Lähes puoli miljoonaa ihmistä kuoli Irakin sodan vuoksi Yle Uutiset. 17.10.2013. Viitattu 11.2.2020.
  3. ↑ Forces: U.S. & Coalition/Casualties CNN.com. Arkistoitu 2.2.2007. Viitattu 2.02.2007.
  4. ↑ Scott & Ritter 2003lähde tarkemmin?
  5. ↑ Rekola, Juha: Sodan todellinen syy Maailman Kuvalehti. 25.2.2003. Viitattu 11.2.2020.
  6. ↑ Obama's full speech: 'Operation Iraqi Freedom is over' NBC News. 31.8.2010. Viitattu 11.2.2020. (englanniksi)
  7. ↑ Londoño, Ernesto: Operation Iraqi Freedom ends as last combat soldiers leave Baghdad The Washington Post. 19.8.2010. Viitattu 11.2.2020. (englanniksi)
  8. ↑ Obama: Sota Irakissa on ohi Iltalehti. 1.9.2010. Viitattu 11.2.2020.
  9. ↑ Wiener 2008, s. 545.
  10. ↑ a b c Wiener 2008, s. 546.
  11. ↑ The-UN embargo and oil for food program Britannica. Viitattu 29.4.2024.
  12. ↑ Yrjönsuuri 2003, s. 26.
  13. ↑ Roistovaltion raunioilla – filosofinen arvio Irakin sodasta, Mikko Yrjönsuuri, Gaudeamus Helsinki 2003, Tammer-Paino Tampere 2003, ISBN 951-662-884-2, s. 26, s. 27
  14. ↑ a b Wiener 2008lähde tarkemmin?
  15. ↑ a b c d Wiener 2008, s. 543.
  16. ↑ Wiener 2002, s. 547.
  17. ↑ a b Wiener 2008, s. 544.
  18. ↑ Wiener 2008, s. 549–550.
  19. ↑ Wiener 2008, s. 548.
  20. ↑ Yrjönsuuri 2003, s. 54, 26–27.
  21. ↑ Thomas Ratshack: Jääkäri – tanskalaissotilaana Afganistanissa ja Irakissa. Ssuom. Kari Koski, s. 187.Ajatus 2010, ISBN 978-951-20-8240-7.
  22. ↑ Yrjönsuuri 2003, s. 54.
  23. ↑ Blix 2004, s. 303.
  24. ↑ a b Blix 2004, s. 307.
  25. ↑ Yrjönsuuri 2003, s. 83.
  26. ↑ a b Yrjönsuuri 2003, s. 25.
  27. ↑ a b c d e f Yrjönsuuri 2003, s. 20.
  28. ↑ Sucker, Mike; Charles Faddis (2008). Operation Hotel California: The Clandestine War inside Iraq. The Lyons Press. ISBN 978-1-59921-366-8.
  29. ↑ FINAL VOTE RESULTS FOR ROLL CALL 455 The House of the Representatives. Viitattu 2.1.2023. (englanniksi)
  30. ↑ U.S. Senate: U.S. Senate Roll Call Votes 107th Congress - 2nd Session The United States Senate. Viitattu 2.1.2023. (englanniksi)
  31. ↑ a b c d e f Mitä Missä Milloin 2004, ISBN 951-1-18590-X, ISSN 0540-4606.
  32. ↑ Yrjönsuuri 2003, s. 55.
  33. ↑ March 20th- The War Begins History Central. Viitattu 11.2.2020. (englanniksi)
  34. ↑ Ratshack 2010, s. 187
  35. ↑ Irakin ex-tiedotusministeri tilitti tuntojaan MTV3 Uutiset. 27.6.2003. Viitattu 11.2.2020.
  36. ↑ a b Yrjönsuuri 2003, s. 21.
  37. ↑ MMM 2004, s. 81.
  38. ↑ a b Huovinen, Arto: Saddamin bluffi kohdistui Iraniin, ei Yhdysvaltoihin Kansan Uutiset. 3.7.2009. Viitattu 11.2.2020.
  39. ↑ Saddam pelkäsi Iranin hyökkäystä Yle Uutiset. 2.7.2009. Viitattu 11.2.2020.
  40. ↑ Saddamin ydinasebluffi oli Iranille tarkoitettu MTV3 Uutiset. 2.7.2009. Viitattu 11.2.2020.
  41. ↑ Saddam pelkäsi Irania enemmän kuin Bushia Helsingin Sanomat. 2.7.2009. Arkistoitu 5.8.2009. Viitattu 11.2.2020.
  42. ↑ Saddam pelkäsi Irania ja luotti Pohjois-Koreaan Turun Sanomat. 2.7.2009. Arkistoitu 9.1.2012. Viitattu 11.2.2020.
  43. ↑ Asiakirjat paljastavat: Tätä Saddam Hussein pelkäsi Uusi Suomi. 2.7.2009. Viitattu 11.2.2020.
  44. ↑ O’Hanlan, M.E., 2005, Iraq Without A Plan, Policy Review, Issue 128, pp 33-45.
  45. ↑ Ratshack 2010, s. 188.
  46. ↑ Ratshack 2010, s. 188, 192.
  47. ↑ a b c Sotaveteraani: Yhdysvallat tietämätön Irakin sodan realiteeteistä Konfliktit, Vaihtoehtouutiset,11. maaliskuuta, 2005[vanhentunut linkki]
  48. ↑ President Obama Has Ended the War in Iraq whitehouse.gov. 21.10.2011. Viitattu 1.1.2023. (englanniksi)
  49. ↑ UK's eight-year military presence in Iraq to end on Sunday the Guardian. 18.5.2011. Viitattu 1.1.2023. (englanniksi)
  50. ↑ Heikkilä, Markus: Irakin sota maksoi Yhdysvalloille yli 3 000 000 000 000 dollaria Ilta-Sanomat. 5.9.2010. Viitattu 11.2.2020.
  51. ↑ Irakissa kaatunut jo lähes 4 000 amerikkalaista Yle Uutiset. 20.3.2008. Viitattu 11.2.2020.
  52. ↑ Irakin sodassa kaatunut jo 4000 Yhdysvaltain sotilasta. Helsingin Sanomat, 28. maaliskuuta 2008, s. B1.
  53. ↑ Penketh, Anne: Blackwater faces war crimes inquiry after killings in Iraq 12.10.2007. The Independent. Viitattu 24.3.2013. (englanniksi)
  54. ↑ Abu Ghraibin vankila avataan jälleen Irakissa Keskisuomalainen. 25.1.2009. Viitattu 24.3.2013.
  55. ↑ Pan, Esther: IRAQ: Madrid Donor Conference Council on Foreign Relations. 30.10.2003. Arkistoitu 5.7.2013. Viitattu 24.2.2013. (englanniksi)
  56. ↑ Irakin jälleenrakennus on ollut ”100 miljardin dollarin epäonnistuminen” Uusi Suomi. 14.12.2008. Viitattu 24.2.2013.
  57. ↑ Meltio, Niklas: Bagdadin toiset kasvot Voima. 9.9.2009. Viitattu 11.2.2020.
  58. ↑ Irakilaiset kärvistelevät veden puutteessa Helsingin Sanomat. 5.7.2010. Arkistoitu 8.7.2010. Viitattu 11.2.2020.
  59. ↑ Niemi, Kaius: Jatkuva sähköpula vaikeuttaa Bagdadin arkea Helsingin Sanomat. 15.5.2003. Arkistoitu 17.1.2012. Viitattu 11.2.2020.
  60. ↑ Irak – menetetyistä mahdollisuuksista jälleenrakennusbuumiin? Kauppapolitiikka. 5.10.2012. Ulkoasiainministeriö. Arkistoitu 8.10.2012. Viitattu 24.2.2013.
  61. ↑ Schakowsky, Jan: What Have we Bought for $1 Trillion? The Huffington Post. 28.5.2010. Viitattu 11.2.2020. (englanniksi)
  62. ↑ Trotta, Daniel: Iraq war hits U.S. economy: Nobel winner Reuters. 2.3.2008. Viitattu 11.2.2020. (englanniksi)
  63. ↑ Clemons, Steve C.: Zbigniew Brzezinski Calls Iraq War a Historic, Strategic and Moral Calamity & Says Stop the Trappings of Colonial Tutelage The Washington Note. 31.1.2007. Arkistoitu 2.2.2007. Viitattu 11.2.2020. (englanniksi)
  64. ↑ Sodan kannatus kasvaa Yhdysvalloissa Yle Uutiset. 10.2.2003. Viitattu 11.2.2020.
  65. ↑ Kysely: Irakin sodan kannatus nousee USA:ssa Ilta-Sanomat. 1.10.2008. Viitattu 11.2.2020.
  66. ↑ Blix 2004
  67. ↑ Tim Wiener, CIA – Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun historia, ISBN 978-951-1-22304-7, Otava 2008, englanniksi 2007 Legacy of Ashes: the History of CIA, Kuudes osa, Luku 49, s. 549.
  68. ↑ Wiener 2004lähde tarkemmin?
  69. ↑ Blix, s. 306.
  70. ↑ Blix, s. 309.
  71. ↑ Wiener 2008, s. 551.
  72. ↑ [mtvuutiset.fi/artikkeli/ei-selvia-todisteita-irakin-joukkotuhoaseista/2274842 Ei selviä todisteita Irakin joukkotuhoaseista] MTV3. 24.9.2003. Viitattu 11.2.2020.
  73. ↑ US chief Iraq arms expert quits BBC News. 24.1.2004. Viitattu 11.2.2020. (englanniksi)
  74. ↑ Suelfer, Charles: DCI Special Advisor Report on Iraq's WMD – Comprehensive report of the Special Advisor to the DCI on iraq's WMD Central Intelligence Agency. 5.4.2013. Viitattu 11.2.2020. (englanniksi)
  75. ↑ Kessler, Glenn: Bush Recasts Rationale For War After Report The Washington Post. 10.10.2004. Arkistoitu 24.7.2008. Viitattu 11.2.2020. (englanniksi)
  76. ↑ Comprehensive Revised Report with Addendums on Iraq's Weapons of Mass Destruction (Duelfer Report) GPO Access. 9.5.2005. Viitattu 11.2.2020. (englanniksi)
  77. ↑ Wiener 2008, s. 552.
  78. ↑ Wiener 2008, s. 553.
  79. ↑ Kansan Uutisten Viikkolehti 18.3.2005.lähde tarkemmin?
  80. ↑ Helsingin Sanomat, 19.9.2007lähde tarkemmin?
  81. ↑ Irakin sisäministeriö vei luvat turvayhtiöltä Yle Uutiset. 17.9.2007. Viitattu 11.2.2020.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • David Finkel, Pataljoona 2-16,, WSOY 2010, ISBN 978-951-0-36133-7
  • Colby Buzzell, Minun sotani – amerikkalaissotilas Irakissa, Helsinki: WSOY 2006, ISBN 951-0-32220-2
  • Thomas Rathsack, Jääkäri – tanskalaissotilaana Afganistanissa ja Irakissa. Suomentanut Kari Koski. Ajatus kirjat – Gummerus kustannus OY 2010 ISBN 978-951-20-8240-7
  • Giuliana Sgrena, Ystävien tulituksessa, Sarja: Pystykorvakirja, Like, Suomen rauhanpuolustajat 2007 ISBN 952-471-809-X
  • Paul Keegan, The Iraq War, Alfred a Knopf 2004, FirstBorzoi Book, Random House Inc. ISBN 1-4000-4199-6

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Terrorisminvastainen sota (2001–)
Tapahtumat (2001–2004) Tapahtumat (2005–) Erityisartikkelit Operaatioiden osanottajat Terroristijärjestöt

2001:

2002:

2003:

2004:

2005:

2006:

2007:

2008:

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Irakin_sota&oldid=22843775”