Innovaatiojohtaminen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Innovaatiojohtaminen on johtamisoppi, jonka mukaan työntekijät tulee nähdä yksilöinä, jotka oppivat, kehittyvät ja haluavat käyttää asiantuntemustaan. Innovaatiot eri muodoissaan ovat luontainen keino toteuttaa yritysten orgaanista kasvua.[1] Muutos, joustavuus ja luovuus sekä yrityksen työntekijöiden innovatiivisuus korostuvat. Rakennemuutokset nähdään välttämättömänä osana yrityksen uusiutumista ja toimintaa.[2]

Innovaatiojohtamista pidetään rationaalisena johtamisoppina, koska siinä keskitytään työn tuottavuuteen ja tehokkuuteen. Tuottavuus nousee kun samalla panoksella saavutetaan aiempaa suurempi tuotos tai nykyiseen tuotokseen päästään pienemmällä panoksella kuin aikaisemmin. Tuotanto vaatii tuotannontekijöitä, joita klassisessa taloustieteessä ovat työ, pääoma ja maa. Teollisuusmaissa maan merkitys on vähentynyt, jolloin tuottavuusmalleissa on keskitytty pääasiassa työn ja pääoman suhteisiin. Perusajatus on, että vaikka pelkän manuaalisen työn tuottavuus on hyvin alhainen, tuottavuutta voidaan nostaa huomattavasti pääomaa hyödyntämällä. Tämä tarkoittaa työkalujen tai koneiden käyttöönottoa.

1990-luvulla Stanfordin yliopiston tutkija Paul Romer esitteli Uuden kasvuteoriansa. Se täydentää klassista kasvuteoriaa lisäämällä innovaation perinteisten tuotannontekijöiden joukkoon. Hänen ajatuksensa on, että yhdisteltäessä työtä ja pääomaa, päästään ennen pitkää optimipisteeseen, so. näiden parhaaseen mahdolliseen yhdistelmään. Kun optimi on saavutettu, tuottavuuden kasvu pysähtyy ja mahdollisesti kääntyy laskuun. Jos sen sijaan prosessia voidaan kehittää innovaatiolla, so. millä tahansa tuottavuutta parantavalla uutuudella tai uudistuksella, kasvu voi periaatteessa jatkua loputtomiin[3].

  1. Mäntyneva, Mikko: Kasvua innovaatioista. Kauppakamari, 2012. ISBN 978-952-246-097-4
  2. Seeck, Hannele: Johtamisopit Suomessa: taylorismista innovaatioteorioihin. Gaudeamus Helsinki University Press, 2008. ISBN 978-952-495-066-4
  3. Mauri Grönroos, Mahdollisuuden aika - kohti virtuaalista organisaatiota, Transatlanta, 2006