Inex Partners

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Inex)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Inex Partners Oy
Yritysmuoto Osakeyhtiö
Toimitusjohtaja Petteri Pelkonen
Kotipaikka Sipoo
Toimiala logistiikka ja kuljetus
Liikevaihto 331 miljoonaa euroa (vuonna 2016)
Henkilöstö 1 200 (vuonna 2020)
Omistaja S-ryhmä
Kotisivu www.inex.fi

Inex Partners Oy on S-ryhmän logistiikka- ja kuljetusyritys. Se on Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan (SOK) tytäryhtiö. Inex Partners Oy työllistää kaikki toimipaikat mukaan lukien noin 1 200 henkilöä.

1990-luvun alussa S-ryhmä ja Tradeka perustivat Inex Partnersin hoitamaan kummankin kaupparyhmän (vuosina 1996–2003 lisäksi Tradekan kanssa yhteistyössä toimineen Elannon[1]) logistiikkapalveluita. Kumpikin ryhmä omisti puolet Inexistä. Tradekan uudelleenjärjestelyiden seurauksena (Wihurin päivittäistavarakauppaketjujen yhdistyessä Tradekan ketjuihin) Tradeka myi elokuussa 2005 osuutensa Inexistä S-ryhmälle ja siirtyi käyttämään Tuko Logisticsin palveluita.[2]

Inexin päivittäis- ja käyttötavaroiden logistiikkakeskukset sijaitsevat Sipoon Bastukärrissä. Sipoon päivittäistavaroiden logistiikkakeskuksen 1. vaihe otettiin käyttöön 2016 ja Espoon Kilossa sijaitsevan vanhan logistiikkakeskuksen toiminnot siirtyivät kokonaisuudessaan Sipooseen vuosien 2016–2018 välisenä aikana. Sipoon logistiikkakeskus on Suomen suurin logistiikkakeskus ja se on toiminnoiltaan pitkälle automatisoitu. Kilon toimipisteessä on ollut toimintaa 1960-luvulta alkaen ja tontille on aiemmin ollut rautatieyhteys ja oma veturi. [3] Kilon toimipisteen maamerkki, suuri pallon muotoinen öljysäiliö rakennettiin öljykriisin aikaan 1970-luvulla. Säiliöitä oli alkujaan kaksi, mutta toinen niistä on purettu.

Käyttötavaroiden logistiikkakeskus otettiin käyttöön vuonna 2012.[4] Sitä ennen käyttötavaroita käsiteltiin ja toimitettiin Vantaan Hakkilan toimipisteestä.

Sipoon logistiikkakeskuksen lisäksi Inexillä on alueterminaalit Lempäälässä, Kuopiossa sekä Oulussamilloin?.

  1. Elannon hankinnat Inexiin 12.6.1996. HS arkisto (maksullinen). Viitattu 25.7.2018.
  2. Inex Partners kokonaan SOK:n omistukseen 1.2.2006. Turun Sanomat. Arkistoitu 21.2.2014. Viitattu 7.6.2013.
  3. Kuva SOK:n veturista Resiina-sivustolla
  4. Projektiuutiset.fi. Lehti 2/2012

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]