Indeterminismi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Alfahajoaminen on nykykäsityksen mukaan puhtaasti satunnainen ilmiö.

Indeterminismi (lat.) tai epädeterminismi tai satunnaisuusoppi on filosofian näkökanta, jonka mukaan ainakin jotkin tapahtumat ovat edeltä käsin määräytymättömiä. Indeterminismissä mitkään edeltävät syyt eivät ehdottomasti määrää toimintaa, vaan ainakin osa tapahtumista on sillä tavoin määräytymättömiä, että ne olisivat voineet tai voisivat tapahtua toisinkin. Satunnaisuusopissa ihmisellä on tahdonvapaus siinä mielessä, että hän joutuessaan valitsemaan eri toimimismahdollisuuksien välillä, itse suorittaa valinnan. Tämän mukaan tapahtuminen ei noudata mitään poikkeuksetonta lakia eikä ole ehdotonta kausaliteettia. Se on determinismin vastakohta.[1][2][3][4]

Indeterminismistä puhuttaessa erotellaan usein ennustamattomuus ja satunnaisuus, jotka ovat eri asioita. Esimerkiksi kaaosteoriassa tutusta vertauksessa perhosen siivenisku Brasiliassa voi aiheuttaa myöhemmin myrskyn Teksasissa. Idean keksijä havaitsi tämän kun teki sääennustuksia ja huomasi, että esimerkiksi lukujen pieni pyöristys aiheutti sääsimulaatiossa suuria muutoksia lopputuloksessa. Systeemin monimutkaisuuden takia on käytännössä mahdotonta tehdä pitkän ajan luotettavia sääennustuksia. Kuitenkin kaaosteorian malleissa järjestelmät ovat yleensä deterministisiä.

Indeterminismi[5] ja satunnaisuus ovat kaaosteoriasta erilaisia siinä mielessä, että ainakin osalle tapahtumista ei ole välttämätöntä syytä.

Satunnaisuusopin peruspuutteena on, että miksi jotkin tapahtumat voi selittää etsimällä syitä ja syiden syitä kenties aina ensimmäiseen liikkumattomaan saakka esim. alkuräjähdykseen tai Jumalaan, mutta joidenkin luonnontapahtumien kohdalla täytyy vain pysähtyä.[6]

Fysiikassa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyisessä fysiikassa on laajalti hylätty determinismi 1900-luvun alussa kvanttimekaniikan kehittyessä. Kvanttimekaniikan mukaan yksittäisen hiukkasen käyttäytymistä ei voi täysin ennakoida. Tämä on johtanut todennäköisyystulkintaan mikromaailman ilmiöiden tarkastelussa. Esimerkiksi kvanttimekaanisessa atomimallissa tehdään ennusteita, jotka kertovat todennäköisyyden, jolla elektroni on tietyssä kohdassa ytimien ympärillä.[7] Eri todennäköisyyksillä ”haaroilla” on erilaiset ”painot” - jotkut haarat ilmenevät paljon voimakkaammin kuin toiset. Eri haaroilla voi myös olla peittymiä, joista seuraa interferenssi-ilmiöitä.[8] Kvanttimekaniikassa syyn ja seurauksen laki eli kausaalilaki joutuu uuteen valoon. Tämä lainalaisuus on keskeinen periaate klassisessa fysiikassa ja siihen perustuvassa tekniikassa. Sinänsä deterministinen käsitys luonnossa vallitsemista vääjäämättömästä lainalaisuudesta on totta, mutta fysiikka ei enää tue Newtonin mekanistista determinismiä. Tilalle tulivat tilastolliset säännönmukaisuudet.[9]

Jos tutkitaan elektronin (tai hiukkasen) paikkaa ja nopeutta tarvitaan mittauksissa tiedon välittäjää esimerkiksi valoa. Jos säteily on lyhytaaltoista, elektronin paikka voidaan määrittää tarkasti valon interferenssin avulla. Tällöin säteilyn aallonpituus on paikan tarkkuuden mitta. Fotonin törmätessä elektroniin ja sirotessa siitä elektronin nopeus muuttuu. Tästä muutoksesta ei saada tietoa. Jos käytetään pitempiaaltoista säteilyä, fotonit muuttavat vähemmän elektronin nopeutta. Suuremman aallonpituuden vuoksi elektronin (hiukkasen) paikan määritys on epätarkempi. Mikromaailmassa mittaustarkkuudella on teoreettinen raja, jota ei mittausteknisillä parannuksilla voida ylittää. Kyseessä on aaltohiukkasdualismista johtuva mikromaailman perusominaisuus. Tämän Heisenbergin epätarkkuusperiaatteen mukaan on mahdotonta tuntea tai mitata hiukkasen paikka ja liikemäärä (nopeus) samanaikaisesti tarkasti.[10] Yleinen tulkinta kvanttimekaniikassa on mm. Kööpenhaminan tulkinta.

Esimerkiksi kun havaitaan uraaniatomin hajoamista ei voida sanoa milloin hajoamista tapahtuu. Sitä ei aiheuta ulkopuolinen voima ja järjestelmä on nykyfysiikan käsityksen mukaan satunnainen. Kun havaitaan suuria joukkoja uraaniatomeja voidaan tehdä tilastollisia yleistyksiä milloin uraaniydin todennäköisesti hajoaa, mutta tätä ei voida soveltaa yksittäiseen atomiin.[11]

Yksittäisten atomiydinten hajoamisajankohtaa ei voi tietää, ennalta, mutta suuren ydinjoukon käyttäytymistä voidaan kuvata ja ennustaa tilastollisesti.

Kvanttimekaniikan vastavetona pyrittiin etsimään piilomuuttujateorioita. Näiden pohjaoletuksena on, että ehkä kvanttimekaniikka on deterministinen, muttemme pysty joistain syystä havaitsemaan niiden syytä. Vertauskuvana käytettiin esimerkiksi pörssikursseja — ennustamattomia, mutta niiden takana voi olla syy-seuraussuhde, vaikka olemme kykenemättömiä sitä havaitsemaan. Tätä tutkittaessa keksittiin Bellin teoreema, joka vei jalansijaa piilomuuttujateorioilta.

Klassisen fysiikan vision kaatuminen 1900-luvun alussa ei kuitenkaan tuhoa determinismiä kokonaan. Aaltofunktioiden – kvanttimekaniikan todennäköisyysaaltojen – aikakehitys noudattaa täsmällisiä matemaattisia sääntöjä, kuten Schrödingerin yhtälöä. Siinä tapahtumien todennäköisyydet määräytyvät tarkasti sen sijaan, että itse tapahtumat määräytyvät tarkasti, mutta todennäköisyydet määräytyvät kuitenkin perinteisessä kvanttiteoriassa täydellisesti.[12] Sen osoittaminen, onko hiukkasfysiikka pohjimmiltaan lainalainen vai satunnainen, ei ole nykyisellä tekniikalla mahdollista.[13]

Filosofiassa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taustaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Atomioppiin pohjautuvaa epädeterminismiä kehitti Epikuros. Hän oli tyytymätön ankaraan determinismiin, jota esimerkiksi stoalaiset edustivat. Heidän deterministisessä käsityksessä kaikki tapahtuu vääjäämättä pienintä piirtoa myöten. Lukijan silmät siirtyvät riviltä riville tarkalleen samassa tahdissa kuin edellisenkin maailmankaikkeuden aikana. Ja sama pätee kaikkeen muuhunkin, Epikuroksen mallissa atomit saattavat silloin tällöin poiketa radoiltaan, vaikkeivät olekaan törmänneet mihinkään. Kaikki pienet korvanraaputukset eivät siis välttämättä ole ennalta määrättyjä.[6]

Tahdonvapaus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Determinismistä kirjoitettaessa sitä usein pidetään ongelmallisena tahdonvapauden kanssa.[14] Indeterminismi ei välttämättä tuota tähän mitään ratkaisua.[15] Jos ajatellaan, että ihmisessä vaikuttaa satunnaisia indeterministisiä ilmiöitä, kuten esimerkiksi hiilen radioaktiivinen isotooppi C-14, niin tämä ei näytä tuovan ratkaisua vapaan tahdon ongelmaan.Tämä johtuu siitä, että jos satunnainen radiohiilen hajoaminen vaikuttaa aivojen synapsissa olevan elektronin kulkemaan tiettyyn suuntaan ja tämän seurauksena valitset tietyn työpaikan, ei päätöksenteko vaikuta olevan yhtään vapaampaa kuin determinismissä. Tässä tilanteessa vapaina pidetyt teot muuttuisivat arpomiseksi.[16][17] Vuonna 2024 julkaistu tutkimus kuitenkin antoi osviittaa siitä, että kvanttimekaaniset ilmiöt voivat jossain määrin vaikuttaa aivojen toimintaan[18].

Ajatuskokeen ohella muutenkin tiedetään, että kvanttimekaaniset ilmiöt ovat melko pienet makroskooppisessa kokoluokassa, johon aivojen synapsit kuuluvat. Molekyylien koko ja aivojen korkea lämpötila tarkoittavat, että kvantti-ilmiöiden vaikutus lienee ihmisessä vähäinen. Ihmisen toiminta on pääosin sähkökemiallisella tasolla tapahtuvaa.[19]

Filosofiassa on pohdittu myös paljon tapoja joilla ihmismieli voi syntyä ja onko niillä tahdonvapautta. Lähestymistapoja voidaan luokitella kolmeen pääryhmään ja niiden alalajeihin dualismiin ja reduktionistisiin tapoihin. Dualismissa tietoisuus on itsenäinen ruumiiton subjekti, jolla ei ole avaruudellisia ulottuvuuksia, kuten materiaalisilla esineillä, vaikka monilla lienee tunne, että tietoisuus sijaitsee jossakin korvien välissä ja silmien takana. Materiaalinen ja henkinen todellisuus nähdään tässä toisistaan riippumattomina.[20] Toinen tapa lähestyä asiaa on reduktionistinen – siinä pyritään palauttamaan tietoisuus johonkin luonnonilmiöön.[21] Kolmannessa tavassa tietoisuus nähdään luonnon ja sosiaalisen ympäristön vuorovaikutuksen tulokseksi.[22]

Reduktionististen teorioiden osa-alueita voi kuvata mm. kolmella alakäsitteellä: behavioristinen, tietokonemetafora ja konnektionistinen. Behavioristisessa näkökannassa lähtökohtana on, että psyykkiset prosessit ilmenevät ulkoisessa käyttäytymisessä. Sen keskeisiä ongelmia on, että yksi ja sama stimulus tuottaa erilaisia reaktioita, eikä siihen näytä olevan erityistä havaittavaa syytä.[23]

Tietokonemallissa oletetaan, että kenties ihmisaivot toimivat tietokoneiden tavoin. Menettelytavassa on huomioitu, että monet tehtävät, jotka ihmiset kykenevät tekemään hyvin, sujuvat myös tietokoneilta. Käsitetään, että symbolien käsittelyyn ja matemaattiseen logiikkaan perustuva vahva tekoäly voisi yhtä hyvin olla ihmisen aivojen metaforana. Sen innoittamana muistista on etsitty muistipaikkoja ja neuraalista koodia, valitettavasti huonolla menestyksellä.[24]

Ihmismielen toimintaperiaatteiden vertaaminen koneeseen ei ole uusi ilmiö. Antiikista lähtien tietoisuuden toimintaa on verrattu katapulttiin, väkipyörästöön, paineilmalaitteistoon ja teollisen aikakauden alussa sorvin kaltaisiin koneisiin, aina kulloisenkin uutuuden innoittamana. 2000-luvun alussa tietoisuutta on verrattu muun muassa kvanttitietokoneen toimintaan.[25] Vertauskuvat ovat aina osoittautuneet hatariksi, ja Määttänen vuonna 1995 arveli, että näin olisi käymässä myös tietokonemetaforalle.[26]

Kolmas palauttava lähestymistapa on konnektionistinen ajattelutapa. Tässä pyritään simuloimaan aivosolujen toimintaa neuroverkkoja simuloivalla laitteella.[27] Siinä pyritään irti tietokonelähestymistavasta, mutta vastaesimerkkinä tähän on sanottu, että se, että lentokone ei räpytä siipiään ei tarkoita, ettei se lennä. Toisin sanoin tietoisuuden voi mahdollisesti rakentaa muutenkin kuin ihmisaivoja mukailemalla.[28]

Tietotekniikassa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tietotekniikassa käytetään etenkin kryptografiassa ja verkkokasinoissa fysikaalisesti satunnaisia ilmiöitä tuottamaan satunnaisuutta (lämpökohina, ilmakehän vaihtelut, radioaktiivisuus jne.) Tietokoneet itsessään eivät kykene tuottamaan satunnaisuutta ja tämän takia täytyy olla fysikaalinen lähde, että saadaan puhtaasti satunnaisia merkkejä, dataa ja symboleita. Tietokoneiden tuottamaa näennäistä satunnaisnumeroa kutsutaan pseudosatunnaiseksi.[29] Se ei ole satunnaista samalla tavalla kuin esimerkiksi kuusisivuisen nopan heittäminen vaan deterministinen algoritmi tuottaa sitä ja ne ajan kanssa toistavat itseään.

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ CD-Facta 2005: suomenkielinen tietosanakirja. (Artikkeli: indeterminismi, tietoja teoksesta: CD-ROM-levy, Interaktiivinen multimedia, sisältää myös sivistyssanaston ja tietotekniikan sanaston) Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-29149-8
  2. ↑ Toimituskunta: Forsman, Jaakko; Wecksell, J. A. et al.: Pieni Tietosanakirja / Indemniteetti-Indigosini, s. 1382. (Sitaatti: "Indeterminismi (lat.), mielipide,jonka mukaan eivät mitkään edelläkäyvät syyt ehdottomasti määrää ihmisen tahtomista ja toimintaa, vaan on hänellä tahdonvapaus siinä mielessä, että hän joutuessaan valitsemaan eri toimimismahdollisuuksien välillä, itse suorittaa valinnan.") Helsinki: Otava, 1926. Project Runeberg.
  3. ↑ Filosofia: indeterminismi (Sitaatti: "Määritelmä näkemys, jonka mukaan on olemassa ainakin yksi tapahtuma, jolle ei ole välttämätöntä syytä") Tieteen termipankki. Helsingin yliopisto. Viitattu 6.8.2017.
  4. ↑ Kansainvälisiä sivistyssanoja selityksineen. (Sivun alapuoliskolta, sitaatti: ”Indeterminismi, ajatussuunta, etteivät mitkään ennakkosyyt ehdottomasti määrää ihmisten vapaatahtoista toimintaa (kats. D e t e r m i n i s m i.)”) Warkauden Lehti, 1.9.1923, nro 35. Varkaus: Varkauden Lehti Oy. Kansalliskirjasto: digitaaliset aineistot. Viitattu 16.5.2018.
  5. ↑ Lappi, Otto: Filosofian oppisanastoa: Determinismi (Pohdiskelee determinismin määritelmiä. Kirjoituksen lopussa täsmennetään, mitä useimmiten tarkoitetaan fysiikan piirissä tarkoitetaan kun kirjoitetaan indeterminismistä.) helsinki.fi/home/olappi/. 2001. Viitattu 11.2.2016.
  6. ↑ a b Määttänen, Pentti: ”7. Hyvästä ja pahasta”, Filosofia: Johdatus peruskysymyksiin, s. 164. (Kappale: Tahto ja vapaus) Gaudeamus, 1995. ISBN 951-662-633-5
  7. ↑ Lehto ym.: ”3. Aineen rakenne: 3.4 Atomimallien kehittyminen”, Fysiikka 5. Moderni fysiikka, s. 72–73. (5.–6. painos) Helsinki: Tammi, 2001. ISBN 951-26-4516-5
  8. ↑ Brown, Julian: ”Lähdeviitteet”, Kvanttitietokone, s. 366. (Lähdeviitteet: Luku 1: kohta 3.) Suomentanut Pietiläinen, Kimmo. Helsinki: Terra cognita, 2001. ISBN 952-5202-42-9
  9. ↑ Ahokallio,Tapio & Tiilikainen, Matti: ”IX Kirjoittamaton 2000-luku”, Filosofia Prima Nova, s. 178–180. (Alakappale: 19. Kosmologia ja luonnonfilosofia) Kotimaa- Yhtiöt Oy / Kirjapaja, 2008. ISBN 978-951-607-048-6
  10. ↑ Lehto ym.: ”3. Aineen rakenne: 3.4 Atomimallien kehittyminen”, Fysiikka 5. Moderni fysiikka, s. 72–73. (5.–6. painos) Helsinki: Tammi, 2001. ISBN 951-26-4516-5
  11. ↑ Lehto ym.: ”4. Ydinfysiikka: 4.2 Radioaktiivisuus, Otsikko: Hajoamislaki”, Fysiikka 5. Moderni fysiikka, s. 122. (5.–6. painos) Helsinki: Tammi, 2001. ISBN 951-26-4516-5
  12. ↑ Greene, Brian: ”Osa IV: Säieteoria ja avaruusajan rakenne”, Kätketyt ulottuvuudet: Supersäikeet, ajan halkeamat ja maailmanselityksen haaste, s. 362. (Alakappaleesta: 13. Mustat aukot säieteorian/M-teorian näkökulmasta) Suomentanut Vänttinen, Mikko. Helsinki: Tammi, 2000. ISBN 951-31-1650-6
  13. ↑ Suomen Ateistiyhdistys: FF1 Johdatus filosofiseen ajatteluun (PDF) (Sivu 144/345, Otsikon: Kumpi on tosi, lainalaisuusoppi (deterministi) vai satunnaisuusoppi (indeterministi)? - alta) Suomen Ateistiyhdistys. Arkistoitu 28.4.2015. Viitattu 18.2.2016.
  14. ↑ Määttänen, Pentti: ”5. Mieli ja ruumis:”, Filosofia: Johdatus peruskysymyksiin, s. 162–172. (Alkaen otsikosta: Tahto ja vapaus) Gaudeamus, 1995. ISBN 951-662-633-5
  15. ↑ Ruelle, David: ”V Klassinen determinismi”, Sattuma ja kaaos, s. 26–28. (Käsittelee vapaan tahdon ongelmaa.) Suomentanut Pietiläinen, Kimmo. Helsinki: Art house, 2001. ISBN 951-884-305-8
  16. ↑ Räikkä, Jukka; Siipi, Helena: ”Teon ja tahdon filosofia”, Ajattele, Filosofoi, s. 74. (Kappale: ”Vapaus ja indeterminismi”) Jyväskylä: Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2006. ISBN 978-951-26-5527-4
  17. ↑ Toimittanut Papineau, David: ”Luku 2, Mieli ja Ruumis; Vapaa tahto”, Filosofia, s. 63–64. (Englanninkielinen alkuteos Philosophy) Suomentanut Kilpeläinen, Tapani. Ajatus Kirjat, Gummerus Kustannus Oy, 2010. ISBN 978-951-20-8085-4
  18. ↑ Babcock, N. S.; Montes-Cabrera, G.,; Oberhofer, K. E.; Chergui, M.; Celardo, G. L.; Kurian, P.: Ultraviolet Superradiance from Mega-Networks of Tryptophan in Biological Architectures. The Journal of Physical Chemistry B, 19.4.2024, 128. vsk, nro 17, s. 4035–4046. American Chemical Society. doi:10.1021/acs.jpcb.3c07936 ISSN 1520-6106 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 2.6.2024. (englanniksi)
  19. ↑ Suomen Ateistiyhdistys: FF1 Johdatus filosofiseen ajatteluun (PDF) (Sivu 143/345, Kertoo missä kokoluokassa ihmisen toiminnot enimmäkseen ovat.) Suomen Ateistiyhdistys. Arkistoitu 28.4.2015. Viitattu 18.2.2016.
  20. ↑ Määttänen, Pentti: ”5. Mieli ja ruumis”, Filosofia: Johdatus peruskysymyksiin, s. 102–106. Gaudeamus, 1995. ISBN 951-662-633-5
  21. ↑ Määttänen, Pentti: ”5. Mieli ja ruumis”, Filosofia: Johdatus peruskysymyksiin, s. 119–121. Gaudeamus, 1995. ISBN 951-662-633-5
  22. ↑ Määttänen, Pentti: ”5. Mieli ja ruumis”, Filosofia: Johdatus peruskysymyksiin, s. 106–108. Gaudeamus, 1995. ISBN 951-662-633-5
  23. ↑ Määttänen, Pentti: ”5. Mieli ja ruumis”, Filosofia: Johdatus peruskysymyksiin, s. 110. (Kapale: Reduktionistiset teoriat) Gaudeamus, 1995. ISBN 951-662-633-5
  24. ↑ Määttänen, Pentti: ”5. Mieli ja ruumis”, Filosofia: Johdatus peruskysymyksiin, s. 112–114. (Kappale: Reduktionistiset teoriat) Gaudeamus, 1995. ISBN 951-662-633-5
  25. ↑ Brown, Julian: ”9 Näkymiä kvanttiaikaan”, Kvanttitietokone, s. 326–331. (Otsikko: Ovatko aivot kvanttitietokone?) Suomentanut Pietiläinen, Kimmo. Helsinki: Terra cognita, 2001. ISBN 952-5202-42-9
  26. ↑ Määttänen, Pentti: ”5. Mieli ja ruumis”, Filosofia: Johdatus peruskysymyksiin, s. 114. Gaudeamus, 1995. ISBN 951-662-633-5
  27. ↑ Määttänen, Pentti: ”5. Mieli ja ruumis”, Filosofia: Johdatus peruskysymyksiin, s. 115–118. Gaudeamus, 1995. ISBN 951-662-633-5
  28. ↑ Hakala, Olli & Kopperi Marjaana & Kotro Arno: ”2. Metafysiikka - Olemassaolon luonnetta hahmottamassa”, Filo 3: Minä ja maailmankaikkeus, s. 37. (Kappale: Tietoisuus ja tekoäly 35) Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2007. ISBN 978-951-26-4944-0
  29. ↑ Wichert, Andreas: ”Introduction”, Principles of Quantum Artificial Intelligence, s. 3. (Alkaen kohdasta ”The widely used pseudo random generators are based on deterministic procedures”) World Scientific, Joulukuu 2013. ISBN 978-981-4566-74-2 Introduction (PDF). (englanniksi)

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kvanttimekaniikasta:

Yleiskirjallisuutta satunnaisuudesta:

Tahdonvapaudesta:

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Indeterminismi&oldid=22821574”