Impi Sirkka
Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa. |
Impi Sofia Sirkka, o. s. Wiljander, vuodesta 1906 Viljatie (30. syyskuuta 1884 Suolahti – 25. heinäkuuta 1973) oli suomalainen kansanopiston johtaja ja suomentaja. [1][2]
Sirkan vanhemmat olivat vahtimestari Anton Wiljander (Viljatie) ja Eva Korhonen. Hän oli naimisissa vuodesta 1910 kansanopiston johtaja Otto Vilho Sirkan, vuoteen 1906 saakka Snellman (k. 1949) kanssa.[1]
Impi Sirkka pääsi ylioppilaaksi Helsingin suomalaisesta yhteiskoulusta 1904, opiskeli Helsingin yliopistossa ja valmistui opettajaksi Heinolan opettajaseminaarista erivapaudella 1917. Sirkka toimi Tuusulan kansanopiston johtajana 1907–1915, Itä-Hämeen kansanopiston johtajana Hartolassa 1915–1920 sekä viimeksi Suolahdessa Keski-Suomen kansanopiston ja kansankorkeakoulun apulaisjohtajana ja johtajana vuodesta 1920.[1][2]
Sirkka oli Hartolan kunnanvaltuuston ja Suolahden kauppalanvaltuuston jäsenenä. Hän oli myös kirkolliskokouksen jäsen 1948, 1950 ja 1951. Impi Sirkka oli Suomen Nuorison Liiton keskushallituksen, Naisten Raittiuskeskuksen ja Kansanopistoyhdistyksen johtokunnan jäsenenä ja oli Keski-Suomen Nuorisoseurain Liiton puheenjohtajana. Hän toimi myös suomentajana ja puhujana.[2]
Teoksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Keski-Suomen kansanopisto 1894-1924 : muistoja ja toiveita kolmekymmenvuotisjuhlaan 2. II. 1924 ; toimittivat Impi ja O. V. Sirkka ja Sirkka Luukkonen. Keski-Suomen kansanopisto, Jyväskylä 1924
- Esitelmä kirjallisuusviikolla maaseudulla pidettäväksi. WSOY 1926
- Kansanopiston kevät. Suomen kansanopistoyhdistys 1938
- Keski-Suomen kansanopisto 1894-1944 ; toimittivat: Impi ja O. V. Sirkka ja Eevi Solanne ; päätoim. O. V. Sirkka. Keski-Suomen kansanopisto, Kuopio 1945
- Kodin perinteet ja niiden merkitys. Marttaliitto, Helsinki 1954
- Vallilan vaari : johtaja O. V. Sirkan elämäntyöstä Suolahden opistolla "Vallilassa", vv. 1920-49. Kuopion kansallinen kirjapaino, Kuopio 1957
Suomennoksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nimellä Impi Viljatie:
- N. P. Madsen : Rantavoudin tytär. WSOY 1907
- N. P. Madsen : Olli : ynnä muita kertomuksia. WSOY 1909
Nimellä Impi Sirkka:
- Peter Rosegger : Lapsuudenmuistoja. Suomen lasten kirjoja 7. WSOY 1911
- Johannes V. Jensen : Jäätikön poika : tarukertomus pohjolan jääkaudesta. Kustannus Oy Kirja, Helsinki 1913
- Homeros : Odysseun harharetket : suorasanaisesti kerrottuina. WSOY 1916
- Johan Fredrik Vinsnes : Uskonveli : romaani ; norjankielestä suomensi Impi Sirkka. Gummerus 1919
- Jörgen Falk-Rönne : Onnen maa ; 10:nnestä tanskankielisestä painoksesta suom. Impi Sirkka. WSOY 1926
- Sigrid Undset : Olavinlapset 1-2. WSOY 1929
- Johan Lunde : Jeesus Natsarealainen : hänen elämänsä ja vaelluksensa : lapsille ja nuorisolle Uuden testamentin mukaan, liittyen William Holen kuviin Jeesuksen elämästä. WSOY 1930
- Johan Skjoldborg : Leena : romaani. WSOY 1930
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Impi Sirkka SKS:n kirjailijamatrikkelissa (toimimaton linkki)
- Kuka kukin on 1954 (Projekt Runeberg)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Ylioppilasmatrikkeli 1904, matrikkelinumero 28884
- ↑ a b c Päivästä päivään. 50 v. täyttää..., Helsingin Sanomat, 30.09.1934, nro 263, s. 12, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu 28.09.2024