Iisak Kosola
Iisak Jalmari Kosola (22. maaliskuuta 1888 Kauhava – 10. elokuuta 1955) oli suomalainen jääkärivänrikki.[1][2]
Perhetausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Yrjö Kosola ja Maria Perälä. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1926 Ada Tukiaisen kanssa.[1][2]
Opinnot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kosola kävi kansakoulun.[1][2]
Jääkärikausi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kosola työskenteli maanviljelijänä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 11. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella.[1][2]
Suomen sisällissota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kosola saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan joukkueenjohtajaksi 3. Jääkärirykmentin 10. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Tampereella ja Viipurissa.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kosola palveli sisällissodan jälkeen edelleen koulutusaliupseerina ennestään tutussa 3. Jääkärirykmentissä, josta muodostettiin myöhemmin Jääkärirykmentti 3 ja Savon jääkärirykmentti 3. Kosola erosi armeijasta 16. helmikuuta 1919 ja siirtyi suojeluskuntajärjestön palvelukseen ja hänet sijoitettiin voimistelu- ja urheiluohjaajaksi Kauhavan suojeluskuntaan. Kauhavalla hän palveli 7. joulukuuta 1919 – 1. joulukuuta 1920 välisen ajan, jonka jälkeen hän siirtyi paikallispäälliköksi ja palveli paikallispäällikkönä 15. maaliskuuta – 30. lokakuuta 1924 välisen ajan. Takaisin armeijan palvelukseen hän astui 1. huhtikuuta 1930 ja hänet sijoitettiin autonkuljettajaksi Ilmailukouluun. Armeijasta hän erosi toistamiseen 22. maaliskuuta 1938 tultuaan eläkeikään.[1][2]
Pitkään hän ei viihtynyt toimettomana vaan siirtyi Valtion Patruunatehtaan palveluksessa Lapualle, missä hän työskenteli vuoteen 1942 saakka, jonka jälkeen hän siirtyi Vaasan Tie- ja Vesirakennuspiirin palvelukseen ja työskenteli vuoteen 1945 saakka. Hänet haudattiin Kauhavalle jääkärihautaan.[1][2]
Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
|
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.