Ihania päiviä
Ihania päiviä | |
---|---|
Wonderful Days | |
Ohjaaja | Kim Moon-saeng |
Käsikirjoittaja |
|
Tuottaja |
|
Säveltäjä |
|
Kuvaaja | Sun Kwan Lee |
Pääosat | |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Yhdysvallat, Etelä-Korea |
Tuotantoyhtiö |
|
Levittäjä |
Palisades Tartan Netflix |
Ensi-ilta | 2003 |
Kesto | 90 min |
Alkuperäiskieli | korea |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
AllMovie | |
Ihania päiviä (Wonderful Days; kor. 원더풀 데이즈, Wondeopul deijeu) on vuonna 2003 ensi-iltansa saanut Kim Moon-saengin ohjaama scifielokuva[1] jossa yhdistetään CGI-grafiikkaa ja periteistä animaatiota.[2] Se sijoittuu vuoteen 20142 jolloin suurin osa Maasta on saastunut elinkelvottomaksi ja saasteet pimentävät taivaan.[3]
Juoni
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elokuva kertoo Maasta sen jälkeen kun suurin osa siitä on saastunut elinkelvottomaksi. Maapallolla on vain yksi turvasatama, Ecoban, kaupunki jonka Tyynenmeren saarelle paennut ihmisryhmä perusti suojapaikakseen. Se on suojattu korkean teknologialla ja saa energiansa saastuttavalta Delos-energiajärjestelmältä. Kun saaren rannoille myöhemmin saapuu lisää pakolaisia eivät Ecobanin kaupunkilaiset laske heitä sinne, heitä kiinnostaa vain oman eläntapansa suojelu.[2][4]
Sadan vuoden kuluttua kaupunkilaiset ja ulkopuolella olevat marrilaiset ovat saavuttaneet tasapainon ja elävät tahoillaan rinnakkain.[4] Kun Ecobanin turvaupseeri Jay etsii kaupunkiin tullutta tunkeutujaa hän huomaa että se on hänen vanha ystävänsä Shua, joka on siirtynyt marrilaisten miliisiin.[3] Marrilaisilla on suunnitelma saada haltuunsa kaupungin saastuttava Delos-energiajärjestelmä, ja sen avulla aloittaa Maapallon ilmaston puhdistaminen saastesumusta jotta taivas olisi taas sininen.[2][4]
Näyttelijät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Marc Worden | … | Shua |
Cathy Cavadini | … | Jay |
David Naughton | … | Dr. Noah |
Bob Papenbrook | … | Goliath |
Kirk Thornton | … | Cade |
Lähde: [5]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Varjola, Markku: Elokuvien ensi-illat Suomessa 2000–2007. s. 47. Helsinki: Suomen elokuvakerhojen liitto SEKL ry, 2008. Arkistoitu 16.10.2013. (pdf) Viitattu 18.11.2012.
- ↑ a b c Skeates, Andrew: Wonderful Days FarEastFilms. 27.5.2015. Viitattu 14.8.2021. (englanniksi)
- ↑ a b Sky Blue (Korean movie) Anime News Network. Viitattu 14.8.2021. (englanniksi)
- ↑ a b c Beard, Jeremy A.: Wonderful Days THEM Anime Reviews 4.0. Viitattu 14.8.2021. (englanniksi)
- ↑ Ihania päiviä AllMoviessa. (englanniksi) Viitattu 14.8.2021.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Greenall, Jonathon: Avatar: The Korean Cartoon That Inspired The Last Airbender Still Has No US Release CBR.com. 7.1.2021. Viitattu 14.8.2021. (englanniksi)
- Wonderful Days Filmaffinity. Viitattu 14.8.2021. (englanniksi)