Idmanin kavallusjuttu
 |
Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa. |
Idmanin kavallusjuttu oli vuonna 1912 paljastunut Pohjoismaiden suurin kavallus, jossa Suomen Yhdyspankin Tampereen-konttorin johtaja Nils Idman kavalsi kymmenen vuoden aikana 9–10 miljoonaa markkaa – summa vastasi yhdeksää prosenttia silloisen Suomen suuriruhtinaskunnan budjetista.[1]Idmanin johtaman konttorin kassassa oli miljoonien vaje ja useita velkakirjoja oli väärennetty ja lainoja oli myönnetty olemattomin vakuuksin. Kavaltamansa rahat Idman käytti nähtävästi keinotteluun, mutta hän käytti paljon rahaa myös taidehankintoihin.
Taustaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nils Idman toimi Suomen Yhdyspankin Tampereen konttorin apulaisjohtajana vuodesta 1885 ja johtajana vuodesta 1890 vuoteen 1912.[2] Idmanin johtajakaudella pankille valmistui vuonna 1901 Kauppakatu 10:een arkkitehti Gustaf Nyströmin suunnittelema kaksikerroksinen wieniläisjugendia edustava toimitalo (myöhemmin Tampereen ylioppilastalo).
Kymmenen vuotta jatkuneet kavallukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Idmanin kavallukset alkoivat vuonna 1902. Hän väärensi Suomen Yhdyspankin talletustodistuksia ja käytti niitä sitten vakuutena ottaessaan lainoja omasta ja muista pankeista. Hän hankki rahaa myös väärennetyillä vekseleillä sekä antamalla rahaa pankin konttorista olemattomia vekseleitä vastaan. Idman otti myös oman pankkinsa kassaholvista lainojen vakuuksiksi jätettyjä arvopapereita ja käytti niitä vakuuksina hankkiessaan luottoja muista pankeista. Idmanin toiminnasta valitettiin Suomen Yhdyspankin pääjohtajalle Alfred Norrménille jo ennen tämän kiinnijäämistä, mutta Norrmén vastasi luottavansa täysin Idmaniin. Idman nautti 1900-luvun alussa suurta luottamusta Tampereen liike-elämässä, vaikka jotkut pitivätkin häntä keinottelijana. Pankin konttorin muu henkilökunta ei osallistunut kavalluksiin ja vaikka he havaitsivat konttorin toiminnassa epäselvyyksiä, niiden syynä pidettiin vain Idmanin huolimattomuutta ja piittaamattomuutta muotoseikoista. Idmanilla uskottiin myös olevan pankin ylimmän johdon antamat erityisvaltuudet toimiinsa.
Idmanin pidätys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Idmanin kavallus paljastui lopulta, kun Suomen Yhdyspankin johtokunnan jäsen J. O. Wasastjerna saapui 1. joulukuuta 1912 Tampereelle tekemään yllätystarkastuksen pankin konttorissa erään epäselvän vekselin takia. Tarkastuksesta vihiä saanut Idman oli edeltävänä päivänä yrittänyt siivota jälkiään ja hankkinut postilähetysvekselillä Suomen Pankista 800 000 markkaa kassavajauksen peittämiseen. Toimet eivät kuitenkaan auttaneet, vaan Idman pidätettiin 4. joulukuuta pankin ilmoitettua asiasta poliisille.[3] Idman oli vielä ennen pidätystä yrittänyt tuloksetta hankkia tilapäistä lainaa Tampereen Verkatehtaan isännöitsijältä August Lundelinilta.
Oikeuskäsittely ja tuomio
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tampereen raastuvanoikeus tuomitsi Idmanin kesäkuussa 1913 kymmenen vuoden vankeusrangaistukseen ja tämä piteni vielä senaatin käsittelyssä 15 vuoteen. Oikeudessa Idman selitti toimineensa vain hyväntekijänä, joka oli halunnut auttaa vaikeuksiin joutuneita lainanottajia ja lahjoittaa rahaa hyväntekeväisyyteen. Hän selitti myös toimineensa yksin ja kiisti ehdottomasti kätkeneensä rahoja tai siirtäneensä niitä ulkomaille. Idmanin tuomion kovenemiseen senaatissa saattoi vaikuttaa se, että venäläissyntyinen prokuraattori Aleksei Hosianov epäili Idmanin tukeneen rahallisesti aktivistien toimintaa. Tästä ei kuitenkaan saatu oikeudessa näyttöä.
Idmanin kavallusjutun jälkiseuraamuksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nils Idman kärsi tuomionsa Helsingin kuritushuoneessa. Hän pääsi vankilasta vuonna 1920[4] ja palasi sitten Tampereelle, jossa hän työskenteli tehtailija Heikki Liljeroosin palveluksessa kirjanpitäjänä ja Rafael Haarlan yhtiössä numerotarkastajana.
Suomen Yhdyspankin pääjohtaja Alfred Norrmen joutui eroamaan.[4]Pankki selvisi kuitenkin Idmanin aiheuttamista tappioista.
Pohjoismaiden Osakepankin Tampereen konttorin johtaja ja G. A. Serlachius Ab:n johtokunnan puheenjohtaja Albert Snellman teki itsemurhan pari päivää Idmanin pidätyksen jälkeen. Idmanin juttu vaikutti myös siihen, että G. A. Serlachius Ab:n toimitusjohtaja Gösta Serlachius joutui eroamaan Kymin Oy:n toimitusjohtajan tehtävästä 1913.
Nils Idmanin veli Fredrik Idman joutui takaussitoumustensa vuoksi taloudellisiin vaikeuksiin ja oli pakotettu myymään vuonna 1913 Hatanpään kartanon Tampereen kaupungille. 1 459 hehtaarin laajuisen kartanon myyntihinta oli 2,5 miljoonaa markkaa. Kartanon alueella sijaitsi myös Nils Idmanin vuonna 1898 itselleen rakennuttama englantilaistyylinen huvila, joka oli aikanaan tullut maksamaan 400 000 markkaa – puolet Tampereen tuomiokirkon hinnasta.
Useat tamperelaiset liike-elämän vaikuttajat kärsivät kavallusjutun vuoksi taloudellisia menetyksiä. Tehtailija Heikki Liljeroos ja kauppaneuvos Fredrik Björkqvist pelastuivat konkurssilta velkojien suostuttua akordiin.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Nars, Kari: Miljoonahuijarit: Suurpetkuttajien värikäs historia. (2. painos) Helsinki: Tammi, 2011. ISBN 978-951-31-6414-0
- Pankinjohtaja Nils Idman pidätetty. (Wikisource) Aamulehti, 5.12.1912, s. 3-4. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 20.2.2021.
- Peltola, Jarmo: Kauppaneuvos Fredrik Björkqvist (1859–1935). Suomen talouselämän vaikuttajat -verkkojulkaisu (maksullinen). 5.9.2009. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
- Sinisalo, Uuno: Nils Idmanin jutusta 50 vuotta. Tammerkoski, 1962.
- Toivonen, Timo: Kauppakadun pankkipuhallus sata vuotta sitten. Tammerkoski, 2012, nro 8, s. 20-23.
- Vesikansa, Jyrki: Vuorineuvos Gösta Serlachius (1876–1942). Suomen talouselämän vaikuttajat -verkkojulkaisu (maksullinen). 5.9.2008. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.