Idänkallionakkeli

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Idänkallionakkeli
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Varpuslinnut Passeriformes
Heimo: Nakkelit Sittidae
Suku: Nakkelit Sitta
Laji: tephronota
Kaksiosainen nimi

Sitta tephronota
Sharpe, 1872

Katso myös

  Idänkallionakkeli Wikispeciesissä
  Idänkallionakkeli Commonsissa

Idänkallionakkeli (Sitta tephronota) on aasialainen nakkelien sukuun kuuluva varpuslintu.

Koko ja ulkonäkö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Linnun pituus on 15,5 cm, siipien kärkiväli 25–30 cm ja paino noin 40–55 g. Idänkallionakkeli on suurin läntisen palearktisen alueen nakkeleista. Sen höyhenpuku muistuttaa pähkinänakkelia, johon eroina ovat vaaleanharmaa selkäpuoli, pitempi musta silmäjuova, lähes kokonaan harmaa pyrstö ja kirkkaan punaruskean värin puuttuminen alaperästä ja kupeilta. Sukupuolet ovat samannäköisiä. Nuori lintu on erotettavissa vanhasta vain lähietäisyydeltä, sen puku on himmeämpi ja isojen peitinhöyhenten kärjet ovat ruskehtavat.

Idänkallionakkeli elää Keski-Aasiassa Turkin itäosista Luoteis-Pakistaniin ja Kazakstaniin. Lajin esiintymisalueen laajuus on 1–10 miljoonaa neliökilometriä ja yksilömäärä Euroopassa on 43 000–210 000. Laji on paikkalintu, eikä sitä ole tavattu Suomessa.

Idänkallionakkelista tunnetaan neljä alalajia: tephronota Keski-Aasiassa, iranica Turkmeniassa ja Iranin Kohorasanissa, obscura Armeniassa ja Azerbaidžanissa sekä dresseri Pohjois-Irakissa, Länsi-Iranissa ja Kaakkois-Turkissa.

Elinympäristö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Idänkallionakkelit asuvat kivikkoisilla vuorenrinteillä ja laaksoissa kolmen kilometrin korkeudelle saakka, usein jokien ja purojen tuntumassa. Paikoin, kuten Iranissa, se voi pesiä kivikkoisissa tammimetsiköissä.

Lisääntyminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Idänkallionakkelin pesä on kallionhalkeamassa tai -kolossa, puunkolossa tai -onkalossa, usein vanhassa tikan, mehiläissyöjän tai sininärhen kolossa. Pesätunnelin pituus on noin 5 cm. Pesänrakennusmateriaaleina käytetään muun muassa pihkaa, mutaa, lantaa, karvoja, korsia, pieniä luita ja karvoja. Pari voi käyttää samaa pesää monta vuotta. Pesässä voi olla mutaa ja/tai pihkaa jopa 10 cm kerros ja se voi painaa noin 10 kg, eräässä tapauksessa 32 kg. Naaras munii 4–8, tavallisesti viisi tai kuusi munaa, joita se hautoo yksin. Haudonta-aika on 12–14 päivää. Poikasia ruokkivat sekä naaras että koiras. Poikaset lähtevät pesästä 24–26 päivän ikäisinä, jolloin niiden siipisulat ovat täysimittaisia. Laji pesii toisinaan kahdesti kesän aikana.

Kesäaikaan idänkallionakkelit syövät pääasiassa hyönteisiä ja matoja, syksyllä ja talvella enimmäkseen siemeniä. Poikasia ruokitaan pääasiassa eläinravinnolla, mutta vähäisessä määrin myös pähkinöillä.

  • Perrins, C. M. (toim.) 1993: Handbook of the Birds of Europe, the Middle East and North Africa. Vol. VII, Flycatchers to Shrikes. - Oxford University Press. Hongkong. ISBN 0-19-857510-6
  1. BirdLife International: Sitta tephronota IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 29.1.2014. (englanniksi)