Husum (Ruotsi)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Husumin sellutehdas.

Husum on noin 1 600 asukkaan taajama pohjoisruotsalaisessa Örnsköldsvikin kunnassa, Gidejoen suulla Pohjanlahden rannalla. Siellä toimii suomalaisen Metsä Boardin vuodesta 2000 omistama Husumin kartonki- ja sellutehdas, aiemmin nimeltään MoDo Paper[1].

Noin 25 kilometriä koilliseen Örnsköldsvikin keskustaajamasta sijaitseva Husum on kasvanut metsäteollisuuden ympärille: vuosina 1787–1909 toimineen sahalaitoksen jälkeen Mo och Domsjö AB rakensi paikkakunnalle sulfaattisellutehtaan. 1970-luvun alkuvuosina Husumiin rakennettiin myös hienopaperitehdas,[2] jota MoDo-yhtiö laajensi uuden paperikoneen voimin vuonna 1985[3]. Painotuotteiden kysynnän vähentyessä tuotantosuuntaa muutettiin neljän hienopaperivuosikymmenen jälkeen,[4] ja nykyisin Husumissa valmistettavia tuotteita ovat kuivien elintarvikkeiden pakkauksista tuttu taivekartonki, aaltopahvin pintakerrokseen käytettävä päällystämätön valkoinen kraftlainer ja valkaistu kemiallinen sellu[5].

Husum sijaitsee Botniabanan-radan ja Eurooppatie E4:n varrella. Husumissa on myös metsäteollisuuden kuljetuksia palveleva satama[6].

  1. EU hyväksyi Metsä-Serlan Modo Paper-kaupat mtvuutiset.fi. 7.8.2000. Viitattu 1.7.2024.
  2. Keski-Ruotsiin uusi hienopaperitehdas. Helsingin Sanomat, 26.1.1970, s. 14. Näköislehti (maksullinen).
  3. Myös Veitsiluoto torjuu EC:n hienopaperisyytteet. Helsingin Sanomat, 3.11.1984, s. 49. Näköislehti (maksullinen).
  4. Kartongen på frammarsch Företagskällan. 9.6.2021. Viitattu 1.7.2024.
  5. Husumin kartonki- ja sellutehdas metsagroup.com. Viitattu 1.7.2024.
  6. Huhta, Kari: Lännen sotalaivoista harmia Ruotsin vesillä. Helsingin Sanomat, 4.7.1984, s. 18. Näköislehti (maksullinen).
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: sv:Husum, Örnsköldsviks kommun