Huoma - Henkirikoksen uhrien läheiset ry

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Huoma on suomalainen surujärjestö, joka tarjoaa vertaistukea henkirikoksen uhrin läheisille ja pyrkii parantamaan uhrien läheisten asemaa vaikuttamalla lainsäädäntöön ja tukipalveluiden saatavuuteen. Suurin osa Huoman toiminnasta pohjautuu koulutettujen vapaaehtoisten tekemään tukityöhön. Huoman toimintamuotoja ovat paikalliset vertaistukiryhmät, valtakunnalliset vertaistukiviikonloput sekä tukihenkilötoiminta. Huoma julkaisee kaksi kertaa vuodessa Huoma-lehteä, jonka painos on noin 250 kappaletta. Yhdistyksen rahoitus tulee pääasiassa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskukselta. Yhdistyksen toimipaikka on Oulussa, mutta vapaaehtoisten ja yhteistyökumppaneiden avulla järjestettyjä vertaistukiryhmiä toimii yhdellätoista paikkakunnalla (vuonna 2020) eri puolilla Suomea. Huoma tekee yhteistyötä mm. kriisikeskusten, Rikosuhripäivystyksen, seurakuntien ja muiden surujärjestöjen kanssa.

Huoma järjestää vuosittain Ruusu henkirikoksen uhrille -tapahtumia 2. lokakuuta, jolloin vietetään YK:n kansainvälistä väkivallattomuuden päivää. Huoma on myös yksi vuosittaisen Surukonferenssin järjestäjistä.[1]

Huoma on perustettu vuonna 2000. Aluksi yhdistys toimi nimellä HRUL ry, joka oli lyhenne sanoista henkirikoksen uhrien läheiset.[2]

Yhdistyksellä toimi vuosina 2005-2010 Huom!-projekti, jonka aikana kehitettiin vertaistukea sekä koulutettiin ammattilaisia henkirikoksen uhrien läheisten kohtaamisen. Projektin seurauksena yhdistyksen tunnettavuus parantui ja yhdistys toimi pyydettynä asiantuntijaorganisaationa useiden lakiuudistusten yhteydessä.[3]

Projektin yhteydessä aloitettiin laatujaan ensimmäinen suomalainen selvitys henkirikoksen uhrien läheisten selviytymisestä. Tutkimus Henkirikosuhrien perheenjäsenten selviytyminen, mielenterveys ja kokemukset saadusta tuesta ja palvelusta oli Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittama, ja sen toteutti kriisiterapeutti ja psykologi Soili Poijula.

Vuonna 2006 järjestettiin nimikilpailu, jonka perusteella yhdistyksen nimi muutettiin HRUL:sta nykyiseen muotoonsa Huomaksi.[4] Vuonna 2007 otettiin käyttöön Huoman logo, jonka on suunnitellut Nanna Madetoja.[5] Logo kuvaa piiriä, jossa neljä eri ikäistä ihmistä tukee ja lohduttaa toisiaan. Huoman motto on "Meillä halataan".

  1. http://www.surut.fi/
  2. Alaruikka ym. (toim.), Meillä halataan - Henkirikoksen uhrien läheiset ry 10 vuotta 2000-2010
  3. Kangasvuo, Jenny: Toivon vahvat siivet - Henkirikoksen uhrien läheisten vertaistukitoimintaa 20 vuotta, s. 17-20. Huoma - Henkirikoksen uhrien läheiset ry, 2020.
  4. Huoman jäsentiedote syyskuu 2006
  5. Huoman jäsentiedote 2/2007

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]