Huoltosuhde

Huoltosuhde tarkoittaa yleisesti tilastoidun työvoiman ulkopuolella olevien määrää suhteessa varsinaisen työvoiman määrään.

Tällainen kuvaustapa on tiettävästi ollut käytössä ainakin 1940-luvulta saakka, jolloin siitä on käytetty ilmaisua elatusrasitus. Käsite ”rasitus” voi kuvastaa joidenkin mielestä vanhakantaista käsitystä väestökerrosten eriarvoisuudesta, mitä nykyisellä ilmaisulla huoltosuhde ei ole.

Määrittely

Huoltosuhteella on kaksi eri määrittelyä. Se voi olla väestöllinen (demografinen) huoltosuhde tai taloudellinen huoltosuhde.

Väestöllinen huoltosuhde

Väestöllinen huoltosuhde ilmoitetaan ei-työikäisten ja työikäisten määrien suhteena: kuinka monta ei-työikäistä kansalaista on kutakin työikäistä kohti jollakin määritellyllä alueella tai koko maassa. Väestötieteilijät laskevat suhdeluvun niin, että ei-työikäisiksi määritellään kaikki alle 15-vuotiaat ja yli 64-vuotiaat. Työikäisiä ovat loput eli näiden rajojen väliin sijoittuvat. Kyse on siis lähinnä väestön ikärakenteen ja sen muutosten kuvaamisesta.

Saatua suhdelukua on käytetty muun muassa alueellisiin vertailuihin, kun selvitetään ikärakenteen muutoksia ja tehdään niihin perustuvia poliittisia päätöksiä vaikkapa kunnallisten palvelujen tarpeesta, kaavoituksesta, rakentamisesta tai vastaavista ratkaisuista. Tällä suhdeluvulla on joitakin heikkouksia, jotka johtuvat tarkoista vuosirajoista, sillä esimerkiksi vain harva 15–18-vuotias nuori on vakituisesti työelämässä. Ja on myös niin, että eläkkeelle siirtyy edelleen runsaasti ihmisiä alle 64-vuotiaana. Lisäksi kaikki työikäisiksi lasketut eivät käy työssä, vaan saattavat kuulua työttömiin, opiskelijoihin, eri varhaiseläkeläisryhmiin tai vain kotejaan hoitaviin kansalaisiin. Väestöllisestä huoltosuhteesta on olemassa myös rinnakkaisia suhdelukuja kuten lapsihuoltosuhde ja vanhushuoltosuhde, joilla on suuri merkitys kuvattaessa väestörakenteen laajoja kansallisia ja kansainvälisiä muutoksia.

Taloudellinen huoltosuhde

Taloudellinen huoltosuhde ilmaisee työttömien ja muiden työvoiman ulkopuolella olevien määrän suhteessa työllisten määrään. Edelliseen lasketaan mukaan 0–14-vuotiaat, opiskelijat, ase- tai siviilipalvelusta suorittavat, eläkeläiset sekä muut työvoiman ulkopuolella olevat, esimerkiksi omaa kotitalouttaan hoitavat. Työllisiksi luetaan kaikki 15–64-vuotiaat henkilöt, jotka vuoden viimeisellä viikolla olivat ansiotyössä eivätkä olleet työnhakijoina.

Taloudellinen huoltosuhde riippuu merkittävällä tavalla talouden suhdannekehityksestä niin kansallisesti ja alueellisesti kuin maailmanlaajuisestikin. Siinä tapahtuvien muutosten ennustaminen on tämän vuoksi varsin hankalaa, eikä ennustamista usein edes yritetä. Väestöllinen huoltosuhde on Suomessa pysynyt vuosikymmenten mittaan melko vakaana, mutta taloudellinen suhdeluku on vaihdellut, varsinkin alueellisesti.

Käsitteen käyttö

Huoltosuhteen ilmaisu vaihtelee käyttötarkoituksen ja sitä käyttävän tahon mukaan. Usein näkee käytettävän pelkkää suhdelukua, jolloin esimerkiksi luku 1,31 tarkoittaa, että yhtä työllistä kohden on 1,31 ei-työssä käyvää. Tilastokeskus käyttää tapaa, jossa kerrotaan kuinka monta ei-työllistä on sataa työllistä kohden. Kun 1990-luvun alussa Suomi putosi pahaan lamaan, huoltosuhde nousi jopa arvoon 172, mikä tarkoittaa 172 ei-työllistä sataa työllistä kohden. Vaikka tilanne on sen jälkeen parantunut, rakenteellinen työttömyys pitää suhdelukua edelleen melko korkeana, ja se vaihteleekin maan eri osissa Ahvenanmaan vähän yli sadasta Kainuun monien kuntien yli 200:aan.

Katso myös

• Eläkepommi

Aiheesta muualla

• Kaija Ruotsalainen: Väestö vanhenee – heikkeneekö huoltosuhde? 21.2.2013. Helsinki: Tilastokeskus.
• Kaija Ruotsalainen 2012 Huoltosuhde aiheuttaa huolta. Tilastokeskuksen katsaus. http://www.stat.fi/artikkelit/2012/art_2012-06-04_001.html