Hullu kuningas
| Hullu kuningas | |
|---|---|
| The Madness of King George | |
 |
|
| Ohjaaja | Nicholas Hytner |
| Käsikirjoittaja | Alan Bennett |
| Perustuu | Alan Bennettin näytelmään The Madness of George III |
| Tuottaja |
|
| Säveltäjä |
George Fenton (Georg Friedrich Händel) |
| Kuvaaja | Andrew Dunn |
| Leikkaaja | Tariq Anwar |
| Tuotantosuunnittelija | Ken Adam |
| Pääosat | |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Iso-Britannia |
| Tuotantoyhtiö |
Close Call Films Renaissance Films |
| Levittäjä |
The Samuel Goldwyn Company Fandango at Home |
| Ensi-ilta |
|
| Kesto | 107 minuuttia |
| Alkuperäiskieli | englanti |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Hullu kuningas (engl. The Madness of King George) on vuonna 1994 ensi-iltansa saanut tositapahtumiin perustuva brittiläinen historiallinen draamaelokuva, jonka on ohjannut Nicholas Hytner. Elokuva perustuu Alan Bennettin näytelmään The Madness of George III (1991), joka kertoo Englannin kuninkaan Yrjö III:n luisumisesta hiljalleen mielisairauteen. Nykyisin osa modernin lääketieteen asiantuntijoista uskoo kuninkaan sairastaneen porfyriaa, joka tutkijoiden mukaan aiheutti hänen oireensa ja aikalaisten hulluudeksi tulkitsemat kohtaukset.[1]
Juoni
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1788 Englannin kuningas Yrjö III (Nigel Hawthorne) alkaa hovin järkytykseksi osoittaa asteittain pahenevan mielisairauden merkkejä, jolloin kuninkaan poika Walesin prinssi (Rupert Everett) alkaa juonitella oppositiopoliitikkojen kanssa. Valmisteilla on Walesin prinssin julistaminen isänsä sijaishallitsijaksi, jolloin hän voisi nimittää uuden hallituksen. Pääministeri William Pitt (Julian Wadham) yrittää salata kuninkaan sairauden parlamentilta estääkseen vallanvaihdon. Yrjö III erotetaan vaimostaan (Helen Mirren) ja hän joutuu aikakaudelle tyypillisten ankarien hoitojen kohteeksi, mutta lääkärit eivät osaa parantaa hänen sairauttaan. Lopulta erään hovinaisen suosittelema tohtori Willis (Ian Holm) vie kuninkaan maatilalleen ja saa omilla hoitomenetelmillään tämän tilan paranemaan. Vallansiirto perutaan viime hetkellä ja kuninkaan outoa käytöstä edellisinä kuukausina todistaneet palvelijat erotetaan. Walesin prinssi joutuu luopumaan salaisesta avioliitostaan katolisen rakastajattarensa kanssa.
Näyttelijät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Nigel Hawthorne | … | kuningas Yrjö III |
| Helen Mirren | … | kuningatar Charlotte |
| Ian Holm | … | tohtori Francis Willis |
| Rupert Everett | … | Walesin prinssi |
| Julian Wadham | … | pääministeri William Pitt nuorempi |
| Jim Carter | … | oppositiojohtaja Charles James Fox |
| Amanda Donohoe | … | Lady Pembroke |
| Rupert Graves | … | Robert Fulke Greville |
| Geoffrey Palmer | … | tohtori Warren |
| Julian Rhind-Tutt | … | Fredrik, Yorkin herttua |
| John Wood | … | lordikansleri Edward Thurlow |
| Cyril Shaps | … | tohtori Pepys |
| Roger Hammond | … | tohtori Baker |
| Jeremy Child | … | ’Black Rod’, parlamentin virkamies |
| Struan Rodger | … | Henry Dundas |
| Caroline Harker | … | Maria Fitzherbert |
| Anthony Calf | … | Charles FitzRoy |
| Adrian Scarborough | … | Fortnum |
| Matthew Lloyd Davies | … | Papendiek |
| Janine Duvitski | … | Margaret Nicholson |
| Selina Cadell | … | rouva Cordwell |
Tuotanto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kun alkuperäinen näytelmä The Madness of George III sovitettiin elokuvaksi, jätettiin sen otsikosta pois kuninkaan nimeen kuuluva järjestysnumero. Urbaanilegendan mukaan muutos tehtiin siksi, jotta yhdysvaltalainen yleisö ei luulisi Hullun kuninkaan olevan elokuvasarjan kolmas osa. Ohjaaja Hytnerin mukaan huhu ”ei ole täysin paikkansapitämätön” ja nimi todella muutettiin amerikkalaista yleisöä ajatellen, mutta tärkeimpänä pidettiin kuningasta tarkoittavan sanan king lisäämistä nimeen, jotta elokuvan ymmärrettäisiin kertovan kuninkaasta.[2]
Vastaanotto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elokuva voitti parhaan lavastuksen Oscar-palkinnon, palkinnon saivat Ken Adam ja Carolyn Scott. Elokuva oli lisäksi ehdolla parhaan miespääosan (Nigel Hawthorne), parhaan naissivuosan (Helen Mirren) sekä parhaan sovitetun käsikirjoituksen Oscar-palkinnon saajaksi.[3]
Elokuva valittiin vuonna 1999 British Film Instituten kokoamalle sadan parhaan brittiläisen elokuvan listalle.[4] The New York Timesin kriitikot valitsivat sen vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.[5]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ What was the truth about the madness of George III? Magazine. 15.4.2014. BBC. Viitattu 5.9.2015. (englanniksi)
- ↑ The Madness of King George 17.8.2007. Snopes.com. Viitattu 14.10.2023. (englanniksi)
- ↑ The 67h Academy Awards - 1995 Academy of Motion Picture Arts and Sciences. Viitattu 5.9.2015. (englanniksi)
- ↑ Best 100 British films - full list 23.9.1999. BBC News. Viitattu 5.9.2015. (englanniksi)
- ↑ The Best 1,000 Movies Ever Made. (Perustuu teokseen The New York Times Guide to the Best 1,000 Movies Ever Made, St. Martin's Griffin 2004.) The New York Times. Arkistoitu 11.7.2016. Viitattu 5.7.2016. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ebert, Roger: The Madness Of King George RogerEbert.com. 27.1.1995. Viitattu 24.4.2021. (englanniksi)
- Tunzelmann, Alex von: The Madness of King George: the only insanity is Nigel Hawthorne losing out on the Oscar to Forrest Gump The Guardian. 18.2.2010. Viitattu 24.4.2021. (englanniksi)
- Travers, Peter: The Madness of King George RollingStone. 28.12.1994. Viitattu 24.4.2021. (englanniksi)