Hu Kun

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Hu Kun (kiin. 胡坤; s. 1963) on kiinalainen viulisti[1] ja kapellimestari.[2]

Hu aloitti viulunsoiton opiskelun isänsä, professori Hu Wei Minin[3] johdolla 6-vuotiaana.[1] 7-vuotiaana hän esiintyi julkisesti äitinsä, pianisti Peng Shi Junin säestämänä. Hu alkoi saavuttaa palkintoja koululleen kotikaupungissaan Chengdussa.[3] Vuonna 1976 hän lähti Pekingiin, jossa esitti Niccolò Paganinin viulukonserton nro 1. Hän sai paikan keskusradion sinfoniaorkesterin solistina ja pääsi Pekingin keskusmusiikkikonservatorioon jatkamaan opiskelua Lin Yiao Jin johdolla. Hu valmistui vuonna 1984. Hän suoritti lisäksi opintoja Kiinan hallituksen lähettämänä Gstaadin Kansainvälisessä Menuhin-musiikkiakatemiassa Alberto Lysyn johdolla.[1]

Hu saavutti vuonna 1980 viidennen sijan Jean Sibelius -viulukilpailussa Helsingissä ja vuonna 1985 neljännen sijan Kuningatar Elisabetin kilpailussa. Yehudi Menuhin otti hänet ainoaksi yksityisoppilaakseen. Hu on esiintynyt useiden maailman johtavien orkesterien kanssa. Hän on saanut Kiinassa laajaa näkyvyyttä muun muassa televisio- ja radio-ohjelmissa sekä dokumenttielokuvissa. Hän pääsi kotimaassaan esiintymään myös valtiovieraille, kuten Ronald Reaganille. Hu kantaesitti Ronald Stevensonin säveltämän viulukonserton George Enescun muistolle ja piti Edward Elgarin viulukonserton Kiinan-ensiesityksen. Hän on myös tulkinnut kiinalaista viulumusiikkia länsimaiselle yleisölle. Hän on levyttänyt teoksia sellaisilta säveltäjiltä kuin Samuel Barber, Alun Hoddinott, Aram Hatšaturjan, Sergei Prokofjev, Antonio Vivaldi, Johann Sebastian Bach, Leonard Bernstein, Henryk Wieniawski ja Camille Saint-Saëns.[1]

Hu on toiminut professorina Royal Academy of Musicissa ja saanut sen kunniajäsenyyden. Hänet nimitettiin vuonna 2011 tuomariston puheenjohtajaksi Kiinan kansainvälisessä viulukilpailussa Qingdaossa.[1] Orkesterinjohdossa Hu sai opastusta Colin Davisilta, ja hän perusti oman Hu Kun and Friends -orkesterinsa Lontoossa. Hän on kiertänyt kapellimestarina.[2]

  1. a b c d e Kun Hu Queen Elisabeth Competition
  2. a b Hu Kun Royal Academy of Music
  3. a b Violinist Hu Kun