Uusiutumattomat luonnonvarat

Öljynporauslautta ja kaasusoihdun kajo Pohjanmerellä. Öljy ja kaasu ovat eräitä merkittävimmistä uusiutumattomista luonnonvaroista.

Uusiutumattomat luonnonvarat ovat luonnonvaroja, joita on käytettävissä vain jokin rajallinen, uusiutumaton varasto päinvastoin kuin uusiutuvia luonnonvaroja, joita luonnon prosessit synnyttävät jatkuvasti lisää. Merkittävimpiä uusiutumattomia luonnonvaroja ovat esimerkiksi fossiiliset polttoaineet.

Luonnonvarojen uusiutumattomuudella on erityisen suurta merkitystä silloin jos luonnonvara käytön seurauksena muuttuu käyttökelvottomaksi. Näin käy esimerkiksi kun hiilivetyjä (mm. bensiini) poltetaan. Tällöin kulutetaan rajallista varantoa, joka lopulta ehtyy. Lisäksi käytöllä voi esimerkiksi saastepäästöjen kautta olla haitallisia vaikutuksia ympäristölle, joskaan tämä ei suoranaisesti liity luonnonvaran uusiutumattomuuteen, sillä myös uusiutuvien luonnonvarojen käytöllä voi olla haittavaikutuksia.

Eräät luonnonvarat ovat sinänsä uusiutumattomia, mutta niitä on saatavilla niin suunnattomia määriä, ettei ihmisen kulutuksella ole näköpiirissä olevalla aikajänteellä suurtakaan merkitystä kokonaisvarannon suhteen. Tällaisia luonnonvaroja ovat muun muassa sora, joka on määrällisesti maailman ylivoimaisesti merkittävin kaivosteollisuuden tuote, sekä monet metallit ja esimerkiksi pii, jota käytetään puolijohdeteollisuuden raaka-aineena. Maapallon energiavaroista tämäntapaisia ovat ydinpolttoaineet, uraani ja torium sekä fuusiopolttoaineet.

Uusiutumattomat luonnonvarat talousteoriassa

Harold Hotellingin teorian rajallisten luonnonvarojen hintakehityksestä mukaan rajallisen luonnonvaran hinta kehittyy täydellisillä markkinoilla yksinomaan markkinakoroista riippuvaisesti. Teorian mukaan jos hinta (P_t) kasvaisi yleistä korkotasoa (r) nopeammin, markkinoille tulisi uusia tuottajia kunnes tuotannon lisääminen ei kannata, ja jos hinta kasvaisi hitaammin, investoijat siirtäisivät pääomaa tuotannosta paremmin tuottaviin kohteisiin kunnes hinta saavuttaisi markkinakorkojen mukaisen tason. Täten, kun P₀ on hinta nykyhetkellä ja t vuodet nykyhetkestä, myyjän saamaa voittoa C kuvaa kaava

${\frac {P_{t}-C}{(1+r)^{t}}}\ =\ P_{0}-C\$

jonka mukaan voitto pysyy vakiona vuodesta riippumatta. Kaavasta käytetään myös nimeä Hotellingin sääntö.

Resurssiniukkuus konfliktien syynä

Uusiutumattomien luonnonvarojen kulutuksen kasvusta seuraa nykyisten kehitystrendien mukaan tulevaisuudesta lisääntyvää niukkuutta. Niukkuus kiristää kilpailua resursseista, mikä tarkoittaa, ettei kaikille riitä uusiutumattomia resursseja niiden haluamaa tai tarvitsemaa määrää. Uusiutumattomien luonnonvarojen niukkuuden tiedetään näytelleen osaa monissa konflikteissa kautta historian, kuten tutkija Thomas Homer-Dixon toteaa kirjassaan Environment, scarcity, and violence. Tulevina vuosikymmeninä tullaan Homer-Dixonin mukaan näkemään todennäköisesti osin uusiutumattomien luonnonvarojen niukkuudesta johtuvia väkivaltaisia konflikteja.

Yhteiskuntateoreetikot ovat ainakin 1600-luvulta (Hobbes: Leviathan) tienneet kilpailun olevan eräs sotien perussyistä. Luonnonvarojen niukentuminen voi johtaa myös ahneuden kasvuun niiden sovussa jakamisen sijaan, mikä on tiedetty puolestaan jo antiikin ajoista Platon keskeiseksi sotien syistä.

Resurssiniukkuus moraalisena ongelmana

Rooman klubin Kasvun rajat -raportin päivitysversion tehneet tutkijat toteavat, että monet ihmiset kieltävät niukkuusongelman olemassaolon, mukaan lukien monet johtavat tiedemiehet ja poliitikot. Tämä voi johtua esimerkiksi haluttomuudesta muuttaa omia kulutustottumuksia tai jakaa tasa-arvoisemmin niukentuvia luonnonvaroja tai psyykkisestä puolustusmekanismista.

Resurssiniukkuudesta seuraa keskeinen moraalinen ongelma, joka koskee luonnonvarojen distribuutiota ja allokaatiota. Kilpailu tarkoittaa sitä, että etevimmät saavat eniten resursseja, mikä tarkoittaa usein kehittynyttä länttä. Ongelmallista tässä on, että lännen kehitys on tapahtunut osaltaan kolonialistisen orjatyövoiman ja väkivallan sekä toisaalta protektionistisen politiikan avulla, mitkä yhdessä ovat saattaneet monet valtiot alikehittyneisyyden tilaan. Moraalinen ongelma on, voiko tällaisen historian valossa, joka on tehnyt eri valtioista eri tavalla kehittyneitä ja kilpailukykyisiä, katsoa, että kilpailu jakaisi resurssit reilulla ja tasapuolisella tavalla?

Tulevaisuudessa kansainvälinen yhteistyö niukkojen resurssien jakamisessa tulee yhä tärkeämmäksi. Silloin, kun niukkuus kohdistuu sellaisiin uusiutumattomiin resursseihin, jotka ovat tarpeentyydytyksen kannalta keskeisimmässä osassa, on myös ihmisoikeuksien toteutumisen kannalta olennaisinta niukkuuden riittävän tasa-arvoinen allokaatio. Eriarvoisuus aiheuttaa äärimmilleen vietynä voimakasta tyytymättömyyttä, josta voi seurata yhteiskunnallista levottomuutta ja myös aseellisia konflikteja. Monet asiantuntijat uskovat, että tasa-arvoisen kehityksen takaaminen on ainoa varma tie rauhaisaan niukkuuden jakamiseen.