Horațiu Moldovan

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Horațiu Moldovan joulukuussa 2023.

Horațiu Alexandru Moldovan (s. 20. tammikuuta 1998 Cluj-Napoca) on romanialainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan maalivahti. Hän edustaa espanjalaista Atlético Madridia. Hän on pelannut Romanian maajoukkueessa vuodesta 2022.[1]

Moldovan aloitti liigauransa Romanian toisella sarjatasolla ollessaan Clujsta lainalla Hermannstadtissa ja Energeticianussa. Hän jatkoi kakkostasolla siirryttyään helmikuussa 2019 Ripensia Timișoaraan. Heinäkuussa 2019 hän siirtyi pääsarjajoukkue Sepsiin mutta ei saanut peliaikaa, joten puoli vuotta myöhemmin hän palasi Ripensiaan. Hän pelasi neljä ensimmäistä pääsarjaotteluaan elo-syyskuussa 2020 UTA Aradin joukkueessa. Hän siirtyi tammikuussa 2021 Rapid Bukarestiin, joka nousi keväällä 2021 pääsarjaan. Moldovan pelasi Rapidissa 2,5 kauden aikana 98 pääsarjaottelua. Hän siirtyi tammikuussa 2024 Espanjan La Ligassa pelaavaan Atlético Madridiin mutta on jäänyt varamaalivahdin rooliin vailla peliaikaa.[1]

Moldovan pelasi Romanian maajoukkueessa ensimmäisen kerran marraskuussa 2022 ystävyysottelussa Sloveniaa vastaan. Kesäkuusta 2023 alkaen hän on ollut maajoukkueen ykkösmaalivahti. Hän on pelannut huhtikuun 2024 loppuun mennessä kymmenen maaottelua.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]