Honeymoon Suite
| Honeymoon Suite | |
|---|---|
.jpg) |
|
| Tiedot | |
| Toiminnassa | 1981– |
| Tyylilaji | hard rock |
| Kotipaikka |
 Niagara Falls, Ontario |
| Laulukieli | englanti |
| Jäsenet |
Johnnie Dee, laulu, kitara |
| Entiset jäsenet |
Brian Brackstone, basso |
| Levy-yhtiö | |
| Aiheesta muualla | |
| Kotisivut | |
Honeymoon Suite on kanadalainen hard rock -yhtye. Yhtye julkaisi monta menestyksekästä albumia 1980-luvulla ja oli kotimaassaan, Kanadassa suuressa suosiossa.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Honeymoon Suiten perustivat vuonna 1981 laulaja-kitaristi Johnnie Dee, rumpali Mike Lengyell ja kosketinsoittaja Brand Bent. Lengyell ja Bent erosivat kuitenkin yhtyeestä pian sen perustamisen jälkeen. Toinen kitaristi Derry Grehan liittyi yhtyeeseen yhdessä rumpali Dave Bettsin kanssa. Honeymoon Suiten ensimmäinen julkaisu oli single "New Girl Now". Kanadan Warner Music teki levytyssopimuksen yhtyeen kanssa singlen vahvuuden takia. Uudeksi kosketinsoittajaksi valittiin Ray Coburn. Ensialbumin Honeymoon Suiten nauhoituksien aikoihin yhtyeellä ei ollut basistia, joten Brian Brackstone nauhoitti albumille bassoraidat. Pysyväksi basistiksi yhtyeeseen liittyi Gary Lalonde. Honeymoon Suite julkaistiin vuonna 1984, ja se oli suuri menestys. Albumi sisälsi monta menestyksekästä singleä.
Yhtyeen toisen studioalbumin The Big Prize tuotti vuonna 1986 Bruce Fairbairn. Albumi sai huomiota Kanadassa ja menestyi jopa paremmin kuin Honeymoon Suite. Albumin menestyneitä singlejä olivat muun muassa "Feel it Again" ja "What Does It Take". Kappale "Bad Attitude" esitettiin Miami Vice -televisiosarjan viimeisessä jaksossa. Vuonna 1986 Coburn erosi yhtyeestä, ja hänen tilalleen tuli Rob Preuss. Kolmas studioalbumi Racing After Midnight julkaistiin vuonna 1988. Siihen mennessä Honeymoon Suite oli todistanut olevan yksi kovimmista kanadalaisista hard rock -yhtyeistä.
Seuraavina vuosina yhtyeessä tapahtui useita kokoonpanomuutoksia. Preuss oli eronnut yhtyeestä ja Coburn oli palannut. Myös Lalonde ja Betts lähtivät, ja heidän tilalleen tulivat Steve Webster ja Jorn Andersson. Uudella kokoonpanolla tehtiin vuonna 1991 albumi Monster Under the Bed. Albumi oli menestys kotimaassa mutta ei onnistunut saamaan suosiota Yhdysvalloissa. Julkaisun jälkeen Coburn erosi yhtyeestä toisen kerran. Uudeksi kosketinsoittajaksi valittiin Peter Nunn.
Yhtye vietti lopun 1990-luvusta kiertämällä. Vuonna 2002 yhtye julkaisi Pohjois-Amerikassa Lemon Tongue -nimisen albumin, jonka nimi Euroopassa oli Dreamland. Lemon Tonguella oli kuitenkin muutama eri kappale kuin Dreamlandilla. Albumilla soittivat Deen ja Grehanin lisäksi Rob Laidlaw bassossa ja Randy Cooke rummuissa. Peter Nunn ja Gary Brent soittivat kosketinsoittimia. Dreamland -versiolla oli toinen rumpali Bret Carrigan, eikä Bent soittanut sillä kosketinsoittimia.
Vuonna 2007 yhtye ilmoitti palanneensa kokoonpanolla, johon kuuluivat Dee, Grehan, Lalonde, Betts ja Coburn. Yhtye julkaisi vuonna 2008 Frontiers Recordsin kautta uuden studioalbumin Clifton Hill. Coburn erosi yhtyeestä kolmannen kerran syyskuussa 2009. Nunn palasi Honeymoon Suiteen heti Coburnin lähdön jälkeen. Yhtye julkaisi EP:n vuonna 2016. EP:llä oli kuusi uutta kappaletta.[1]
Diskografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Studioalbumit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Honeymoon Suite (1984)
- The Big Prize (1986)
- Racing After Midnight (1988)
- Monsters Under the Bed (1991)
- Lemon Tongue (2001) / Dreamland (2002)
- Clifton Hill (2008)
- Alive (2024)[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Erlewine, S. T.: Honeymoon Suite AllMusic. Arkistoitu 14.7.2017. Viitattu 28.5.2017. (englanniksi)
- ↑ Honeymoon Suite Alive www.rockreport.be. Viitattu 26.2.2024.