Homofiili
Homofiili on homoseksuaalia tarkoittava sana, joka on johdettu kreikan sanoista homos (sama) ja philos (rakas).[1] Seksin sijaan etymologia painottaa siis rakkautta. Homofiili oli alkujaan psykologiassa käytetty termi (vrt. ”heterofiili”). Käytännössä termin käyttö on nykyään hyvin harvinaista, paitsi historiallisissa asiayhteyksissä.
Homofiilillä viitataan yleensä 1950-luvun alussa alkaneeseen homoseksuaalien oikeuksien liikkeeseen (engl. the homophile movement), joka korosti jäsentensä seksuaalisuuden sijaan yhteisöllisyyttä. Painotuksen taustalla vaikuttivat valtaväestön kielteiset asenteet homoseksuaalista seksiä kohtaan sekä yleinen homoseksuaaleihin kohdistuva syrjintä. Homofiilijärjestöt harjoittivat valistustoimintaa, organisoivat homoseksuaaleja yhteistoimintaan ja vastustivat lainsäädännöllistä ja rakenteellista syrjintää.[2]
Homomiesten järjestö Mattachine Society perustettiin Los Angelesissa 1950. Sen vanavedessä syntyi muitakin järjestöjä, kuten vuonna 1955 perustettu Daughters of Bilitis, joka oli Yhdysvaltojen ensimmäinen merkittävä lesbojärjestö. Homofiilien liike ei juurikaan harjoittanut suoraa poliittista toimintaa, vaan pyrki muuttamaan yleisiä asenteita hyväksyvämmiksi ja suostuttelemaan päättäjiä laillistamaan homoseksuaalisuuden.[2]
Homofiilijärjestöt julkaisivat erilaisia sanoma- ja aikakauslehtiä. Tällaisia lehtiä olivat esimerkiksi ONE, Inc.:n julkaisema One ja Daughters of Bilitisin The Ladder. Useimpien yhdistyslehtien levikki jäi pieneksi, mutta niiden rooli homoseksuaalien yhdistäjänä oli huomattava. Lehdet käsittelivät valtamedian sivuuttamia aiheta, mahdollistivat homoseksuaalien välisen keskustelun, tarjosivat lukijoilleen henkistä tukea ja uutisoivat väärinkäytöksistä ja syrjinnästä. Toimintansa pienimuotoisuudesta ja varovaisuudesta huolimatta homofiilijärjestöt auttoivat luomaan homoseksuaaleille yhteistä identiteettiä, mikä mahdollisti myöhemmän, laaja-alaisemman poliittisen toiminnan.[2]