Hönir
Hönir tai Hoenir (muinaisnorjaksi Hœnir) on skandinaavisessa mytologiassa yksi kolmesta jumalasta, jotka olivat luomassa ihmisten sukukuntaa. Kaksi muuta olivat Odin ja Lodur (mahdollisesti Lokin toinen nimi). Odin antoi ensimmäisille ihmisille elämän, Lodur kielen, näön ja kuulon, kun taas Hönir antoi heille ymmärryksen ja tunteet. Tarujen mukaan Hönir oli nopein juoksija ja paras metsästäjä.[1]
Joissakin taruissa luojat ovat kuitenkin Odin sekä hänen veljensä Vili ja Ve. Odin antoi ensimmäisille ihmisille, Askrille ja Emblalle, elämän, Vili ymmärryksen ja Ve aistit sekä ulkomuodon.[2]
Tarinat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vaanien panttivankina
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ynglingien saagan mukaan aasojen ja vaanien välisen sodan selvittämiseksi Hönir ja Mímir menivät vaanien panttivangeiksi merkkinä aselevosta. Vaikka Höniristä tehdään päällikkö, hän luottaa kaikessa Mímirin apuun eikä osaa tehdä päätöksiä itse. Lopulta vaanit katkaisevat Mímirin kaulan, sillä he kokivat tulleensa huijatuiksi. Höniriä ei kuitenkaan rangaista, ja hän jää asumaan vaanien luokse. Höniriä kuvaillaan hyvin komeaksi.[3]
Skáldskaparmálissa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hönir esiintyy useamman kerran Proosa-Eddan Skáldskaparmálissa. Eräässä tarinassa Odin, Loki ja Hönir olivat matkustamassa, ja he näkivät laaksossa härkälauman. He tappoivat yhden härän ja alkoivat valmistaa siitä ruokaa montussa. Jostain syystä liha ei kuitenkaan kypsentynyt, ja he alkoivat kysellä toisiltaan syytä tähän, kunnes kuulivat yläpuoleltaan puusta äänen. Oksalla istuva jättimäinen kotka sanoi estäneensä lihan kypsymisen, mutta antaisi lihan kypsyä, mikäli hänkin saisi siitä osansa. Jumalakolmikko suostui, jolloin kotka lensi montulle ja söi härän kaksi reittä ja molemmat olat. Tämä suututti Lokin, joka iski kotkaa suurella kepillä. Kotka lensi pois keppi ja siinä roikkuva Loki mukanaan, lentäen niin matalalla, että Loki iskeytyi maahan, puihin ja kiviin. Kotka suostui vapauttamaan Lokin vain, jos tämä vannoi tuovansa kotkalle Iðunnin ja tämän nuoruutta tuovat omenat.
Toisessa tarinassa Odin, Loki ja Hönir olivat myös matkalla. Kun he saapuivat joelle ja vesiputoukselle, Loki tappoi lähellä olevan, juuri lohen pyydystäneen saukon. Kolmikko jatkoi matkaa lohi ja saukko mukanaan saaliinaan, ja he saapuivat majataloon. He pyysivät yösijaa, mutta majatalon isäntä Hreidmar tunnisti saukon pojakseen. Hreidmar ja kaksi hänen muuta poikaansa hyökkäsivät aasakolmikon kimppuun ja sitoivat heidät. Henkiensä säästämiseksi aasat lupasivat Hreidmarille niin paljon rikkauksia, kuin tämä halusi. He saivat tehtäväkseen täyttää ja peittää saukon nahan punaisella kullalla.[4]
Runo-Eddassa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Völuspássa Hönir, Odin ja Lóðurr luovat ensimmäiset ihmiset, Askrin ja Emblan. Runo-Eddassa Hönir antaa heille sielun, Proosa-Eddassa ymmärryksen.
Hönirin on ennustettu selviävän ragnarökistä. Uudessa maailmassa hänellä on uhripapin kaltainen tehtävä.[5]
Skandinaavisessa kansanperinteessä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Färsaarelaisessa, myöhäiskeskiajalta peräisin olevassa balladissa Lokka tátturissa (Lokin tarina) jättiläiselle vedon hävinnyt talonpoika yrittää pelastaa poikansa jättiläisen kynsistä. Hän pyytää vuorotellen apua Odinilta, Höniriltä ja Lokilta pojan piilottamiseen. Hönir piilottaa pojan joutsenen sulkaan, mutta jättiläinen saa tämän melkein kiinni. Hönir kutsuu pojan takaisin luokseen ja toteaa työnsä olevan tehty.[6]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Lurker, Manfred: A Dictionary of Gods and Goddesses, Devils and Demons. Routledge & Kegan Paul, 1987. ISBN 0-203-67189-9
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Lurker 1987, s. 82
- ↑ Askr and Embla Britannica Academic, Encyclopædia Britannic. Encyclopædia Britannic Inc. Viitattu 16.5.2018. (englanniksi)
- ↑ Dougherty, Martin J.: Norse Myths: Viking Legends of Heroes and Gods. Amber Books, 2016. ISBN 978-1-78274-332-3.
- ↑ Sturluson, Snorri: The Prose Edda. Kääntänyt Jesse L. Byock. Penguin Books, 2005. ISBN 978-0-140-44755-2.
- ↑ Tynni, Aale (kään.): Eddan jumalrunot. Viides Askel, 2016. 1. painos 1982. ISBN 978-952-68446-1-9.
- ↑ Lyngbye, Hans Christian: Færøiske Qvæder om Sigurd Fofnersbane og hans Æt. Randers, 1822. s. 500–519.