Hit City ’65
Hit City '65 The Surfaris | ||
---|---|---|
Kokoelmalevyn tiedot | ||
Julkaistu | 1965 | |
Formaatti | LP-levy | |
Tuottaja(t) | Gary Usher | |
Tyylilaji | pop, surf | |
Kesto | 27.01 | |
Levy-yhtiö | MCA Records | |
The Surfaris -yhtyeen muut julkaisut | ||
Hit City '64 1964 |
Hit City '65 1965 |
Hit City '65 on yhdysvaltalaisen laulu- ja soitinyhtye The Surfarisin kokoelma-albumi vuodelta 1965. Tätä ennen yhtyeellä oli ollut surf-hitti Wipe Out Dot-levymerkillä. Se nousi Yhdysvalloissa listakakkoseksi vuonna 1963.
Tällä levyllä The Surfaris esittää omia versioitaan vuoden 1965 menestyskappaleista, joista suuri osa on yhtyeen tavoin USA:n länsirannikolta lähtöisin. Levy on jatkoa edellisen vuoden menestysalbumille Hit City '64.
Levy on ilmestynyt MCA Recordsin Coral-merkillä. Tuottajana ja kappaleiden sovittajana on ollut Gary Usher. Usher oli tuohon aikaan työskennellyt noin kaksi ja puoli vuotta sellaisten yhtyeiden kuin The Beach Boys ja The Hondells kanssa.
Levyn esittelytekstin tekijää ei ole mainittu. Euroopassa MCA:n yhteistyökumppanina LP-levyjen valmistajana on ollut Metronome Musik GmbH, Überseering 21, 2000, Hampuri.
Kappaleet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sivu 1 | |||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Nro | Nimi | Säv&san | Kesto | ||||||
1. | "Dance, Dance, Dance" | Brian Wilson, Carl Wilson | 1.50 | ||||||
2. | "I'm Into Something Good" | Gerry Goffin, Carole King | 2.38 | ||||||
3. | "Love Potion Number Nine" | Jerry Leiber, Mike Stoller | 1.55 | ||||||
4. | "Gone, Gone, Gone" | Don Everly, Phil Everly | 2.00 | ||||||
5. | "My Little Bike" | Gary Usher, Roger Christian | 1.50 | ||||||
6. | "Beat '65" | Richard Burns, Richard Podogor | 2.11 | ||||||
Päätöskappale on instrumentaali ja kitarasoolon soittaa Jim Fuller.
Sivu 2 | |||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Nro | Nimi | Säv&san | Kesto | ||||||
1. | "Black Denim" | Gary Usher, Roger Christian | 1.55 | ||||||
2. | "Leader of the Laundromat" | Paul J. Vance, Lee Pockriss | 3.10 | ||||||
3. | "She's a Woman" | John Lennon, Paul McCartney | 2.57 | ||||||
4. | "Anyway You Want It" | Dave Clark | 2.20 | ||||||
5. | "My Buddy Seat" | Gary Usher, Brian Wilson | 1.35 | ||||||
6. | "Hi-Heel Sneakers" | Robert Higginbatham | 2.40 | ||||||
Aplodeista päätellen päätöskappale on taltioitu yleisön edessä eikä se ole instrumentaali, kuten levyn kansiteksti antaa ymmärtää.
The Surfaris
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Jim Fuller – soolokitara, rytmi- ja bassokitara, laulu
- Bob Berryhill – rytmikitara, basso, taustalaulu
- Jim Pash – piano, urut, basso, rytmikitara, laulu
- Pat Connolly – basso, taustalaulu
- Ron Wilson – rummut, laulu (ykkösvokalisti)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- The Surfaris LP Hit City '65 (MCA Coral 0042.020, 1965)