Hirssisara
| Hirssisara | |
|---|---|
.jpg) |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Yksisirkkaiset Liliopsida |
| Lahko: | Poales |
| Heimo: | Sarakasvit Cyperaceae |
| Suku: | Sarat Carex |
| Laji: | panicea |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Carex panicea |
|
| Katso myös | |
Hirssisara (Carex panicea) on sarakasvien heimoon kuuluva monivuotinen kasvi. Tuppisara (Carex vaginata) on hirssisaran hyvin läheinen sukulainen.[1]
Ulkonäkö ja koko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hirssisaran varsi on 10–30 senttimetriä korkea ja varren latvassa on yksi hedetähkä. Hedetähkän alapuolella on 1–3 harvakukkaista emitähkää, joiden tähkäsuomut ovat väriltään tummanvihreitä. Pullakot ovat kellanvalkoisia, pitkänomaisia, palleromaisia ja epämukaisia. Kasvin lehdet ovat väriltään vaalean harmaanvihreät.[1]
Hirssisaralla voi esiintyä hirssisarannoki (Anthracoidea paniceae) -nokisientä.[2]
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomessa hirssisaraa tavataan melko yleisesti Satakunnassa, Lounais-Suomessa, joissain osissa Etelä-Savoa, Etelä-Hämettä sekä Kuusamon, Tervolan ja Ylitornion seuduilla. Muissa osissa Suomea kasvia tavataan hajallisesti. Karuilla alueilla se ei kasva lainkaan.[1] Suomen lisäksi kasvia tavataan muun muassa Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Islannissa, Färsaarilla, Grönlannissa, Kanadassa, Yhdysvalloissa, Länsi-Euroopassa, Britteinsaarilla, Italiassa, Itä-Euroopassa, Venäjällä ja Kaukasuksella.[3]
Elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hirssisara kasvaa letoilla sekä rehevillä ja kosteilla niityillä.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Väänänen, Heikki (1. painos); Kurtto, Arto (2. painos): Uusi värikuvakasvio, s. 207. Porvoo: WSOY, 1995. ISBN 951-0-15608-6
- ↑ Luopioisten kasvisto Luopioisten kasvisto. Viitattu 5.1.2017.
- ↑ Den virtuella floran: Hirsstarr (Carex panicea) — Norra halvklotet Den virtuella floran. Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 2.11.2008.
