Hindi Zahra

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hindi Zahra

Hindi Zahra (berberiksi ⵀⵉⵏⴷⵉ ⵣⴰⵀⵕⴰ, arabiaksi: هندي زهرة ) (20. tammikuuta 1979, Khourigba, Marokko) on marokkolainen laulaja ja näyttelijä. Hän laulaa yleensä englanniksi, mutta kappale Imik Si Mik on berberiksi.

Elämänvaiheita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hindi Zahra vietti lapsuutensa Marokossa äitinsä luona. Äiti on paikallista kuuluisuutta nauttiva tanssija-näyttelijä. Suvussa on myös muita muusikoita ja hän sai kotona paljon vaikutteita pohjoisafrikkalaisesta musiikista. 15-vuotiaana hän lopetti koulun ja muutti sotilasisänsä luo Pariisiin. 18-vuotiaana hän pääsi töihin Louvren museoon ja hän kuvailee sen ollen herätyksen taiteen, erityisesti musiikin maailmaan.[1]

Melodiansa ja sanoituksensa Zahra on tehnyt itse. Hän on multi-instrumentalisti eikä hän ole saanut koulutusta musiikissa vaan opiskellut kaiken itse. Vuoteen 2005 mennessä hän oli kirjoittanut 50 kappaletta ja hänen ensimmäinen EP:nsä nimeltään "Hindi Zahra" ilmestyi vuonna 2009. Blue Note Company julkaisi hänen ensimmäisen LP:nsä vuonna 2010. Ensimmäinen tunnustus tuli jo vuonna 2010, kun hänet palkittiin Prix Constantinilla parhaasta albumista.Hänen toinen albuminsa ilmestyi vuonna 2015.[2] [3]

Vuonna 2014 Zahra teki roolit Tala Hadidin ja Faith Akinin elokuvissa.

Hindi Zahra Pause Guitaressa, kesäkuussa 2015.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]