Hietasaaren Tanssimajakka
Ulkoasu
Koordinaatit:
Hietasaaren Tanssimajakka | |
---|---|
![]() |
|
![]() Tanssipaikan portti |
|
Osoite | Hietasaarentie 13, 90500 Oulu |
Koordinaatit | |
Perustettu | 1965 |
Omistaja | Hieta-Viihde Oy |
Tanssilattia | noin 600 m², suorakulmio, puuta |
Tanssikausi | maaliskuu–joulukuu |
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla |
Hietasaaren Tanssimajakka oli Oulun Hietasaaressa sijaitseva noin vuonna 1965 avattu tanssilava.
Hieta-Viihde Oy:n omistamaan tanssipaikkaan mahtui noin 1 200 tanssijaa[1]. Tanssimajakassa oli noin 600 neliömetrin kokoinen tanssilattia[2], josta avautui näkymät Tuiraan ja Hartaanselän yli Pikisaareen sekä Kuusisaareen.
Tanssipaikka tuhoutui tulipalossa lokakuussa 2010.[3] Aluksi poliisi epäili tulipalon johtuneen sähkölaiteviasta, mutta keväällä 2012 muiden vahingontekojen tutkinnan yhteydessä paljastui, että rakennus oli sytytetty tahallaan. Poliisin mukaan tuhopolton tunnusti nuori mieshenkilö, joka oli palon sytyttäessään alle 15-vuotias.[4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Ronkainen, Kati: Tanssikansa suuntaa jo parketille : Hietasaaren tanssimajakka avaa kautensa tänään. Sanomalehti Kaleva, 4.3.2006, s. 29. Oulu: Kirjapaino-osakeyhtiö Kaleva. ISSN 0356-1356 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 30.9.2012.
- ↑ >Hietasaaren Tanssimajakka (Internet Archive) 2009. Hietaviihde Oy. Viitattu 30.9.2012.
- ↑ Hietasaaren tanssilava paloi Oulussa 10.10.2010. Yle Uutiset. Viitattu 10.10.2010.
- ↑ Alaikäinen myönsi polttaneensa tanssilavan Oulussa Ilta-Sanomat.fi. Viitattu 2.4.2012.