Helsingin taidevärjäämö

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Helsingin Taidevärjäämö OY- Helsingfors Konstfärgeri AB oli suomalainen vuosina 1929-1989 toiminut kankaanpainantayritys. Yritys aloitti toimintansa Helsingissä, osoitteessa Mikonkatu 8. Vuonna 1932 tuotantolaitos muutti Meritullinkatu 1:een ja vuonna 1939 Lindström Oy:n rakennukseen Lautatarha- ja Tynnyrintekijänkadun kulmaan, missä se toimi vuoteen 1989 asti.[1]

Helsingin Taidevärjäämöllä oli huomattava vaikutus kotimaisen painokangassuunnittelun kehitykseen. Erityisesti siihen johti tekstiilitaiteilija Eeva Taimin sekä sisustusarkkitehti Kaj Franckin työ mallinsuunnittelijoina. Myös graafikko Helmiriitta Honkanen sekä Kaarina Hälvä ovat toimineet yrityksessä mallipiirtäjinä.[1]

  • Taiteilija Yrjö Ollila ja liikemies Uuno Sinervä perustivat Helsingin taidevärjäämön 10. marraskuuta 1927. Kaupparekisterissä sen toimialaksi ilmoitettiin: "Kankaitten y.m. tavarain värjäys ja kauppa kankailla sekä muilla luvallisilla tavaroilla".[2] Tuotanto koostui aluksi lähinnä lampunvarjostimista sekä Suomen, ulkomaiden ja eri järjestöjen lipuista, mutta keskittyi myöhemmin pääasiallisesti painokankaisiin. Aluksi sovellettiin tuolloin uudenaikaista ruiskumaalaustekniikkaa, joka pian sai väistyä filmipainantamenetelmän tieltä.[1]
  • Sirkka (o.s. Ryynänen) ja Uuno Sinervä tutustuiva Berliinissä uuteen filmipainotekniikkaan, jota yhdessä Ollilan kanssa ryhdyttiin kehittämään. Filmipaino perustui valotetuille painosabluunoille, joiden avulla väriaine ammuttiin väripistooleilla kaavion kuvioreikiin. Taiteilija Ollila suunnitteli mallit joita työntekijät toteuttivat.
  • Liike lakkautettiin tässä muodossa 15. syyskuuta 1929 Yrjö Ollilan luovuttua yrityksestä huomattavan tilaustyön takia.
  • Helsingin Taidevärjäämö OY perustettiin samana päivänä. Yhtiön hallituksen muodostivat: toimitusjohtaja Sirkka Sinervä, varajäsen Adele Rajakoski, varsinainen puheenjohtaja R.R. Ryynänen ja prokuristi Uuno Sinervä.
  • 1937 Eeva Taimi palkattiin mallinsuunnittelijaksi.
  • 1938 Uuno Sinervän kuoleman jälkeen Sirkka Sinervä jatkoi yhtiön toimitusjohtajana kuolemaansa 1953 asti.
  • 1940 Kaj Franck saapui yritykseen. Taimi ja Franck toimivat yhdessä Taidevärjäämön johtavina suunnittelijoina, kunnes Kaj Franck siirtyi työskentelemään Arabian taideosastolle 1945.
  • Eeva Taimi siirtyi Vaasan Puuvillan palvelukseen 1947, mutta teki senkin jälkeen yhteistyötä Taidevärjäämön kanssa.
  • Toini Bredenberg johti Sirkka Sinervän jälkeen Taidevärjäämöä vuoteen 1978, jolloin hän myi yhtiön. Yhtiön ostivat Matti Salonen, Pirkko Silfsten ja Timo Silfsten 6.7.1978.
  1. a b c Päivi Katajanmäen tutkimusraportti 2002
  2. a b Kansallisarkisto: Helsingin taidevärjäämön kaupparekisteriotteet