Helmut Kentler

Helmut Kentler (2. heinäkuuta 1928 – 9. heinäkuuta 2008) oli saksalainen psykologi ja seksologi. Hän on kuolemansa jälkeen joutunut arvostelun kohteeksi "Kentlerin kokeesta", jossa kaltoinkohdeltuja lapsia sijoitettiin tietoisesti lasten seksuaalisten hyväksikäyttäjien huollettaviksi. Berliinin senaatin on aikoinaan todettu suhtautuneen kokeeseen välinpitämättömästi tai sallivasti. Kentler uskoi lapsen seksuaalisen hyväksikäytön harmittomuuteen, kunnes 1990-luvun alussa alkoi tarkastella näkemyksiään uudelleen ja päätyi pitämään pedofiliaa häiriötilana sekä aikuisten ja lasten välisiä seksuaalisia suhteita epätasapuolisina.

Ura

Kentler sai psykologin oikeudet nuorisotyössä vuonna 1960 ja väitteli tohtoriksi vuonna 1975. Vuodesta 1976 eläkkeelle jäämiseensä saakka hän oli Hannoverin Gottfried Wilhelm Leibniz -yliopistossa sosiaalikasvatustieteen professori. Kentler kirjoitti monia kirjoja sukupuolivalistuksesta ja vanhemmuudesta. Häntä käytettiin usein asiantuntijana Saksan lehdistössä ja televisio-ohjelmissa. Die Zeit kuvaili Kentleriä aikoinaan seksuaalikasvatuksen tärkeimmäksi auktoriteetiksi Saksassa.

Kentler työskenteli ennen Hannoverin Gottfried Wilhelm Leibniz -yliopistoon siirtymistä sosiaalikasvatuksen laitoksen johtajana Berliinin Pedadogiikan keskuksessa. Hänen kirjoihinsa kuuluvat Für eine Revision der Sexualerziehung (1967), Sexualerziehung (1971), Texte zur Sozio-Sexualität (1973), Eltern lernen Sexualerziehung (1975), Taschenlexikon Sexualität (1982) ja Sexualwesen Mensch (1984).

Kentlerin koe

Kentlerin kokeeksi kutsutaan hanketta, jossa aloitettiin kaltoinkohdeltujen lasten tietoinen sijoittaminen hyväksikäyttäjien huollettaviksi. Kentler auttoi lasten hyväksikäyttäjiä kasvatuskotien perustamisessa. Berliinin senaatti tuki kokeilua taloudellisesti. Raportissaan Berliinin senaatille Kentler kuvaili vuonna 1988 koetta täysin onnistuneeksi. Poliitikkojen on spekuloitu olleen vastaanottavaisia hankkeelle, sillä se nähtiin vastakkaisena natsipuolueen harjoittamalle lisääntymisen sääntelylle.

Kentler ei 1990-luvun alun jälkeen osallistunut kasvatuskotien toimintaan. Viimeinen niistä suljettiin kuitenkin vasta vuonna 2003. Ennen 1990-luvun alkua Kentler oli pitänyt säännöllisesti yhteyttä kasvattajiin ja näiden kasvattilapsiin. Politiikan tutkija Teresa Nentwig laati hankkeesta kriittisen raportin vuonna 2016. Berliinin senaatin tilaama raportti Hildesheimin yliopiston tutkijoilta päätyi vuonna 2020 siihen tulokseen, että Berliinin senaatti oli aikoinaan joko sulkenut silmänsä toiminnalta tai tukenut sitä aktiivisesti. Sijoituksia hyväksikäyttäjiksi tiedettyjen kasvattajien luo todettiin tehdyn viranomaisten hyväksynnällä 1970-luvulta lähtien ainakin kymmenen. Osa sijoitetuista kertoi myöhemmin avoimesti joutuneensa hyväksikäytön uhreiksi. Hildesheimin raportissa avoimiksi jäivät viranomaisten motiivit. Senaatin jäsenten lisäksi raportissa todettiin lastensuojeluviranomaisten syyllistyneen laiminlyönteihin.

Näkemykset

Kentler luonnehti omaa isäänsä ankaraksi eikä kertomansa mukaan enää totellut tätä isän palattua toisesta maailmansodasta natsien häviön jälkeen. Kentler kritisoikin työssään dominoivien isien vaikutusta lasten kehitykseen. Hän suhtautui kielteisesti Moritz Schreberin kasvatusoppeihin. Kentler alkoi uskoa seksuaalisuuden tukehduttamisen olevan fasismin kannalta oleellista. Hänen mukaansa ankara kasvatus oli myrkyttänyt useita saksalaisten sukupolvia ja luonut autoritaarisia persoonallisuuksia. Kentler uskoi seksuaalisen vapautumisen olevan avainasemassa holokaustin kaltaisen kansanmurhan ennaltaehkäisyssä. Kentlerin mukaan vanhempien tulisi opettaa lapsilleen, ettei heidän koskaan tulisi hävetä mielihalujaan. Hänen mukaansa seksuaalisuudesta koettu häpeä laajentuu helposti kattamaan muutkin elämänalueet. Kentlerin ajatteluun vaikuttivat psykoanalyytikko Wilhelm Reichin ajatukset seksuaalisen vapauden keskeisyydestä uudenlaisen yhteiskunnan muovaamisessa.

Kentler osallistui 1960-luvulla vasemmistoradikaalin opiskelijaliikkeen toimintaan. Hän edusti laajempaa liikehdintää, jonka tavoite oli fasismin seksuaalisen perinnön kumoaminen. Liike ei kuitenkaan kyennyt tehokkaasti erottelemaan erilaisia seksuaalisuuden tabuja toisistaan. Tämä heijastui myös politiikkaan, sillä Saksan vihreän liikkeen alkuvuosina liikkeen sisällä esiintyi suojaikärajojen kyseenalaistamista. Uransa alkuvaiheissa Kentler muun muassa tutustui seksityöhön ajautuneeseen 13-vuotiaaseen poikaan, joka sanojensa mukaan vietti mieluiten yönsä hänestä huolehtineen ja hänen kanssaan seksiä harrastaneen miehen luona. Kentler tulkitsi lapsen puheet siten, että aikuisten ja lasten väliset suhteet voisivat olla vastavuoroisia.

Suuren osan urastaan Kentler puhuikin lasten hyväksikäyttäjistä kaltoinkohdeltujen lasten hyväntekijöinä. Hän uskoi vielä 1980-luvun loppupuolella, että seksuaalinen kontakti kasvattajien kanssa ei vahingoittaisi lapsia, mikäli seksuaalinen aktiivisuus olisi vapaaehtoista. Kentler kertoi Der Spiegelille vuonna 1980 pedofiilien voivan jopa tarjota kaltoinkohdelluille lapsille terapeuttisen mahdollisuuden.

Kentlerin omista adoptiopojista nuorin teki itsemurhan vuonna 1991. Kentlerin mukaan poika oli ennen adoptiota joutunut seksuaalisesti hyväksikäytetyksi. Kentler luki omien sanojensa mukaan vasta pojan kuoltua Sándor Ferenczin esseen, jonka perusteella seksuaaliset suhteet aikuisten ja lasten välillä ovat aina epäsymmetrisiä, hyväksikäyttäviä ja tuhoisia. Tämä näyttää vaikuttaneen Kentlerin myöhäisempään ajatteluun. Tiettävästi viimeisen julkisen lausuntonsa pedofiliasta Kentler antoi haastattelussa vuonna 1999. Tällöin hän viittasi pedofiliaan häiriötilana ja totesi, ettei aikuisella ja lapsella voi olla jaettua ymmärrystä seksuaalisesta toiminnasta. Kentler tunnusti osavastuunsa adoptiopoikansa kuolemasta. Omien sanojensa mukaan vasta Ferenczin essee sai hänet tutustumaan todistusaineistoon seksuaalisen hyväksikäytön vaikutuksesta uhrien emotionaaliseen kehitykseen. Hän ei ollut kertomansa mukaan osannut auttaa poikaa trauman käsittelyssä ja syyttikin itseään "tyhmyydestä".

Yksityiselämä

Kentler oli 1960-luvulta lähtien avoimesti homoseksuaalinen. Hän oli kolmen adoptiopojan isä ja useiden lasten kasvatti-isä. Myös Kentleriin itseensä on kohdistettu hänen kuolemansa jälkeen hyväksikäyttösyytöksiä.

Kentler oli vakaumuksellinen kristitty.

Jälkivaikutus

Vaihtoehto Saksalle -puolueen edustajat ovat käyttäneet Kentlerin koetta osana saksalaisen vasemmiston kritiikkiä. Lisäksi AfD:n yhteydessä toimiva aktivistiryhmä on väittänyt Saksan koulujen seksuaalivalistuksen yhä pohjautuvan Kentlerin ajatuksiin. Kentlerin kokeen varjolla on Saksassa myös syyllistetty homoseksuaaleja.