Hekimoğlu Ali pašša

Hekimoğlu Ali pašša
Suurvisiiri
1732–1735 1742 1755
Henkilötiedot
Syntynyt	4. kesäkuuta 1689 Istanbul, Osmanien valtakunta
Kuollut	14. elokuuta 1758 Kütahya, Osmanien valtakunta
Tiedot
Uskonto	Islam
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Hekimoğlu Ali pašša (1689–1758) oli Osmanien valtakunnan virkamies ja sotilasjohtaja, joka toimi suurvisiirinä kolme kertaa, vuosina 1732–1735, 1742 ja 1755.

Ura

Alin isä oli Osmaneiden valtakuntaan loikannut venetsialainen, joka toimi sulttaani Mustafa II:n henkilääkärinä. Ali syntyi 4. kesäkuuta 1689 ja kasvoi Topkapin palatsin seraljissa. Hän työskenteli jo nuoresta iästä lähtien erilaisissa virkatehtävissä pääkaupungissa. Vuonna 1722 hänet nimitettiin Adanan kuvernööriksi, jossa tehtävässä hän alisti kapinoivat kilikialaisheimot. Vuonna 1724 hän siirtyi Aleppon kuvernööriksi, ja hän kunnostautui Tabrizin piirityksessä ja valtauksessa Persiaa vastaan käydyn sodan aikana. Hänet ylennettiin visiiriksi 1725, ja hän jatkoi kuvernöörin tehtävissä Osmanien valtakunnan itäosissa. Hän voitti šaahi Tahmasp III:n armeijan Kurijan taistelussa 15. syyskuuta 1731 ja valtasi sodan aikana vielä useita kaupunkeja.^lähde?

Suurvisiirinä

Ali paššan ensimmäistä suurvisiirikautta luonnehditaan hallinnollisesti järkevänä aikana. Ali toteutti merkittävän valuuttauudistuksen. Hän neuvotteli Ranskan suurlähettilään markiisi Louis Sauveur de Villeneuven kanssa liittoutumisesta Habsburgien monarkian Itävaltaa vastaan, mutta Ranskan asettamien vaatimusten vuoksi hän ei allekirjoittanut liittolaissopimusta. Heinäkuussa 1735 osmanit ajautuivat uudelleen vihamielisyyksiin Persian kanssa, ja sen seurauksena Ali pašša joutui väistymään virasta. Irtisanottuja suurvisiirejä koskevan tavan mukaisesti hänet karkotettiin Istanbulista etäisen alueen kuvernööriksi. Ali pašša toimi aluksi Mytilínin kuvernöörinä, ja sen jälkeen hän pääsi Bosnian kuvernööriksi.

Sota Itävaltaa vastaan

Osmanien valtakunta oli käynyt sotaa Venäjää vastaan jo vuodesta 1735. Vuonna 1737 Venäjän liittolainen Itävalta julisti sodan osmaneille. 30 000 miehen armeijan avulla Ali pašša onnistui pitämään suuremman Itävallan keisarillisen armeijan aisoissa Bosniassa kolmen vuoden ajan. Lisäksi hän onnistui päihittämään itävaltalaiset merkittävässä Banja Lukan taistelussa 4. elokuuta 1737. Hän oli myös mukana ratkaisevassa Grockan taistelussa heinäkuussa 1739.

Seuraavana vuonna hänet lähetettiin Egyptiin tukahduttamaan mamelukkien kapinaa. Vuonna 1741 hänet ylennettiin Anatolian beylerbeyiksi eli koko Anatolian suurprovinssin kenraalikuvernööriksi.

Toinen kausi suurvisiirinä

Ali nimitettiin suurvisiiriksi toisen kerran huhtikuussa 1742, mutta hänen kautensa jäi lyhyeksi. Erottamisen syynä oli hänen esittämänsä vaatimus päästä henkilökohtaisesti johtamaan armeijaa Persian Nadir Shahia vastaan käydyssä sodassa.^lähde?

Ali siirrettiin jälleen Bosnian kuvernööriksi ja edelleen Aleppoon. Vuonna 1746 hänen toiveensa oli toteutumaisillaan. Hänet nimitettiin itäisen armeijan komentajaksi, mutta sulttaani solmi rauhan Nadir Shahin kanssa ennen kuin Ali pašša ehti saapua rintamalle. Tämän jälkeen hän palasi vanhaan virkaansa Bosniaan.^lähde?

Kolmas kausi suurvisiirinä

16. helmikuuta 1755 hänet nimitettiin suurvisiiriksi kolmannen kerran. Tämä kausi jäi vain 53 päivän mittaiseksi, kun virkaa tavoitellut Silahdar Bıyıklı Ali pašša onnistui järjestämään hänen erottamisensa. Hänet siirrettiin maanpakoon Kyprokselle, ja sen jälkeen hän toimi edelleen kuvernöörin tehtävissä.^lähde?

Hekimoğlu Ali pašša jäi eläkkeelle Kütahyaan 1757. Hän kuoli 14. elokuuta 1758. Hänet haudattiin Istanbuliin rakennuttamansa moskeijan viereen.^lähde?

Maineeltaan häntä pidettiin oppineena, viisaana ja vapaamielisenä miehenä, joskin hänen kerrotaan olleen erittäin ankara saadessaan kiinni lahjuksia vastaanottaneita virkamiehiä.^lähde?

Lähteet

• Aksan, Virginia H.: Ottoman Wars 1700–1870. Pearson Education, 2007. ISBN 0582308070
• H. A. R. Gibb, J.H. Kramers, E. Levi-Provencal, J. Schacht (toim. artikkelin kirjoittajat Robert Mantran): Encyclopaedia of Islam (vol. 1, A-B), s. 395-396. E. J. Brill, 1986. ISBN 90-04-08114-3