Heimo Turunen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Heimo Kyösti Turunen (22. joulukuuta 1916 Ilomantsi22. tammikuuta 1990 Kuopio) oli suomalainen yritysjohtaja, joka sai teollisuusneuvoksen arvonimen.[1]

Heimo Turusen vanhemmat olivat kauppias Antti Turunen ja Hanna Vappu Tahvanainen ja puoliso vuodesta 1946 Veera Elina Mönkkönen. Kansakoulun käytyään Turunen tuli 15-vuotiaana työnjohtajaksi Hackmanille. Vuonna 1939 hänestä tuli myyntimies Turo-yhtiöön, jonka perustajiin hänen veljensä Oiva Turunen kuului. Myös Heimo Turusen vaimon 1950 perustamassa Essilä-vaateyrityksessä, joka valmisti aluksi esiliinoja, Turunen hoiti alkujaan myyntiä oman työnsä ohella. Hänestä tuli kuitenkin sittemmin yrityksen toimitusjohtaja. Yrityksen palkattua useita kymmeniä työntekijöitä jo 1950-luvun puoliväliin mennessä ja rakennettua uudet tuotantotilat 1961 se pääsi mukaan valmisvaateteollisuuden, erityisesti urheilu- ja ulkoiluvaatteiden mutta myös farkkujen ja päällystakkien kysynnän kasvuun. Vuonna 1975, kun Heimo Turunen siirtyi toimitusjohtajan työstä yrityksen hallituksen puheenjohtajaksi, sillä oli jo 330 työntekijää. Menestyksestä huolimatta yhtiö ajautui konkurssiin 1979. Vuonna 1967 teollisuusneuvoksen arvonimen saanut Turunen toimi myös talviurheilun piirissä, hän oli Puijon talvikisojen järjestelytoimikunnan jäsen ja hänen yrityksensä lahjoitti Suomen Hiihtoliitolle olympia- ja maailmanmestaruuskisoihin hiihtopuvut vuodesta 1958 lähtien sekä kehitti hiihtomaajoukkueen asusteita liiton kanssa.[1][2]

  1. a b Biografia-sampo: Heimo Turunen Viitattu 16.10.2021.
  2. Kuopio on vaatekaupunki. Helsingin Sanomat, 18.11.1973, s. 12.