Heian-jingū

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Heian-jingū
平安神宮
Heian-jingūn Daigokuden-halli sivupaviljonkeineen
Heian-jingūn Daigokuden-halli sivupaviljonkeineen
Perustiedot
Sijainti Sakyō, Kioto, Japani
Koordinaatit 35°01′00″N, 135°46′56″E
Rakennustyyppi pyhäkkö
Uskonnollinen käyttö šintolaisuus

Heian-jingū (jap. 平安神宮) on šintolainen pyhäkkö Kioton kaupungissa Japanissa. Se sijaitsee Kioton itäosassa Sakyōn suuralueella Okazakin puiston pohjoispuolella. Pyhäkön palvonnan kohteena on kaksi keisaria, Heian-kaudella 800-luvun vaihteessa hallinnut Kanmu ja Edo-kaudella 1800-luvulla hallinnut Kōmei.[1][2]

Heian-jingū on šintolaiseksi pyhäköksi verrattain nuori: se on perustettu vuonna 1895 Kioton edeltäjän eli Heian-kyōn 1 100-vuotisjuhlan kunniaksi. Myös pyhäkön arkkitehtuuri poikkeaa tavanomaisesta, sillä sen tärkeimmät rakennukset ovat Heian-palatsin rakennusten kopioita mittakaavassa 5:8.[1][2] Pyhäkön vuosittainen festivaali Jidai-matsuri on yksi Kioton kolmesta suuresta festivaalista.

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Heian-jingū Kawase Hasuin puupiirroksessa, 1922

Heian-jingū perustettiin Meiji-kaudella vuonna 1895, kun oli kulunut 1 100 vuotta maan pääkaupungin siirrosta Kiotoon eli Heian-kyōhon. Ensimmäinen Heian-kyōsta käsin hallinnut keisari oli Kanmu, joka pyhitettiin Heian-jingūhun kamina. 1800-luvun puolivälin jälkeen Kioto oli kärsinyt bakumatsun ajan taisteluista ja menettänyt pääkaupunkiasemansa, kun keisari siirtyi Tokioon Meiji-restauraation yhteydessä. Pyhäkkö olikin yksi monista hankkeista, joiden tarkoituksena oli virkistyttää kaupungin taloutta ja juhlistaa sen historiaa. Se avattiin Kiotossa pidetyn neljännen kansallisen teollisuusnäyttelyn yhteydessä.[1][2][3] Pyhäkkö syntyi täysin kiotolaisten liikeyritysten aloitteesta, eikä hankkeessa ollut mukana šintolaista papistoa tai merkittävää hallinnon tukea. Ajatus teollisuusnäyttelyalueen muuttamisesta pyhäkön käyttöön oli mukana jo näyttelyn alkuperäisissä suunnitelmissa. Rahaa hanke sai lopulta myös Japanin keisarilliselta ministeriöltä ja lahjoituksina muista kaupungeista.[4]

Vuonna 1940 pyhäkköön pyhitettiin myös toinen kami, viimeisen Kiotosta hallinneen keisarin eli Kōmein henki. Tällöin vietetiin Japanin keisarikunnan perustamisen 2600-vuotisjuhlia. Samalla pyhäkköä korjattiin ja laajennettiin huomattavasti. Osa siitä tuhoutui tulipalossa vuonna 1976. Kun jälleenrakennustyöt valmistuivat vuonna 1979, pyhäkkö saavutti nykyisen muotonsa.[1][3]

Pyhäkköalue

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rakennukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pyhäkön pääportille johtavan kulkutien eteläpäässä on korkea, kirkkaanpunainen torii-portti, joka oli valmistuessaan vuonna 1929 Japanin suurin. Torii on betonirakenteinen. On poikkeuksellista, että torii-portteja on vain yksi, ja ennen vuotta 1929 Heian-jingūlla ei ollut lainkaan torii-porttia.[1][3][5]

Heian-jingūn rakennukset on ryhmitelty vaalean soran peittämän sisäpihan ympärille. Sisäpihaa ympäröi katettu käytävä (kairō), joka yhdistää rakennukset toisiinsa. Tärkeimmät rakennukset on suunniteltu historiallisen Heian-palatsin Chōdōin-rakennusten mukaan mutta pienemmässä mittakaavassa 5:8. Tästä huolimatta pyhäkön mittakaava on kauttaaltaan poikkeuksellisen suuri. Jälleenrakennuksen suunnittelivat arkkitehdit Kigo Kiyoyoshi ja Itō Chūta; heidän suunnitelmansa pohjautuivat muun muassa Uramatsu Kozenin laatimaan Heian-palatsin kuvaukseen.[1][3][5]

Vuonna 1895 valmistuneita rakennuksia ovat alueelle johtava pääportti Ōtenmon (応天門), sisäpihan pohjoisreunalla kohoava harjakattoinen Daigokuden-halli (大極殿), Sōryūrō-paviljonki (蒼龍楼, ’sinisen lohikäärmeen paviljonki’) Daigokudenin itäsivulla, Byakkorō-paviljonki (白虎楼, ’valkoisen tiikerin paviljonki’) Daigokudenin länsisivulla sekä Ryūbidan-koroke (龍尾壇), joka jakaa sisäpihan korkeammalla sijaitsevaan pohjoisosaan ja matalammalla sijaitsevaan eteläosaan. Rakennukset on Heian-palatsin tavoin maalattu kirkkaan punaisiksi. Tämä vanhin osa pyhäköstä on otettu Japanin tärkeän kulttuuriomaisuuden luetteloon.[1][3] Lohikäärme ja tiikeri toistuvat aiheina Ōtenmon-portin sisälle asetetuissa veistoksissa. Ne ovat peräisin kiinalaisesta fengshui-ajattelusta, jota sovellettiin myös Heian-palatsin asemakaavaan.[5]

Daigokuden-halli on kopio Heian-palatsin päähallista, jossa suoritettiin tärkeimmät valtion seremoniat. Se toimii Heian-jingūn ulompana kamin palvontaan käytettynä hallina (ge-haiden). Sen takana sijaitsevat sisempi haiden eli nai-haiden ja pyhäkön päähalli eli honden, jonne pyhäkössä palvotut kamit on pyhitetty. Nai-haiden valmistui vuonna 1940, kun Heian-jingūhun pyhitettiin keisari Kōmein kami. Päähalleja oli alun perin kaksi, mutta vuonna 1976 Daigokuden, nai-haiden ja molemmat päähallit paloivat tuhopoltossa. Daigokuden ja nai-haiden rakennettiin entisen kaltaisina uudelleen, mutta päähallit yhdistettiin yhdeksi rakennukseksi. Päähalli on rakennettu nagare-zukuri-tyyliin, ja se on pyhäkön ainoa rakennus, jota ei ole maalattu kirkkaan punaiseksi. Se on kolmen pilarivälin levyinen: Kanmun kami on pyhitetty oikeanpuoleiseen pilariväliin, Kōmein kami vasemmanpuoleiseen, ja käynti näihin huoneisiin on keskimmäisen pilarivälin kautta.[3][5]

Valtaosa alueen muista rakennuksista on valmistunut vuonna 1940. Niihin kuuluvat esimerkiksi Kaguraden-halli (神楽殿) sisäpihan itäsivulla, Gakuden-halli (額殿) sisäpihan länsisivulla sekä shamusho eli pyhäkön toimisto. Kaguraden ja Gakuden perustuvat Heian-palatsin Chōshūden-halliin. Kaguradenia käytetään hääseremonioiden yhteydessä, Gakudenissa järjestetään muita tapahtumia.[3]

  • Heian-jingūn suuri torii-portti
    Heian-jingūn suuri torii-portti
  • Byakkorō-paviljonki
    Byakkorō-paviljonki
  • Daigokuden-halli eli ge-haiden
    Daigokuden-halli eli ge-haiden
  • Sōryūrō-paviljonki
    Sōryūrō-paviljonki
  • Käsienpesuallas vuonna 1965
    Käsienpesuallas vuonna 1965
  • Ōtenmon-pääportti
    Ōtenmon-pääportti
  • Kaguraden-halli
    Kaguraden-halli
  • Omikuji-ennustuksia vuonna 1965
    Omikuji-ennustuksia vuonna 1965

Puutarha

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pyhäkön rakennuksia ympäröi noin 30 000 neliömetrin laajuinen kävelypuutarha (神苑, shin’en), joka jakautuu neljään osaan: itäiseen, keskiseen, läntiseen ja eteläiseen puutarhaan. Niistä kolme, 1895 valmistunut läntinen osa, niin ikään 1895 valmistunut keskinen osa ja 1916 valmistunut itäinen osa ovat puutarhasuunnittelija Ogawa Jihein käsialaa. Vuonna 1981 rakennettu Kinsaku Nakanen suunnittelema[5] eteläinen puutarha on huomattavasti nuorempi. Puutarhan eri osat on rakennettu eri aikakausien tyyliin: edustettuina ovat Heian-kausi (794–1185), Kamakura-kausi (1185–1333), Azuchi-Momoyama-kausi (1568–1603) ja Edo-kausi (1603–1867). Erityisesti puutarha tunnetaan keväällä kukkivista yaebeni-shidare-riippukirsikkapuistaan, joiden kukat ovat heleän vaaleanpunaisia, ja syksyn ruskastaan. Alkukesästä puutarhassa kukkivat japaninkurjenmiekat ja samettikurjenmiekat. Puutarha on suojeltu valtion maisemakohteena vuonna 1975.[1][2][6]

Kaikissa kolmessa Ogawa Jihein suunnittelemassa puutarhassa on lampi. Itäisen puutarhan lampi on niistä suurin. Vesi lampiin on ohjattu läheisestä Biwajärven kanavasta, joka rakennettiin niin ikään 1800-luvun lopulla. Nykyisin Heian-jingūn puutarhassa elää sinne kanavan kautta siirtyneitä vesilajeja, jotka ovat Biwajärvestä jo kadonneet.[5]

Keskimmäinen puutarha tunnetaan lammen poikki lohikäärmeen muotoon asetetuista Garyūkyō-astinkivistään (臥龍橋), jotka on muotoiltu Toyotomi Hideyoshin rakentamien siltojen jäänteistä.[5] Itäisessä puutarhassa on sillanomainen Taiheikaku-paviljonki (泰平閣), joka on rakennettu liittämällä yhteen kolme Kioton keisarilliselta palatsilta tuotua siltaa. Myös itäisen puutarhan Shōbikan-paviljonki (尚美館), jota käytettiin alun perin Kioton näyttelyssä, on keisarilliselta palatsilta peräisin. Se on rakennettu Heian-kauden kalamajan tyyliin. Läntisessä puutarhassa on vuorostaan pieni Ogawa Jihein vuonna 1895 suunnittelema Chōshintei-teehuone (澄心亭). Puutarhaan on asetettu näytteille myös historiallinen Kyōto denkitetsudōn eli Kioton sähkörautatieyhtiön raitiovaunu, joka on valittu tärkeän kulttuuriomaisuuden luetteloon. Raitiovaunua väitetään japanin vanhimmaksi.[3][6][5]

  • Garyūkyō-astinkivet vuonna 1965
    Garyūkyō-astinkivet vuonna 1965
  • Shōbikan kirsikankukkien aikaan
    Shōbikan kirsikankukkien aikaan
  • Taiheikaku-paviljonki
    Taiheikaku-paviljonki
  • Näytteillä oleva raitiovaunu
    Näytteillä oleva raitiovaunu

Festivaalit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jidai-matsurin osallistujia

Heian-jingūn vuosittaisista festivaaleista merkittävin on 22. lokakuuta järjestettävä Jidai-matsuri (’aikakausien festivaali’), johon kuuluu noin kaksi kilometriä pitkä historiallisia asuja ja tapoja esittelevä kulkue. Kulkueeseen osallistuu 2 000 henkeä. Jidai-matsurin vietto aloitettiin vuonna 1895, ja sen tarkoituksena on juhlistaa Kioton yli tuhatvuotista historiaa. Kulkueen osallistujat ovat pukeutuneet kahdeksan eri aikakauden asuihin Meiji-restauraation ajalta taaksepäin aina Heian-kauden alkuun saakka. Yhdessä kulkueen kanssa ympäri kaupunkia kulkevat myös keisari Kanmun ja Kōmein kamit.[1][7][8] Aoi-matsurin ja Gion-matsurin ohella Jidai-matsuri on yksi Kioton kolmesta suuresta festivaalista.[5]

Pyhäkön oma vuosittainen festivaali (reisai) järjestetään 15. huhtikuuta, joka oli keisari Kanmun kruunajaispäivä vuonna 781. Festivaaliin osallistuu keisarillinen lähettiläs, joka tuo keisarilta uhrilahjan.[1][7] Festivaalia seuraavana päivänä Kamishichikeniä lukuun ottamatta kaikkien Kioton geisha-alueiden maikot ja geikot esittävät jumalille tanssin pyhäkössä.[9]

Kesäkuun alussa pyhäköllä järjestetään iltaisin nō-näytöksiä (takigi nō). Soihtujen valossa esitettävällä teatterilla on pitkä, 1200-luvulle saakka ulottuva historia, mutta Heian-jingūlla perinne alkoi toisen maailmansodan jälkeen, kun Kioton kaupunki valitsi sen yhdeksi nōn esityspaikoista.[2][5]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g h i j 日本大百科全書(ニッポニカ): 平安神宮 Kotobank. Viitattu 19.07.2021.
  2. ↑ a b c d e Heian Jingu Shrine Heian Jingu Shrine. Arkistoitu 13.8.2021. Viitattu 19.07.2021.
  3. ↑ a b c d e f g h 平安神宮について Heian Jingu Shrine. Viitattu 20.07.2021.
  4. ↑ Hardacre, Helen: Shinto: A History. (Luku ”Shrines and the World of Business”) Oxford University Press, 2017. ISBN 9780190621711 Teoksen verkkoversio.
  5. ↑ a b c d e f g h i j Cali, Joseph & Dougill, John: Shinto Shrines: A Guide to the Sacred Sites of Japan’s Ancient Religion, s. 105–107. University of Hawaii Press, 2012. ISBN 9780824837754 Teoksen verkkoversio.
  6. ↑ a b 平安神宮神苑拝観について Heian Jingu Shrine. Viitattu 21.07.2021.
  7. ↑ a b 祭典・行事一覧 Heian Jingu Shrine. Viitattu 21.07.2021.
  8. ↑ 京都三大祭　時代祭 Heian Jingu Shrine. Viitattu 21.07.2021.
  9. ↑ Mizobuchi, Hiroshi: The Kagai in Kyoto : Legendary Beauty of Geiko and Maiko, s. 139. Kääntänyt Aya Okubo. Mitsumura Suiko Shoin Publishing, 2015. ISBN 978-4-8381-0526-7 (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Heian-jingū&oldid=22911317”