Hasan-i Sabbah
| Hasan-i Sabbah | |
|---|---|
 Hasan-i Sabbah teoksessa 1800-luvulta. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 1050-luku Qom, nyk. Iran |
| Kuollut | 1124 |
| Arvonimi | dain |
| Muut tiedot | |
| Uskonto | nizari-ismailiitti |
Hasan-i Sabbah (s. 1050-luku – k. 1124) oli nizari-ismailiittien suuntauksen ja Persiassa sijainneen Alamutin ismailiittivaltion perustaja. Nizarit tulivat myöhemmissä yhteyksissä tunnetuiksi assassiineina. Alamutin linnasta käsin Hasan taisteli etenkin tuolloin Persiaa hallinneita sunnalaisia seldžukkeja vastaan. Hasan-i Sabbahista on käytetty myös nimitystä "vanhus vuorella".[1]
Elämäkerta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nuoruus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hasan-i Sabbahin varhaisesta elämästä tiedetään hyvin vähän. Hän syntyi Qomin kaupungissa nykyisessä Iranissa 1050-luvun puolivaiheilla. Hänen perheensä oli kaksitoistaŝiialainen ja isä Ali bin Mohammad oli muuttanut kaupunkiin Kufasta. Qomista perhe muutti edelleen Rayyn kaupunkiin, joka tunnettiin tuolloin yhtenä ismailiittien tukialueista.[2] Hasanin on sanottu olleen kiinnostunut uskonnosta jo hyvin nuorena. Alkujaan hän oli isänsä tavoin kaksitoistaŝiialainen, mutta hänen sanotaan kääntyneen 17-vuotiaana ismailiitiksi. Hasan oli ensin tavannut Amira Darrab -nimisen ismailiittiopettajan eli rafiqin eli ensimmäisen asteen dain. Vielä tuolloin Hasan ei ollut juuri kiinnostunut tämän opetuksista, mutta hänen sanotaan sairastuneen vakavasti ja päättäneen tuolloin perehtyä ismailiitteihin vakavammin. Hän tapasi edelleen toisen ismailiittiopettaja Abu Najam Sarrajin ja tämän jälkeen vielä kolmannen, kääntyen lopulta ismailiityiksi vannoen valan tuolloin ismailiittien johtohahmona pidetylle Kairossa hallinneelle fatimidikalifi al-Mustansirille. Vuonna 1072 hän tapasi ismailiittien lähetystön eli dawan paikallisen johtajan ja dain Abd al-Malik ibn Attashin, joka sai Hasanin matkustamaan Kairoon esittäytymään henkilökohtaisesti kalifin hovissa. Hasanista tuli Attashin kuoltua myös Persian johtava dain.[3]
Egyptissä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hasanin Egyptiin lähdön syistä on myös tunnettu, mutta epätodeksi osoitettu tarina, jonka mukaan hän opiskellessaan oli ystävystynyt runoilija Omar Khayyamin ja myöhemmän visiiri Nizam al-Mulkin kanssa tehden avunantosopimuksen, jonka mukaan jos joku kolmikosta etenisi urallaan huomattavaan asemaan, hän auttaisi kahta muuta etenemään omilla urillaan. Kun al-Mulkista tuli visiiri, hän tarjosi kahdelle ystävälleen virkatehtäviä. Siinä missä Omar keskittyi lähinnä maallisen elämän nautintoihin, Hasan tavoitteli korkeampia virkoja ja muodosti kohta uhan ja al-Mulkin omalle viralle. Mulik häpäisi kilpailijansa tuolloin Persiaa hallinneen seldžukkien sulttaanin edessä ja Hasan lähti häpäisynsä jälkeen Egyptiin. Tarinan tiedetään kuitenkin olevan perätön esimerkiksi koska kolmikko ei ole voinut syntymävuosiensa perusteella todellisuudessa opiskella samaan aikaan.[3] Joka tapauksessa Hasan vietti ennen Egyptiin lähtöään jonkin aikaa Isfahanissa.[2] Tarinan mukaan hän väitti jo tuolloin voivansa kukistaa sulttaanin, mitä hänen opettajansa Resi Abufaslia piti merkkinä hulluudesta.[3] Hasan saapui viimein Kairoon elokuussa 1078. Hänen ajastaan Egyptissä tiedetään hyvin vähän. Hän vietti aikaa ensin Kairossa ja myöhemmin Aleksandriassa.[2] Egyptissä hän saavutti dain arvon, mutta ajautui myös erinäisiin ongelmiin.[3] Vanhojen nizarien kirjoitusten perusteella hän ajautui riitoihin fatimidivisiiri Badr al-Jamalin kanssa mahdollisesti, koska al-Jamali kannatti al-Mustansirin seuraajaksi omaa poikaansa al-Afzalia ja Hasan kannatti al-Mustansirin vanhintaa poikaa Nizaria.[2] Tarinan mukaan Hasan vangittiin, mutta kun vankilan päälle kaatui minareetti, hänet päästettiin vapaaksi siinä uskossa, että romahdus oli jumalallinen merkki. Hasan lähti kuitenkin Egyptistä saapuen takaisin Isfahaniin vuonna 1081.[3]
Alamut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä].jpg)
Persiaan paluunsa jälkeen Hasan teki lähetystyötä (dawa) matkustelleen ympäri maata. Toisaalta samalla pyrki keräämään tietoa seldžukkien sotilaallisesta suorituskyvystä suunnitellen toimintaa näitä vastaan.[3] Hasanilla oli useita syitä toiminnalleen. Seldžukit olivat ensinnäkin sunnalaisia ja he uhkasivat ismailiittisia fatimideja ja pyrkivät pääsemään eroon šiialaisuudesta omassa valtakunnassaan. Hasanilla oli mahdollisesti myös kansallismielisiä vaikutteita. Seldžukit olivat persian valtaväestöstä poiketen turkkilaisia. Hasanin sanotaan viitanneen heihin djinneinä, kun taas tavalliset kansat olivat Aadamin jälkeläisiä. Persialainen aate näkyi myös arabian kielen korvaamisena persialla myöhemmin Hasanin hallitsemilla alueilla.[2]
Vuodesta 1087 lähtien Hasan oli keskittynyt etenkin Deylamin alueelle. Seutu oli kaukana seldžukkien valtakeskuksista ja sunnalaisista hallitsijoista poiketen myös syvästi šiialainen.[2] Vuonna 1088 hän löysi Elbursvuorilla sijaitsevan Alamutin linnan, josta hän kaavaili tukikohtaansa. Linna ei kuitenkaan ollut hylätty, vaan sitä hallitsi eräs Mahdi-niminen šiia. Hasan sai kuitenkin käännytettyä ympäröivän maaseudun ismailiiteiksi. Syyskuussa 1090 Hasan salakuljetettiin sisälle linnaan. Hasan kieltäytyi tämän jälkeen lähtemästä ja kun Mahdi katsoi olevansa kyvytön vastustamaan Hasania ja tämän kannattajia, hän päätti lähteä omasta linnastaan vapaaehtoisesti. Korvaukseksi hän sai Hasanilta 3 000 kultadinaaria. Koska Mahdi oli saanut linnansa aikanaan seldžukeilta, merkitsi sen valtaus nyt myös suoraa vastarintaa heitä vastaan.[3] Alamutin linnan valtausta pidetään nizarien oman valtion perustamishetkenä. Linnan valtauksen jälkeen Hasan keskittyi vahvistamaan sen puolustusvarustuksia, sekä kehittämään Alamutin laakson maataloutta. Hän laajensi myös alueitaan perusten Rudbarin seudulle muita linnoituksia. Qohestanissa hän tuki paikallisia kansannousuja seldžukkeja vastaan ja samalla nizarit saivat tukikohtia myös täältä. Seldžukit pyrkivät iskemään takaisin, mutta heidän valtakuntansa oli hajanainen. Hasan alkoi myös hyödyntää salamurhia sotilaallisesti ylivoimaisia vastustajiaan vastaan. Ismailiitit tulivatkin myöhempinä vuosina tunnetuksi assassiineina.[2] Ensimmäinen heidän murhaamansa henkilö oli visiiri al-Mulk.[3]
Kun al-Mustansir kuoli vuonna 1094 ismailiitit jakautuivat kahteen leiriin perimmyyskiistassa. Hasan tuki entiseen tapaansa al-Mustansirin vanhinta poikaa Nizaria, jonka mukaan hänen ryhmittymänsä tuli tunnetuksi nizareina. Fatimidien johtoon nousi kuitenkin nuorempi poika al-Mustali, minkä johdosta Hasan katkaisi välinsä fatimideihin. Nizar oli Alamutin ismailiittien muodollinen johtaja aina kuolemaansa saakka vuonna 1095, jonka jälkeen Hasanista tuli paitsi käytännössä nizarien uskonnollinen johtohahmo.[2] Virallisesti hän eik kuitenkaan koskaan väittänyt olevansa ismailiittien niin sanottu piilotettu imaami, jonka paluuta ismailiitit odottivat. Häneen suhtauduttiin kuitenkin yhdyssiteenä piilotettuun imaamiin ja näin todisteena tämän olemassaolosta.[3] Piilotetun imaamin uskottiin palaavan Hasanin kuolemaa seuraavien neljän vuosikymmenen aikana. Hasan alkoi myös lähettää lähetystöntekijöitä Syyriaan, jossa nizarien onnistui vuosikymmeniä myöhemmin vallata useita tukikohtia itselleen.[2] Hasan sairastui vuonna 1124 ja hän tarvitsi itselleen seuraajan. Seuraajakseen hän nimitti Buzurgummid-nimisen miehen.[3] Hasan kuolivähän aikaa sairastumisensa jälkeen 12. kesäkuuta 1124.[2] Hänet haudattiin Alamutiin, jossa hänen oli myöhemmin vuosikymmenten ajan pyhiinvaelluskohde. Lopulta yli sata vuotta myöhemmin mongolit tuhosivat Alamutin.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Hvidtfeldt, Arild: Otavan suuri maailmanhistoria. Osa 6: Suuret uskonnot, s. 301–302. Otava, 1984. ISBN 951-1-07551-9
- ↑ a b c d e f g h i j Farhad Daftary: ḤASAN ṢABBĀḤ Encyclopædia Iranica. Viitattu 27.10.2021. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k Karolina Kouvola: ”Idän mystiset assassiinit”, Soturit : assassiineista samuraihin. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2017. IBN 978-952-222-938-0
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
