Harry Watrous

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Harry Wilson Watrous, kuva vuodelta 1913.
Harry Willson Watrous: My Lady Nicotine, maalattu vuonna 1894
Harry Watrous: Kansikuva vuoden 1912 helmikuun The Ladies' Home Journalin numeroon.

Harry Wilson Watrous (17. syyskuuta 185710. toukokuuta 1940) oli yhdysvaltalainen taidemaalari. Hänet tunnetaan öisistä maisemistaan, tyylitellyistä ihmishahmoistaan sekä laatukuvistaan. Hän opiskeli taidetta viisi vuotta Pariisissa. Häntä opettivat William-Adolphe Bouguereau, Jean-Léon Gérôme ja erityisen paljon häneen vaikutti Jean-Louis-Ernest Meissonier. [1] [2]

Elämänvaiheita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaiset vuodet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Harry Watrousin isän oli onnistunut tehdä suuri omaisuus Kalifornian kultaryntäyksessä. Watrousin perhe, jossa oli kolme poikaa, muutti New Yorkiin vuonna 1864. Varallisuuden vuoksi perheen pojat saattoivat kasvaa rauhassa vailla huolia toimeentulosta. [2] [3]

Watrous kävi koulua New Yorkin yksityiskouluissa ja sai varhain taideopetusta. Hän ei kuitenkaan aluksi halunnut taiteilijaksi, vaan laittoi hakemuksensa meriupseerikouluun. Hän kuitenkin tuli lopulta siihen tulokseen, että meriupseerin ura ei ole häntä varten. [4]

Kun kävi selville, että poika maalaa maisemamaalauksia harrastuksenaan, vanhemmat kannustivat poikaansa taiteilijan uralle. Vuonna 1881 Watrous lähti Eurooppaan yhdessä taidemaalari Humphrey Mooren kanssa. Matkan varrella vierailtiin myös Pohjois-Afrikassa. Matkan jälkeen Watrous asettui Pariisiin opiskelemaan taidetta. Hän opiskeli taiteilija Léon Bonnat´n ateljeessa sekä Académie Julianissa.[4] [5]

Opiskeluaikana Watrousiin teki vaikutuksen tuolloin suositun Jean-Louis-Ernest Meissonierin taide. Meissonnier maalasi pienikokoisia ja erittäin yksityiskohtaisia teoksia. Watrousin jopa ennustettiin olevan Yhdysvaltojen Meissonnier. Hän sai arvokkaita vaikutteita myös alankomaalaisilta 1600-luvun mestareilta Johannes Vermeeriltä ja Gerard ter Borchilta. Opiskeluaikana hänen töitään oli kahdesti esillä Pariisin Salongissa vuosina 1884 ja 1885. [6] [7]

Mitenkään kovin sopuisissa merkeissä ei Watrousin opiskeluaika sujunut. Hän ajautrui usein riitoihin eurooppalaisten opiskelutovereidensa kanssa ja kerran maanmiehensä John Singer Sargentin kanssa. [4]

Kotimaahansa Watrous palasi vuonna 1886. Pian sen jälkeen hän solmi avioliiton Ranskassa taiteilijaksi opiskelleen Elizabeth S. Nicholsin kanssa. Aviopuoliso oli lähtöisin erittäin varakkaasta perheestä ja kasvanut New Yorkin Grymesh Hillin hienostoalueella. Liitto jäi lapsettomaksi.[4] [8]

Vuonna 1886 Watrous hankki oman työhuoneen Kuudennen Avenuen kulmasta. Hän teki siellä töitä ja piti pitkiä ja kosteita illanistujaisia ystävineen. [9] Siellä hän ystävystyi samassa talossa ateljeetaan pitäneen erikoislaatuisen taidemaalarin Ralph Blakelockin kanssa. Watrousista tuli itseään kymmenen vuotta vanhemman Blakelockin tukija ja auttaja joka huolehti ystävästään tämän kärsiessä mielisairaudesta. [10]

Watrousin pariskunta hankki kesäasunnon Lake Georgen rannalta vuonna 1891. Siellä vietettiin useita kesiä. Kesäasunnollaan Watrous teki omituisen Lake Georgen hirviö- huijauksen. Vuonna 1904 oli muuan häämatkaansa Lake Georgen Hague-lahdella viettämässä ollut pariskunta pelästynyt omituista oliota jolla oli vihreät mulkosilmät ja pää kuin lohikäärmeellä. [4] [11]

Hirviö oli Watrousin rakennelma. Se koostui kumisesta hevosen päästä ja vaijereista, joiden avulla Watrous ohjasi hirviötä venevajastaan. Häämatkaansa viettänyt pariskunta otti huhujen mukaan eron, sillä sulhanen olisi pelännyt hirviötä niin paljon, että ei tehnyt mitään morsiantaan auttaakseen. On mietitty, mitkä oli olivat Watrousin motivvit hirviöjutussa. Olivatko ne hauskanpito vai huomiohakuisuus? Nykyaikana monet Lake Georgen seudun asukkaat eivät tiedä Watrousin taideurasta mitään, sen sijaan he muistavat hänet Hague-lahden hirviöstä. [11]

Kotimaassaan Watrous alkoi saada työstään tunnustuksia. Hän sai vuonna 1894 Thomas B. Clarke- palkinnon maalauksestaan ja hän pääsi kokelasjäseneksi National Academy of Designiin. Täysjäsenyys hänelle myönnettiin seuraavana vuonna. Watrous oli aktiivisesti mukana akatemian toiminnassa loppuikänsä.[3]

Vuoden aikana silmäsairaus heikensi Watrousin näköä. Näön heikkeneminen jäi tilapäiseksi, mutta se vaikutti Watrousin maalaustyyliin pysyvästi.Hän lopetti pienten ja yksityiskohtaisten maalausten tekemisen ja ryhtyi maalaamaan tyyliteltyjä naishahmoja, joista hän on nykyään tunnettu. [8]

Moderni taide alkoi rantautua Yhdysvaltoihin 1910-luvulla. Watrous suhtautui siihen kielteisesti. Hän arvosteli muun muassa vuonna 1917 paljastettua Abraham Lincolnin patsasta. Hänen mukaansa patsaan tekijä ei ollut tavoittanut Lincolnin luonnetta eikä ulkonäköä. 1930-luvulla hän puhui taiteilijajärjestön kokouksessa ja syytti, että moderni taide uhkaa viedä koko taidekentän mukanaan kaaokseen ja taiteilijoiden on vastustettava sitä päättäväisesti ja osoittaa, että Yhdysvalloissa tehdään hienoa taidetta. Myöhemmin hän hiukan lievensi puheitaan ja totesi, että on nähnyt hyvääkin modernia taidetta, mutta on myös paljon roskaa. Akatemia ei hänen mukaansa saa hyväksyä kaikkea vain siksi, että se on muodikasta. [8] [3]

Vuonna 1934 Watrous otti kantaa myös New Yorkissa tapahtuneeseen Diego Riveran seinämaalauksen "Man at the Crossroads"- tuhoamiseen. Maalaus oli tilattu Rockefeller Centeriin ja siinä oli Leninin kuva. Riveran mukaan Lenin oli ihmisyyden ilmentymä, mutta Rockefellerit ensin maalauttivat sen piiloon ja vähän myöhemmin purattivat seinän. John Sloanin mukaan kyseessä oli taiteen murhaamista. Watrousin mukaan kyseinen maalaus oli propagandaa ja Rockefellereillä oli oikeus tuhota maalaus. [3]

Watrous jäi leskeksi vuonna 1921. Hän asui loppuelämänsä naimattoman serkkunsa Ann Watrousin kanssa New Yorkissa. Muistokirjoituksessa Watrousia kehuttiin pitkän uran tehneeksi herrasmiesmäiseksi ja huuomorintajuiseksi taiteilijaksi.[3]

Lisää aiheesta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]