Harden–Eulenburg-skandaali

Harden–Eulenburg-skandaali (myös Eulenburg-skandaali) oli Saksassa vuosina 1907–1909 käydyn sotilasoikeudenkäyntisarjan sekä viiden homoseksuaalista käyttäytymistä ja kunnianloukkaussyytöksiä koskeneen siviilioikeudenkäynnin ympärille syntynyt kohu.

Toimittaja Maximilian Harden (1861–1927) syytti vuonna 1906 Philipp Friedrich Alexander Fürst zu Eulenburg und Hertefeldiä ja Kuno von Moltkea homoseksuaalisuudesta. Syytökset johtivat kanteisiin ja vastakanteisiin ja julkiseen skandaaliin.

Homoseksuaalinen käyttäytyminen oli tuolloin Saksan rikoslain pykälän 175 mukaan kiellettyä. Keisari Vilhelm II:n kabinetin korkea-arvoisia jäseniä sekä keisarin läheisiä ystäviä oli vuoden 1907 tietämissä sotkeutunut skandaaliin.

Harden-Eulenburg-skandaalia on luonnehdittu Saksan toisen keisarikunnan pahimmaksi sisäpoliittiseksi kohuksi. Vaikka oikeudenkäynnit kohdistuivat vain Eulenburg-Hertefeldin ruhtinaaseen Philippiin sekä toimittaja Maximilian Hardeniin, kohu kasvoi nopeasti ja keisarin ympärille kokoontuneiden homoseksuaalien ryhmää alettiin kutsua nimellä "Liebenberger Kreis".

Syyt

Saksan ulkopolitiikan arvostelijat halusivat käyttää hyväkseen keisarin lähipiirin homoseksuaalisuutta. Keisari oli erottanut rautakansleri Otto von Bismarckin vuonna 1890 ja samalla irrottauduttiin myös tämän reaalipoliittisesta sopimus- ja sitoumuspolitiikasta. Bismarckin selkeä politiikka korvattiin epämääräisellä, laajentumishaluisella ja konfliktihakuisemmalla maailmanpolitiikalla. Anti-imperialistinen ruhtinas Eulenburg tuli Vilhelm II:n avustajien kärkihahmoksi ja hänet nimitettiin diplomaattikunnan jäseneksi ja suurlähettilääksi. Useiden muiden lailla Bismarck totesi, että keisarin ja Eulenburgin suhdetta ei voi julkisesti kuvailla, mutta monien muiden lailla hän arvioi, ettei sellainen suhde kuulu julkisuuteen.

Maximilian Harden, joka oli imperialistisen Die Zukunft -lehden päätoimittaja, oli Bismarckin kannalla. Hän odottikin aina vuoteen 1902 saakka ja uhkasi paljastaa Eulenburgin, ellei tämä eroa Wienin suurlähettilään tehtävästä; Eulenburg vetäytyikin kokonaan julkisuudesta vuoteen 1906 saakka. Harden uudisti uhkauksensa, kun Marokko oli luovutettu Ranskalle Algécirasin konferenssissa vuonna 1906. Tämä oli lehden mielestä suuri ulkopoliittinen fiasko. Eulenburgin ruhtinas vetäytyi Sveitsiin.

Vuosina 1906 ja 1907 kuusi korkea-arvoista sotilasta teki itsemurhan jouduttuaan kiristyksen uhriksi. Vastaavasti kolmena edellisenä vuonna kaksikymmentä sotilashenkilöä oli tuomittu sotaoikeudessa seksuaalisen suuntautumisensa tähden. Yksi henkivartiokaartin korkea upseeri sai syytteen homoseksuaalisuudesta. Tilanne oli kiusallinen, koska eliittikaartia komensi kenraaliluutnantti Wilhelm Grag von Hohenau, keisarin sukulainen. Seksuaalista skandaalia pahempi seikka oli Hardenin mielestä Eulenburgin ruhtinaan paluu Saksaan, missä hänelle luovutettiin Mustan kotkan ritarikunnan suurristi. Harden ei muuttanut mieltään, vaikka Preussin ruhtinaalta Friedrich Heinrichilta evättiin Pyhän Johanneksen ritarikunnan jäsenyys homoseksuaalisuuden vuoksi.

Paljastuminen

Harden paljasti Eulenburgin ruhtinaan 27. huhtikuuta 1907. Hän vahvisti, että ”harpunsoittaja” tarkoitti Eulenburgia ja ”namunen” oli kenraali Kuno Graf von Moltke. Vuonna 1906 keisari Vilhelm sai kuulla kohun leviämisestä, ja kolme viidestätoista korkeasta aristokraatista sai erota: Hohenau, Lynar ja Moltke, jotka Berliinin siveyspoliisi oli rekisteröinyt homoseksuaaleiksi. Keisari ei kuitenkaan nähnyt poliisin koko listaa, joka sisälsi useita satoja nimiä.

Moltken asianajaja koetti ajaa rikossyytettä, mutta hänen oli aloitettava siviiliprosessi Hardenia vastaan. Eulenburg kiisti syyllisyytensä ja väitti, että jutussa oli rikottu prosessisäännöksiä. Hänen asianajajansa onnistui vapauttamaan Eulenburgin kaikista syytöksistä heinäkuussa. Oikeudenkäynti jouduttiin järjestämään uudelleen, ja Harden tuomittiin kunnianloukkauksesta neljäksi kuukaudeksi vankeuteen.

Samanaikaisesti Kuninkaallisen teatterin johtajaa Georg von Hülseniä sekä kruununprinssin tallimestaria von Stückradtia sekä Bernhard von Bülowia, joka oli keisarin kansleri, syytettiin homoseksuaalisesta käyttäytymisestä.

Keisari oli aloittanut marraskuussa 1908 lomansa aristokraattien suosimassa lomapaikassa Schwarzwaldissa. Eräänä iltana illallisen jälkeen Dietrich Graf von Hülsen-Häseler, sotilaallisen sihteeristön päällikkö, esitti ”pas seul” -tanssinumeroa pukeutuneena tutuun, kun hänen sydämensä petti. Läsnä ollut diplomaatti Ottokar Czernin muisteli: ”Kauhistunut Vilhelm II näki ensimmäisen kerran elämässään maailman sellaisena kuin se todella oli”. Tapaus viittasi siihen, että valtakunnan huipulla olisi homoseksuaaleja, mutta keisarin helpotukseksi tapaus pysyi aluksi poissa julkisuudesta.

Vaikutus

Saksan keisari Vilhelm II.

Useiden oikeusjuttujen ja tuomioiden jälkeen asia kuitenkin jäi sillensä. Osittain stressin vaivaamat syytetyt sairastelivat ja oikeuden oli vaikea toimia. Eulenburgin ruhtinaan puoliso totesi myöhemmin koko tapahtumasta: ”He hyökkäsivät aviomiestäni vastaan, mutta heidän todellinen kohteensa oli keisari.” Kyseessä oli homofobinen tapahtumasarja, joka heijasti aikakauden ennakkoluuloja ja pelkoja.

Toimittaja Harden tunnusti myöhemmin professori Hirschfeldille, että vaikka hän saavutti tavoitteensa, kyseessä saattoi olla hänen uransa suurin poliittinen virhearviointi. Useiden asiantuntijoiden mukaan ilman skandaalia keisari ei olisi hylännyt maltillisia neuvonantajiaan eikä Saksa olisi syöksynyt ensimmäiseen maailmansotaan. Ehkä olisi tarvittu ruhtinas Eulenburgin maltillista vaikutusta Saksan ulkopolitiikkaan.

Lähteet

• Dynes, Wayne R. (toim.): Encyclopedia of Homosexuality. (Arkistoitu – Internet Archive) New York and London, Garland Publishing 1990.
• Johansson, Warren & Percy, William A.: Outing: Shattering the Conspiracy of Silence. (Arkistoitu – Internet Archive) Harrington Park Press, 1994.
• Jungblut, Peter: Famose Kerle: Eulenburg – Eine wilhelminische Affäre. Hamburg 2003. ISBN 3-935596-21-9
• Steakley, James D.: "Iconography of a Scandal: Political Cartoons and the Eulenburg Affair in Wilhelmin Germany." – Hidden from History: Reclaiming the Gay & Lesbian Past. Toim. Duberman et al. New York: Meridian, New American Library, Penguin Books 1990. ISBN 0-452-01067-5
• Winzen, Peter: Das Ende der Kaiserherrlichkeit. Die Skandalprozesse um die homosexuellen Berater Wilhelms II. 1907–1909. Böhlau Verlag, Köln 2010. ISBN 978-3412206307

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Harden–Eulenburg-skandaali Wikimedia Commonsissa

• Haeberle, Erwin J.: "Justitias zweischneidiges Schwert: Magnus Hirschfeld als Gutachter in der Eulenburg-Affäre" (Arkistoitu – Internet Archive)
• Ullrich, Volker: "Liebchen und der Harfner" Die Zeit 2.11.2006
• glbtq: Eulenburg-Hertefeld, Philipp, Prince zu (1847–1921) (Arkistoitu – Internet Archive)