Hans Theilig
Mitalit | |||
---|---|---|---|
Maa: Saksa | |||
Miesten käsipallo | |||
Olympialaiset | |||
Kultaa | Berliini 1936 | käsipallo | |
MM-kilpailut | |||
Kultaa | Saksa 1938 | käsipallo | |
Kultaa | Saksa 1938 | ulkopeli |
Hans Theilig (12. elokuuta 1914 Wuppertal – 6. lokakuuta 1976) oli saksalainen käsipalloilija, olympiavoittaja ja maailmanmestari.
Theilig oli mukana Saksan kultaa voittaneessa joukkueessa Berliinin olympialaisissa 1936, jolloin käsipalloa pelattiin vielä ulkokentillä. Hän pelasi turnauksessa kolme ottelua, ja teki niissä 19 maalia. Kaksi vuotta olympiavoiton jälkeen järjestettiin Saksassa ensimmäiset nykyisen hallikäsipallon MM-kilpailut, joissa Theilig oli myös mukana voittaen MM-kultaa ja kisojen jaetun maalikuninkuuden Ruotsin Yngve Lambergin kanssa. Ensimmäisissä - ja taas Saksassa järjestetyissä - käsipallon ulkona pelattavan muodon MM-kilpailuissa Theilig oli mukana kultamitalin arvoisesti. Theilig on yksi niistä harvoista pelaajista, jotka ovat voittaneet MM-kultaa sekä sisällä että ulkona pelattavassa käsipallossa.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Hans Theilig – Sports Reference LLC. (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
- Profiili databaseolympics.com:issa (englanniksi)