Hans Joachim Moser

Hans Joachim Moser (25. toukokuuta 1889 Berliini – 14. elokuuta 1967 Berliini) oli saksalainen musiikkitieteilijä. Hän keskittyi kirjoituksissaan saksalaiseen musiikkihistoriaan.

Elämä ja ura

Moser opiskeli viulunsoittoa isänsä Andreas Moserin johdolla. Musiikkitiedettä hän opiskeli eri yliopistoissa Hermann Kretzschmarin, Johannes Wolfin, Ludwig Schiedermairin, Hugo Riemannin ja Arnold Scheringin johdolla. Lisäksi Moser opiskeli laulua ja sävellystä opettajinaan muiden muassa Oskar Noë, Heinrich van Eyken, Robert Kahn ja Gustav Jenner. Vuonna 1910 Moser väitteli filosofian tohtoriksi Rostockin yliopistossa väitöskirjallaan Die Musikergenossenschaften im deutschen Mittelalter. Palattuaan Berliiniin hän konsertoi bassobaritonina. Hän palveli ensimmäisessä maailmansodassa. Moserin habilitaatiotyö Hallen yliopistossa oli Das Streichinstrumentenspiel im Mittelalter (1919).

Moser liittyi Hallen yliopiston henkilökuntaan vuonna 1919. Vuodesta 1922 hän oli siellä professorina, ja vuonna 1925 hän siirtyi Heidelbergin yliopistoon. Moser työskenteli myös Berliinin (1927–1934) ja Jenan yliopistoissa (1947–1950). Vuosina 1927–1933 hän johti Berliinin Kirkko- ja koulumusiikin akatemiaa. Moser sai teologian tohtorin arvon Königsbergissä vuonna 1931.

Moserin pääteoksena on pidetty teosta Geschichte der deutschen Musik I-III (1920–1924). Muihin teoksiin kuuluu Das deutsche Lied seit Mozart I-II (1937). Lisäksi Moser kirjoitti lukuisten säveltäjien elämäkertateokset ja laati musiikkitietosanakirjan (Musiklexikon, 1932–1935). Musiikkitieteellisen työnsä ohella Moser sävelsi kuoroteoksia, yksinlauluja ja kouluoopperan Der Reisekamerad (1931). Lisäksi hän kirjoitti kaunokirjallisuutta ja teki sovituksia Georg Friedrich Händelin sekä Carl Maria von Weberin oopperoista. Moser laati uuden libreton Weberin Euryantheen ja esitytti sen nimellä Die sieben Raben Berliinissä 5. maaliskuuta 1915.

Vaiheet natsi-Saksassa

Weimarin tasavallan aikana Moser oli vastustanut voimakkaasti kaupungistumisen kasvua. Hän syytti Yhdysvaltoja ja juutalaisia musiikin muuttamisesta pääomaksi. Hän ilmaisi myös huolensa kirkkomusiikin kohtalosta maallistuvassa yhteiskunnassa. Natsit eivät kuitenkaan pitäneet Moserin musiikkielämän organisointia koskeneista näkemyksistä. Hänet pakotettiin eroamaan tehtävistään. Moser kuitenkin saavutti sittemmin kannanotoillaan natsien luottamuksen. Vuonna 1938 hän pääsi musiikkiedustajaksi Kansanvalistus- ja propagandaministeriöön. Vuosina 1940–1945 Moser johti ministeriön sisällä Reichsstelle für Musikbearbeitungen -laitosta.

Lisäksi Moser toimi rotututkimusta harjoittaneessa Ahnenerbessä. Sen toimintaan osallistuneet musiikintutkijat tarkastelivat musiikin historiaa rasistisesta näkökulmasta. Moser pyysi Ahnenerbestä pysyvää asemaa, mutta taustatutkimuksessa paljastui, että Moser oli sisällyttänyt musiikkitietosanakirjaansa useita positiivisia luonnehdintoja juutalaisista säveltäjistä. Moser sisällytettiin Herbert Gerigkin teokseen Lexikon der Juden in der Musik valheellisesti juutalaiseksi väitettynä. Vaikka Moser muodollisesti suljettiin epäilyjen ulkopuolelle, Gerigk pitäytyi väitteessään vuosien ajan. Moser ei voinut jatkaa Ahnenerbessä toimimista, mutta häntä kannustettiin jatkamaan pseudonyymillä kirjoittamista.

Myöhemmät vaiheet

Moser opetti toisen maailmansodan jälkeen Jenan yliopistossa ja Weimarin Franz Liszt -musiikkiyliopistossa. Vuosina 1950–1960 hän oli Sternin konservatorion johtaja. Moser sai vuonna 1963 Wienin kaupungilta Mozart-mitalin. Hän kuoli elokuussa 1967. Hänen tyttärensä on oopperalaulaja Edda Moser.