Hans Elo
Hans Einer Elo (15. huhtikuuta 1891 Uusikirkko Tl – 24. marraskuuta 1981 Rauma[1]) oli suomalainen jääkärimajuri. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Hans Stenros-Laurila ja Olga Palmroos. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1923 Elly Tuomisen kanssa.[2][3]
Opinnot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hän kävi kansakoulun ja yksityisesti keskikoulukurssin Viipurissa vuonna 1926. Suojeluskuntaupseerikurssin Suojeluskuntain päällystökoulussa hän suoritti vuonna 1922 ja täydennyskurssin vuonna 1924, reserviupseerikurssin hän suoritti vuonna 1926, taktiikan soveltamiskurssin hän suoritti vuonna 1928 ja komppanianpäällikkökurssin vuonna 1933.[2][3]
Jääkärikausi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä kalantilainen merimies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 27. lokakuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella, josta hänet siirrettiin 23. maaliskuuta 1917 pataljoonan pioneerikomppaniaan.[2][3]
Suomen sisällissota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Katso myös: Suomen sisällissota
Hän saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan joukkueenjohtajaksi 2. Krenatöörirykmentin 1. Jyväskylän pataljoonan 1. komppaniaan, josta hänet komennettiin 14. huhtikuuta 1918 päälliköksi 3. komppaniaan, jonka mukana otti osaa taisteluihin Mannisella, Kuljussa, Sääksjärvellä, Tampereella, Vesilahdella sekä rykmentin etenemiseen Pälkäneen, Aitoon, Luopioisten ja Lammin kautta Koskelle.[2][3]
Sisällissodan jälkeinen aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomen sisällissodan jälkeen hän palveli edelleen 2. Krenatöörirykmentissä ja nyt 1. komppaniassa vääpelinä sen hajottamiseen asti, jolloin hänet siirrettiin 17. heinäkuuta 1918 Viipurin vartiopataljoonaan komppanianvääpeliksi, josta edelleen myöhemmin muodostettuun Terijoen rajavartiopataljoonaan. Hän erosi armeijasta 4. joulukuuta 1918 ja liittyi 1. tammikuuta 1919 Eräjärven suojeluskuntaan paikallispäälliköksi, missä toimi vuoden loppuun asti, jolloin hänet siirrettiin harjoituspäälliköksi Pohjois-Hämeen suojeluskuntapiiriin. Akaan–Toijalan suojeluskuntaan hän siirtyi 1. kesäkuuta 1920 ja edelleen Pyhärannan suojeluskunnan paikallispäälliköksi hän siirtyi 1. joulukuuta 1920 ja oli tehtävässä vuoden 1921 loppuun saakka, jonka jälkeen hän siirtyi Varsinais-Suomen suojeluskuntapiirin 12. alueen ja 1. helmikuuta 1927 alkaen 13. alueen päälliköksi.[2][3]
Talvi- ja jatkosota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Talvisotaan hän osallistui komppanianpäällikkönä JR 13:n konekiväärikomppaniassa ja osallistui taisteluihin Summassa. Myöhemmin hänet komennettiin Suomen suojeluskuntapiirin esikuntaan toimistoupseeriksi. Välirauhan aikana hän toimi Vakka-Suomen suojeluskuntapiirin taisteluvälineupseerina ja sotilasohjaajana. Jatkosotaan hän osallistui Jalkaväenkoulutuskeskus 18:ssa pataljoonan komentajana ja koulutusupseerina. Pataljoonan nimi muutettiin myöhemmin Järjestelykeskus 1:ksi. Vuodesta 1943 alkaen hän toimi Maaselän esikunnassa koulutusupseerina ja Osasto Elon komentajana Henkilötäydennyskeskus 8:ssa.[3]
Sotien jälkeinen aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sotien jälkeen hän työskenteli osastonhoitajana ja kustannuslaskijana Rauman Nahkatehdas Oy:ssä.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
      |
|