Hannu Toivonen (professori)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Professori Hannu Toivonen
Hannu Toivonen.

Hannu Tauno Tapani Toivonen (s. 1967 Helsinki) on tietojenkäsittelytieteen professori Helsingin yliopistossa.

Tutkimus ja opetus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hannu Toivonen tutkii ja opettaa tekoälyä ja datatiedettä, erityisesti tiedon louhintaa ja laskennallista luovuutta[1]. Hän on kehittänyt tiedon louhinnan perusmenetelmiä ja teoriaa 1990-luvulta lähtien. Sovellusalueita ovat olleet mm. genetiikka, ekologia, paleoekologia, bioinformatiikka sekä telekommunikaatio. Myöhemmin Toivonen on tutkinut erityisesti laskennallista luovuutta ja osallistunut myös taiteellisiin hankkeisiin[2]. Hän toimi ohjelmatoimikunnan puheenjohtajana laskennallisen luovuuden kansainvälisessä ICCC-konferenssissa 2015[3] sekä tiedon louhinnan kansainvälisessä ICDM-konferenssissa 2014[4].

Toivonen on julkaissut yli 200 tieteellistä artikkelia, joihin on viitattu yhteensä yli 26 000 kertaa[5]. Viitatuimmat julkaisut käsittelevät etenkin tiedon louhinnan menetelmiä ja teoriaa, mutta myös esimerkiksi tilannesidontaisia mobiiliohjelmia[6][7], probabilistista logiikkaohjelmointia[8], paleoekologiaa[9] sekä geenikartoitusta[10]. Toivosella on 10 patenttia[11].

Toivonen on kirjoittanut yleistajuisen tietokirjan "Mitä tekoäly on? 100 kysymystä ja vastausta"[12][13][14] (Teos 2023). Helsingin yliopisto lahjoitti kirjan kaikille kansanedustajille[15].

Luova ja taiteellinen työ

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toivonen on tutkimusryhmineen ja kumppaneineen kehittänyt ja soveltanut tekoälymenetelmiä erilaisten luovien ja taiteellisten teosten tuottamiseen vuodesta 2012[2][16]. Paratiisiperhe – variaatioita esimerkiksi on Ylen ja Taideyliopiston kanssa yhteistyössä tuotettu kuunnelma[17], Runokone Tiedekeskus Heurekan kanssa toteutettu vuorovaikutteinen runonkirjoituslaite[18]. Toivonen itse debytoi tekoälytaiteilijana 2024 näyttelyllään Avaruusseikkailu 1973[19].

Toivonen väitteli filosofian tohtoriksi vuonna 1996 tiedon louhintaa käsittelevällä väitöskirjallaan[20]. Hän on ollut tutkimustehtävissä Nokiassa vuosina 1990–1993 ja 1999–2003 sekä Helsingin yliopistossa tutkimus- ja opetustehtävissä 1993–1999 ja 2002 alkaen.

Toivonen on tietojenkäsittelytieteen professori Helsingin yliopistossa vuodesta 2002 lähtien. Hän toimi matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan opetuksesta ja kansainvälisistä asioista vastaavana varadekaanina vuodet 2018–2021[21] ja johti tietojenkäsittelytieteen laitosta vuodet 2007–2009. Hän vieraili vuosina 2005–2006 Freiburgin yliopistossa Saksassa.

  • Kuka kukin on: Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 2015. Helsinki: Otava, 2014. ISBN 978-951-1-28228-0.
  1. Hannu Toivosen kotisivu Helsingin yliopistolla cs.helsinki.fi. Viitattu 15.12.2015.
  2. a b Art by Discovery Research Group helsinki.fi. Viitattu 20.4.2023.
  3. Organisation. The Sixth International Conference on Computational Creativity 2015. Viitattu 15.12.2015.
  4. Program Committee. IEEE Interational Conference on Data Mining 2014. Arkistoitu 22.12.2015. Viitattu 15.12.2015.
  5. Hannu (TT) Toivonen - Google Scholar Citations scholar.google.com. Viitattu 17.4.2023.
  6. ContextPhone: A prototyping platform for context-aware mobile applications. Google Scholar. Viitattu 15.12.2015.
  7. Adaptive on-device location recognition. Google Scholar. Viitattu 15.12.2015.
  8. ProbLog: A Probabilistic Prolog and Its Application in Link Discovery. Google Scholar scholar.google.com. Viitattu 17.12.2015.
  9. Holocene temperature changes in northern Fennoscandia reconstructed from chironomids using Bayesian modelling. Google Scholar scholar.google.com. Viitattu 17.12.2015.
  10. Data mining applied to linkage disequilibrium mapping. Google Scholar scholar.google.com. Viitattu 17.12.2015.
  11. Hannu Toivonen Google Patents -haussa patents.google.com. Viitattu 3.10.2019.
  12. Hannu Toivonen: Mitä tekoäly on? 100 kysymystä ja vastausta. Teos, 2023. ISBN 9789523634565
  13. Tekoäly on ymmärretty väärin Helsingin Sanomat. 18.9.2023. Viitattu 28.10.2023.
  14. AI-tekniken kan diskriminera Hufvudstadsbladet. 23.9.2023. Viitattu 28.10.2023. (ruotsi)
  15. Helsingin yliopisto lahjoittaa kaikille kansanedustajille tekoälyä käsittelevän uutuuskirjan 13.10.2023. Helsingin yliopisto. Viitattu 28.10.2023.
  16. Hannu Toivonen & Petri Kuljuntausta: ”Tekoäly, luovuus ja taide”, Suomalaisen mediataiteen ensimmäinen vuosisata. Parvs, 2023. ISBN 978-952-7441-51-0
  17. Paratiisiperhe – variaatioita | Yle Areena – podcastit areena.yle.fi. 7.3.2021. Viitattu 20.4.2023.
  18. Tekoäly – Me, Myself & AI – Heureka heureka.fi. 22.6.2022. Viitattu 20.4.2023.
  19. Töyrylä, Inka: Porvoolainen tekoälytutkija kehitti Suomelle avaruusohjelman – lopputulos on jotain aivan hulvatonta. Uusimaa, 16.1.2024. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 17.1.2024.
  20. Discovery of frequent patterns in large data collections Helda. Viitattu 23.8.2021.
  21. Helsingin yliopiston johto helsinki.fi. Viitattu 3.10.2019.
  22. Annetut kunniamerkit, 6.12.2019 ritarikunnat.fi. Viitattu 27.12.2019.
  23. Suomalaisen Tiedeakatemian varsinaiset jäsenet acadsci.fi. Viitattu 15.12.2015.
  24. Teknillisten Tieteiden Akatemian jäsenmatrikkeli ttatv.fi. Arkistoitu 29.6.2019. Viitattu 15.12.2015.
  25. Pöytäkirja. TKO-äly ry:n syyskokous 2010 arkisto.tko-aly.fi. Arkistoitu 22.12.2015. Viitattu 15.12.2015.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]