Hanneriina Moisseinen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hanneriina Moisseinen
Henkilötiedot
Syntynyt1978
Joensuu
Kirjailija
Esikoisteos Sen synty ja muita Vienan hävyttömiä ja hulvattomia starinoita (2005)
Pääteokset Isä (2013)
Kannas (2016)
Palkinnot
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Hanneriina Moisseinen (s. 1978 Joensuu)[1] on suomalainen sarjakuvataiteilija. Moisseinen on palkittu muun muassa sarjakuvataiteen valtionpalkinnolla 2016, Suomen Taideyhdistyksen William Thuring -nimikkopalkinnolla 2017 ja Kalevalaseuran Akseli Gallen-Kallela -tunnustuspalkinnolla 2018. Hän on ollut kahdesti ehdolla Sarjakuva-Finlandian saajaksi sekä Jarkko Laine -kirjallisuuspalkintoehdokkaana.[2] Hän sai Puupäähattu-palkinnon vuonna 2021.[3]

Moisseisen tausta sarjakuvataiteilijana on kuvataiteessa. Hän valmistui kuvataiteilijaksi Tampereen ammattikorkeakoulusta 2001[4] ja maisteriksi Aalto-yliopistosta Visual Culture and Contemporary Art -koulutusohjelmasta 2017[3]. Moisseisen teoksia on ollut esillä taidegallerioissa ja museoissa yli 15 maassa, Suomessa esimerkiksi Kiasmassa ja Mäntän kuvataideviikoilla. Hän on julkaissut neljä sarjakuvateosta ja ohjannut animaatioelokuvat Syntymäpäivä (2014)[5] ja Kulkuri, joka rakasti kirjoja (2017)[2][6].

Moisseisen ensimmäinen sarjakuvateos oli vuonna 2005 ilmestynyt Sen synty ja muita Vienan hävyttömiä ja hulvattomia starinoita[7] jossa oli Vienan Karjalasta kerättyjä kansantarinoita. Setit ja partituurit – Häpeällisiä tarinoita (2010)[8] oli jatkumoa sille, mutta siinä tarinat olivat nykyaikaan sijoittuvia tapahtumia. Vuonna 2013 ilmestynyt omaelämäkerrallinen Isä kertoo isästä, joka katoaa selittämättömästi eikä palaa enää takaisin.[9]

Moisseisen neljäs sarjakuvateos Kannas ilmestyi vuonna 2016.[10] Se kertoo toisen maailmansodan ulkopuolisista: eksyneestä sotilaasta, kotiseutunsa menettävästä naisesta ja eläimistä.[11] Saman vuoden lopulla Moisseiselle myönnettiin sarjakuvataiteen valtionpalkinto.[4] Vuonna 2019 Moisseinen sai Kannaksesta (ransk. La terre perdue) ranskalaisen L’association Artémisian historiapalkinnon.[12]

  1. Moisseinen, Hanneriina Kirjasampo.fi. Viitattu 29.11.2021.
  2. a b Bio Cargo Collective. Arkistoitu 10.3.2017. Viitattu 27.9.2018. (englanniksi)
  3. a b Römpötti, Harri: Hanneriina Moisseinen sai Puupäähattu-palkinnon – taiteilija vie sarjakuvaa gallerioihin ja museoihin HS.fi. 5.3.2021. Viitattu 5.3.2021.
  4. a b Arkkitehtuurin, mediataiteen, monialaisen taiteen, muotoilun ja visuaalisten taiteiden valtionpalkinnot 2016 jaettu 7.12.2016. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Viitattu 29.11.2021.
  5. Hanneriina Moisseinen: Syntymäpäivä / Birthday (2014) Vimeo
  6. Jakso 2: The Drifter Who Loved Books Yle Areena
  7. Sairanen, Marttiina: Hävyttömiä starinoita Turun sanomat
  8. Mäkinen, Juha: Hanneriina Moisseinen - Setit ja partituurit Keskisuomalainen
  9. 24.8.2013: Kadonnut isä Kvaak.fi. Viitattu 29.11.2021.
  10. Römpötti, Harri: Hanneriina Moisseisen uusi Kannas-sarjakuva kertoo, miltä sota oikeasti tuntui vuonna 1944 HS.fi. 31.5.2016. Viitattu 29.11.2021.
  11. Tuukka Vartiainen: Kannaksen viimeinen kutsuhuuto Kouvolan Sanomat. 15.7.2016. Kaakon Viestintä Oy. Arkistoitu 21.12.2016. Viitattu 7.12.2016.
  12. Hanneriina Moisseinen: Kannas Kreegah Bundolo -kustantamo. Arkistoitu 9.8.2022. Viitattu 29.11.2021.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]