Hanging Garden
Hanging Garden | |
---|---|
Tiedot | |
Toiminnassa | 2004– |
Tyylilaji | doom metal, melodinen death metal |
Kotipaikka | Mikkeli |
Jäsenet |
Toni Hatakka, laulu |
Levy-yhtiö |
Lifeforce Records, 2012– |
Aiheesta muualla | |
hanging-garden.net |
Hanging Garden on suomalainen Mikkelissä perustettu melodisen doom metalin yhtye.
Yhtyeen perustivat laulaja Ari Nieminen sekä basisti Matti Reinola vuonna 2004. Pian tämän jälkeen rumpali Janne Jukarainen sekä kitaristit Mikko Kolari ja Saku Manninen liittyivät yhtyeeseen. Hanging Gardenin ensimmäinen studioalbumi, Inherit the Eden, julkaistiin helmikuussa 2007.
Toisen albumin kappaleiden kirjoittamisen aikoihin Mannisen korvasi Jussi Hämäläinen. Toisen studioalbumin nauhoitukset aloitettiin heinäkuussa 2009. Albumi TEOTWAWKI julkaistiin saman vuoden marraskuussa. Keväällä 2010 Nieminen jätti yhtyeen, ja tilalle saapui Toni Hatakka (ent. Toivonen). Tämän jälkeen yhtyeestä lähti myös Jukarainen, jonka korvasi Antti Ruokola. Ruokola jätti yhtyeen juuri ennen Blackout Whiteout -levyn valmistumista ja hänet korvasi Sami Forsstén. [1]
Vuoden 2011 lopulla yhtyeen mennessä nauhoittamaan rumpuja tulevaa albumiaan varten, yhtyeen viimeinen alkuperäisjäsen Matti Reinola lähti motivaation puutteessa. Hänet korvasi Jussi Kirves. Yhtye solmi levytyssopimuksen saksalaisen Lifeforce Recordsin kanssa syyskuussa 2012. Yhtyeen viides albumi, I am Become, julkaistiin 27. lokakuuta 2017.[2]
Jäsenet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Toni Hatakka – laulu (2010–)
- Riikka Hatakka – laulu (2019–)
- Jussi Hämäläinen – kitara, laulu (2009–)
- Mikko Kolari – kitara (2004–)
- Jussi Kirves – basso (2011–)
- Sami Forsstén – rummut (2015–)
- Nino Hynninen – kosketinsoitin (2009–)
Entiset jäsenet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Matti Reinola – kosketinsoitin, basso (2004–2011)
- Janne Jukarainen – rummut (2004–2010)
- Saku Manninen – kitara (2004–2009)
- Ari Nieminen – laulu (2004–2010)
- Antti Ruokola – rummut (2010–2015)
Diskografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Studioalbumit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Inherit the Eden (2007)
- TEOTWAWKI (2009)
- At Every Door (2013)
- Blackout Whiteout (2015)
- I am Become (2017)
- Into That Good Night (2019)
- Skeleton Lake (2021)
- The Garden (2023)
EP:t
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- I Was a Soldier (2013)
- Hereafter (2016)
- Against the Dying of the Light (2020)
- Neither Moth Nor Rust (2022)
- Citylight Sessions (2024)[3]
Demot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Promo (2006)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Biography – HANGING GARDEN www.hanging-garden.net. Arkistoitu 28.5.2017. Viitattu 29.5.2018. (englanti)
- ↑ http://www.hanging-garden.net/ (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Hanging Garden muokkasi kappaleitaan uuteen uskoon - toinen näyte tulevalta ep:ltä julki Inferno.fi. 3.4.2024. Viitattu 3.4.2024.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Yhtyeen kotisivu (Arkistoitu – Internet Archive)
- Hanging Garden Encyclopaedia Metallumissa (englanniksi)
| |
---|---|
|
Studioalbumit | |
---|---|
EP:t |