Haidingerin lyhde
Haidingerin lyhde on ihmisen silmässä tapahtuva valoilmiö polarisoitunutta valoa katsottaessa. Ilmiön kuvaili ensimmäisenä itävaltalainen mineralogi Wilhelm Karl Ritter von Haidinger vuonna 1844. Haidingerin lyhteen synnyttää verkkokalvon keltaisen täplän kahtaistaittavuus.
Haidingerin lyhde näkyy näkökentän keskellä, ja siinä on keltainen töyhtö tai viuhka, jonka molemmin puolin on sininen pilveke. Keltainen osa näkyy aina kohtisuorassa valon värähtelysuuntaa vastaan. Kyseessä on vain pieni kontrastiero, joten sen havaitseminen voi olla vaikeaa. Mitä voimakkaammin valo on polarisoitunut, sitä selvempi kuvio on. Sen visuaalinen koko on noin 3 astetta, mikä vastaa n. paria sormenleveyttä ojennetun käden päässä. Kaikki eivät näe kuviota samanlaisena. Jotkut eivät näe kuvion sinistä osaa, ja jotkut näkevät sinisen osan yhtenäisenä, toiset keltaisen.
.jpg)
Haidingerin lyhteen voi havaita esimerkiksi nestekidenäytöissä, joiden valo on voimakkaasti polarisoitunutta, usein diagonaalisesti. Se näkyy helpoiten tasaisella vaalealla pinnalla. Kuvio katoaa näkyvistä muutamassa sekunnissa. Se ilmestyy uudelleen näkyviin, kun katsetta liikuttaa. Jotkut näkevät kuvion parhaiten kallistelemalla päätään puolelta toiselle.
Sinisellä taivaalla lyhteen näkeminen on vaikeampaa, ja onnistuu parhaiten 90 asteen päässä Auringosta, jossa taivaan polarisaatio on voimakkainta. Taivaalla horisontin lähellä kuvio näyttää noin kaksi kertaa niin suurelta kuin korkealla taivaalla, samaan tapaan kuin Kuu, Aurinko ja tähdistöt.
Haidingerin lyhteen voi nähdä paljon selvemmin, jos silmien edessä pitää vihreää tai sinistä lasia, tai polarisoivaa suodinta sopivassa asennossa. Punaisen tai keltaisen lasin läpi katsottuna kuvio katoaa.
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Minnaert, Marcel: ”XI Taivaan valot ja värit”, Maiseman valot ja värit, s. 206-207. Suomentanut Kröger, Pekka. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 1987. ISBN 951-9269-39-8