HMS Vanguard (1787)
| HMS Vanguard | |
|---|---|
 |
|
 |
|
| Aluksen vaiheet | |
| Rakentaja | Deptfordin telakka |
| Kölinlasku | 16. lokakuuta 1782 |
| Laskettu vesille | 6. maaliskuuta 1787 |
| Palveluskäyttöön | 22. kesäkuuta 1790 |
| Loppuvaihe | romutettu 1821 |
| Tekniset tiedot | |
| Uppouma | 1 644 bm |
| Pituus | 51 m |
| Leveys | 14,2 m |
| Syväys | 6,0 m |
| Koneteho | täystakiloitu purjealus |
| Aseistus | |
| Aseistus |
tykkikansi: 28 x 32 naulan tykkiä ylempi tykkikansi: 28 x 18 naulan tykkiä puolikansi: 14 x 9 naulan tykkiä etukansi: 4 x 9 naulan tykkiä |
HMS Vanguard oli Britannian kuninkaallisen laivaston Arrogant-luokan 74-tykkinen kolmannen luokan linjalaiva.
Valmistus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Arrogant-luokka (linjalaiva)
Alus tilattiin 9. joulukuuta 1779 Deptfordin telakalta, jossa köli laskettiin 16. lokakuuta 1782. Alus laskettiin vesille 6. maaliskuuta 1787, koska maa ei ollut sodassa annettiin rakennusajan venyä. Aluksen rakentamis- ja varustelukustannukset olivat yhteensä 39 116 puntaa 12 shillinkiä ja 10 pennyä, josta 33 066 puntaa kului runkoon, mastoihin ja telakointiin. Loput 6 050 puntaa käytettiin takilointiin ja varustamiseen.[1]
Aluksen valmistamiseen käytettiin noin 4 318 kuutiometriä puuta, mistä noin 92 prosenttia oli tammea. Aluksen aseistuksena oli alakannella 28 kappaletta lyhyitä 32 naulan karronadeja, yläkannella 28 kappaletta pitkiä 18 naulan tykkejä, puoli- ja etukansilla kahdeksantoista pitkää yhdeksän naulan tykkiä. Aluksen täyslaidallinen oli 781 naulaa rautaa.[1]
Valmistuttua reserviin
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vesillelaskun jälkeen alus siirrettiin 16. maaliskuuta alavirtaan Woolwichiin, jossa se neljä päivää myöhemmin telakoitiin kuparoitavaksi ja valmisteltavaksi Portsmouthiin siirtoa varten. Kuparoinnin kustannukset olivat 1331 puntaa. Alus laskettiin uudelleen vesille 4. huhtikuuta, johon mennessä oli käytetty lisävaroja 854 puntaa erilaisiin hankintoihin.[1]
Alus lähti merelle 11. toukokuuta ja se saapui 31. toukokuuta Portsmouthiin, jossa se asetettiin reserviin aina vuoteen 1790 saakka.[1]
Ensimmäisen kerran palveluksessa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Telakalle Vanguard siirrettiin 14. kesäkuuta 1790, jolloin aluksen pohjan kuparointi tarkastettiin ja tehtiin tarpeelliset korjaukset. Alus varustettiin palvelukseen siirtoa varten, johon käytettiin varoja 4339 puntaa. Se astui 22. kesäkuuta ensimmäisen kerran palvelukseen päällikkönään Sir Andrew Hammond. Alus oli palveluksessa, kunnes sen päällikkö poisti sen palveluksesta siirtyessään HMS Bedfordille. Se oli Portsmouthissa reservissä seuraavat kahdeksantoista kuukautta.[1]
Ranskan vallankumoussodat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ainoastaan kaksikymmentä päivää sodanjulistuksen jälkeen 21. helmikuuta 1793 Vanguard palautettiin palvelukseen päällikkönään John Stanhope. Miehistön kerääminen aloitettiin ja aluksen pääsyä telakalle nopeutettiin. Se siirrettiin 26. huhtikuuta telakalle, jossa sen pohja todettiin lähes uudenveroiseksi. Alus palasi telakalta jo seuraavana päivänä varustettavaksi. Täydennyksiin ja korjauksiin kului kaikkiaan 2 284 puntaa runkoon ja mastoihin ja 3 875 puntaa takilaan ja varastoihin.[2]
Satama-alueelta Vanguard siirtyi 18. kesäkuuta ankkuriin Spitheadiin odottamaan käskyjä. Alus palveli aluksi Kanaalin alueella, josta se palasi syksyllä Spitheadiin. Aluksen päällikön sijaisena palveli loman ajan 17. joulukuuta -15. tammikuuta 1794 Isaac Schomberg.[2]
Yhdessä 14-tykkisen HMS Swanin kanssa alus lähti 20. maaliskuuta 94 aluksen saattueen suojana Länsi-Intiaan. Saattue saapui 2. toukokuuta Carlislenlahdelle Barbadoksella. Vesivarannot täytettyään alus jatkoi matkaansa Martiniquelle, jonne se saapui kolme päivää myöhemmin liittyne Jervisin johtamaan laivasto-osastoon.[2]
Alus partioi Karibialla kunnes se palasi 29. heinäkuuta 1797 Chathamiin. Alus siirrettiin telakalle 24. elokuuta ja kaksi päivää myöhemmin se poistettiin palveluksesta. Alus vapautui telakalta 18. joulukuuta ja se otettiin palvelukseen kaksi päivää myöhemmin päällikkönään Edward Berry. Seuraavien viikkojen aikana miehistöä täydennettiin ja muun muassa 1. tammikuuta 1798 saapui 155 miestä. Alus lähti Chathamista 3. helmikuuta merelle.[3]
Alus määrättiin Cadizin sataman sulkua valvovaan St. Vincentin johtamaan laivueeseen. Horatio Nelson nosti aluksella lippunsa 14. maaliskuuta Spitheadissä, mistä lähdettiin merelle 9. huhtikuuta Lissaboniin matkannutta saattuetta suojaten. Saattue saapui Taguksen edustalle 23. huhtikuuta. St. Vincent käski Nelsonin tunkeutua Välimerelle pienen laivueen johtajana tehtävänään valvoa Ranskan laivaston toimia.[3]
Nelson saapui 4. toukokuuta Gibraltarille, mistä matka jatkui 9. toukokuuta. Nelson vahvisti tiedon, jonka mukaan Napoleon Bonaparten johdolla kerättäisiin suurta määrää aluksia Touloniin. Laivaston kokoamisen tarkoitus ja mihin se suunnattaisiin oli epäselvää. Lyoninlahdella Nelsonin laivue joutui myrskyyn, jonka seurauksena Vanguard jouduttiin hinaamaan St. Pietroon Sardinian rannikolla. Alusta korjattiin merikelpoiseksi kaksi päivää ja se lähti merelle 27. toukokuuta.[4]
Vanguardin ollessa käyttökelvoton Ranskan laivasto lähti merelle. Amiraali de Bryes'n johtamaan laivastoon kuului 13 linjalaivaa, 7 fregattia ja lukuisa joukko kuljetusaluksia, joille oli kuormattu 16 500 sotilasta ja noin 1 000 siviiliä. Toinen laivasto-osasto Genovasta, missä oli 7 100 jalkaväen ja ratsuväen sotilasta hevosineen liittyi de Bryen laivastoon 21. toukokuuta. Kolmas laivasto Ajacciosta toi mukanaan 4 500 sotilasta 23. toukokuuta. Neljäs Civita Vecchiossa koottu laivasto ei kohdannut päälaivastoa ja purjehti siksi Maltalle mukanaan 8 200 sotilasta. De Bryesin laivasto oli kasvanut 13 linjalaivaan, seitsemään 40-tykin fregattiin, 24 pienempään fregattiin ja sluuppiin sekä lähes 200 kuljetusaluksen laivastoksi.[5]
Nelson purjehti saatuaan täydennyksiä Toulonin edustalla, missä havaittiin Ranskan laivaston lähteneen merelle. Hän etsi ranskalaisia pitkin Välimeren pohjoisrannikkoa, kunnes sai 17. kesäkuuta tiedon ranskalaisten matkasta Maltalle. Malta antautui 12. kesäkuuta ja Ranskan laivasto purjehti viisi päivää itään jätetettyään Maltalle riittävästi varusteita saaren puolustamiseksi hyökkäykseltä.[5]
Nelson oletti Ranskan laivaston pyrkivän Egyptiin, joten hän lähti 17. kesäkuuta Aleksandriaan. Laivastot ohittivat toisensa yöllisellä merellä 22.-23. kesäkuuta havaitsematta toisiaan. Nelsonin saavuttua 29. kesäkuuta Aleksandriaan ei ranskalaisia etsinnöistä huolimatta löydetty. Nelson lähti kohti Anatoliaa, mistä länteen saavuttaen Syrakusan 19. heinäkuuta. Ranskalaiset saapuivat viikkoa Nelsonin lähdön jälkeen Aleksandriaan, joka antautui 2. heinäkuuta.[5]
Nelson sai täydensi laivastonsa varastoja Syrakusassa, missä hän sai tiedon ranskalaisten Egyptin sotaretkestä. Laivasto lähti 24. heinäkuuta merelle kohti Kreikkaa ja siitä edelleen Aleksandriaan, jonne saavuttiin 1. elokuuta. Ranskan laivasto löytyi Abukirin lahdelta ja seuranneessa taistelussa Nelson saavutti merkittävän voiton.[5]
Vanguardin miehistöstä kuoli taistelussa tai siinä saamiinsa vammoihin 31 miehistönjäsentä. Lisäksi haavoittui viisi Nelson mukaan lukien. Taistelun jälkeen alus oli rannikolla ankkurissa miehistön korjatessa vaurioita. Sunnuntaina 19. elokuuta alus nosti ankkurin ja aloitti matkan Kyproksen ja Rhodoksen kautta Napoliin.[6]
Matkalla alus törmäsi 15. syyskuuta myrskyrintamaan menettäen mastojen huiput. Lisäksi neljä miehistönjäsentä huuhtoutui mereen ja joitakin loukkaantui. Fregatti HMS Thalia otti vaurioituneen aluksen hinaukseen. Alukset saapuivat Napoliin 22. syyskuuta. Napolissa aluksen takila kunnostettiin, mikä saatiin päätökseen 15. lokakuuta.[7]
Vanguard saapui 24. lokakuuta Maltalle ankkuroiden sataman edustalle. Portugalin laivaston paikalle saavuttua Gozon varuskunta antautui 28. lokakuuta. Tasavaltalaisten armeijoiden lähestyessä Napolia pohjoisesta ja jakobiinien kapinoidessa etelässä Nelson määräsi laivastonsa Napoliin 5. marraskuuta. Napoli oli kuitenkin jo käytännössä menetetty sitä puolustaneen armeijan kärsittyä tappion ja joukkojen hajaannuttua.[8]
Nelson päätti pelastaa Napolin kuningasperheen sekä alueella olevat Britannian kansalaiset, jotka nousivat Vanguardiin 21. joulukuuta ja seuraavana päivänä alus poistui satamasta. Matkustajat kuljetettiin Palermoon, jonne saavuttiin 26. joulukuuta aluksen jouduttua myrskyyn. Alus poistui Palermosta 1. helmikuuta 1799 St. Pauliin Maltalle, mistä se palasi Palermoon 13. helmikuuta. Se lähti Tripoliin 22. maaliskuuta.[9]
HMS Foudroyant saapui 7. kesäkuuta Palermoon ja seuraavana päivänä Nelson siirsi lippunsa alukselle vieden mukanaan Vanguardin päällikön Hardyn, jolloin Foudroyantin päällikkö R. William Brown siirtyi Vanguardin päälliköksi. Vanguard lähti 16. kesäkuuta merelle Nelsonin johtaman laivueen mukana. Laivue purjehti pitkin Sisilian rannikkoa etsien vihollisen aluksia. Alus saapui 26. kesäkuuta Napoliin, missä sen muonavarastoja täydennettiin.[10]
Napolissa alkoi kesäkuun lopulla kapina, joka päättyi St. Elmon antautumiseen 10. heinäkuuta. Seuraavana päivänä Brown lähetti veneen Napolin laivaston fregatille, kun St. Elmo avasi tulen. Vanguard vastasi tuleen ja taistelu jatkui, kunnes 12. heinäkuuta St. Elmon lipputankoon nousi Napolin lippu.[10]
Varastoja täydennettyään Vanguard lähti 24. heinäkuuta merelle kontra-amiraali Duckworthin laivaston mukana ja saapui Port Mahoniin 20. elokuuta. Täydennysten jälkeen alus lähti partiomatkalle palaten Port Mahoniin 31. elokuuta.[10]
Alus palasi 3. syyskuuta partioon. Se sai määräyksen palata Britteinsaarille. Alus suuntasi Gibraltarille, mistä se jatkoi Lissabonin kautta edelleen. Alus saapui 8. joulukuuta Motherbankiin Portsmouthin edustalle. Varastojen tyhjentämisen ja tykkien maihin siirtämisen jälkeen alus siirtyi 25. tammikuuta 1800 Portsmouthiin, missä se siirrettiin telakalle 3. helmikuuta.[10]
Alus poistettiin tarkastuksen jälkeen palveluksesta 14. helmikuuta. Alus poistui 14. helmikuuta 1801 telakalta ja se palautettiin palvelukseen 27. helmikuuta päällikkönään Sir Thomas Williams. Alus lähti 5. huhtikuuta telakan alueelta. Williams invalidisoitui ollessaan maissa 20. marraskuuta ja aluksen päälliköksi tuli seuraavana päivänä Charles Inglis.[10]
Sodan Ranskaa vastaan päätyttyä maaliskuussa 1802 alus pysyi Portsmouthissa ja Inglis luovutti aluksen päällikkyyden James Walkerille 17. huhtikuuta.[10]
Napoleonin sodat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sodan puhjetessa edelleen Walkerin päällikkyydessä oleva Vanguard määrättiin toukokuussa 1803 Länsi-Intiaan. Perille saavuttuaan alus purjehti yhdessä HMS Cumberlandin kanssa San Domingon edustalla valvoen Cap Françoisin sataman saartoa.[10]
Aluksen tähystäjä havaitsi 30. kesäkuuta Ranskan laivaston 40-tykkisen fregatin Creolen matkalla St. Nicholas Moleen. Alus yhdessä Cumberlandin kanssa aloittivat takaa-ajon estääkseen ranskalaisaluksen pääsyn Tortugan saaristoon. Ranskalaiskapteeni J. LeBastard antautui muutaman laukauksen jälkeen. Valtausmiehistöjen noustessa alukseen todettiin ranskalaisaluksen miehistössä ja sen mukana olleiden 500 sotilaan kärsivän keltakuumeesta, mikä selvitti heikon taistelutahdon. Laivasto lunasti vallatun aluksen, mutta se upposi matkalla Englantiin.[11]
Vanguard, HMS Bellerophon, HMS Theseus, HMS Aeolus ja HMS Tartar ajoivat 25. heinäkuuta takaa Ranskan laivaston fregattia Dusquesneä. Takaa-ajajat valtasivat aluksen pienen taistelun jälkeen, jolloin yksi mies sai surmansa ja toinen haavoittui Vanguardilla. Alus valtasi 4. syyskuuta Papillonin St. Marcin edustalla.[12]
Joulukuussa alus määrättiin liittymään John Blighin osastoon saartamaan San Domingoa. Sen puuttuminen ei kuitenkaan estänyt Blighin toimia ja aluksen siirto tuli tarpeettomaksi saaren valtauksen jälkeen.[12]
Alus palasi Länsi-Intian saaristosta Britteinsaarille ja se poistettiin 1. marraskuuta 1805 palveluksesta Plymouthissa. Alus oli huollettavana ja sen päätyttyä alus palautettiin palvelukseen 16. helmikuuta 1807 päällikkönään Alexander Frazer. Alus määrättiin amiraali James Gambierin Kööpenhaminaan lähtevään laivastoon, jota koottiin Yarmouthin redillä heinäkuussa. Alus saapui 1. elokuuta laivaston mukana Gothenburgiin, mistä se lähti Ison Beltin valvontaan määrätyn osaston mukana merelle. Koko laivasto siirtyi 1. syyskuuta Kööpenhaminan edustalle vaatien Tanskan ja sen laivaston antautumista. Taistelu päättyi 7. syyskuuta ja Tanskan laivasto vallattiin. Alus poistui laivaston mukana 21. lokakuuta Kööpenhaminasta purjehtien Kattegatin kautta Yarmouthiin, jonne alus jäi muiden jatkaessa Downsiin.[12]
Alus palasi Kööpenhaminaan, missä se täydensi varastojaan 22. toukokuuta 1808. Ruotsi ja Tanska olivat liitossa Britannian kanssa, mutta Ranskan kanssa liittoutuneen Venäjän laivasto aiheutti uhan Itämeren kaupalle. Alus liitettiin osaksi vara-amiraali Sir James Saumarezin laivastoa tehtävänään kauppamerenkulun turvaaminen Itämerellä. Laivastoon kuului 12 linja-laivaa, viisi fregattia ja lukuisia pienempiä aluksia.[12]
Laivasto lähti merelle mukanaan 200 kuljetusalusta, joihin oli kuormattu kenraali Sir John Mooren 4 000 miestä. Mooren joukot kuitenkin palasivat pian takaisin. Vanguardiin törmäsi 29. toukokuuta amerikkalainen kauppa-alus aiheuttaen lieviä vaurioita. Alus siirtyi 23. kesäkuuta laivaston mukana Kööpenhaminasta Helsingborgiin, jossa se ankkuroitui 7. heinäkuuta.[13]
Palveluksen loppuaika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Itämereltä palattuaan aluksen päällikkö poisti aluksensa palveluksesta 14. joulukuuta 1808. Alus palasi palvelukseen 27. tammikuuta 1809 päällikkönään H. R. Gilyn, joka poisti aluksen palveluksesta 15. marraskuuta 1811 Plymouthissa.[14]
Vanguard oli sijoitettuna reserviin ja se oli ankkuroituna Hamoazessa aina vuoteen 1814, jolloin se määrättiin vastaanottoalukseksi. Sodan Ranskaa vastaan loputtua 1815 alus muutettiin ruutiproomuksi. Alus romutettiin 1821.[15]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Goodwin, Peter: Nelson's Ships - A History of the Vessels In Which He Served 1771 - 1805, s. 167-178. Lontoo: Conway Maritime Press, 2002. ISBN 0-85177-742-2 (englanniksi)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e Goodwin 2002 s. 167
- ↑ a b c Goodwin 2002 s. 168
- ↑ a b Goodwin 2002 s. 170
- ↑ Goodwin 2002 s. 170-171
- ↑ a b c d Goodwin 2002 s. 171
- ↑ Goodwin 2002 s. 171-173
- ↑ Goodwin 2002 s. 173-174
- ↑ Goodwin 2002 s. 174
- ↑ Goodwin 2002 s. 174-175
- ↑ a b c d e f g Goodwin 2002 s. 175
- ↑ Goodwin, Peter s. 175-176
- ↑ a b c d Goodwin 2002 s. 176
- ↑ Goodwin 2002 s. 176-177
- ↑ Goodwin 2002 s. 177-179
- ↑ Goodwin 2002 s. 179
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta HMS Vanguard (1787) Wikimedia Commonsissa
| 1758 tilatut | HMS Cornwall - HMS Arrogant |
|---|---|
| Edgar-luokka | HMS Edgar - HMS Goliath - HMS Vanguard - HMS Excellent - HMS Saturn - HMS Elephant - HMS Illustrious - HMS Bellerophon - HMS Zealous - HMS Audacious |
| Edeltäjät: Bellona-luokka – Seuraaja: Albion-luokka |