HMS Neptune (1797)
| HMS Neptune | |
|---|---|
 John Francis Sartoriuksen (1775 – n. 1831) maalaus Neptune Engaged (Trafalgar, 1805) |
|
 |
|
| Aluksen vaiheet | |
| Rakentaja | Deptfordin telakka |
| Kölinlasku | huhtikuu 1791 |
| Laskettu vesille | 28. tammikuuta 1797 |
| Palveluskäyttöön | huhtikuu 1797 |
| Loppuvaihe | romutettu 1818 |
| Tekniset tiedot | |
| Uppouma | 2 119 29/94 bm |
| Pituus |
56,32 m (tykkikansi) 46,39 m (köli) |
| Leveys | 15,6 m |
| Syväys | 6,54 m |
| Miehistöä | 750 |
| Aseistus | |
| Aseistus | 91 tykkiä |
HMS Neptune oli Britannian kuninkaallisen laivaston vuonna 1797 vesillelaskettu Dreadnought-luokan 98-tykkinen toisen luokan linjalaiva.
Valmistus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Dreadnought-luokka (linjalaiva)
Sir John Henslowin suunnittelema alus tilattiin 15. helmikuuta 1790 Deptfordin telakalta, jossa aluksen rakennustöistä vastasi Martin Ware kesäkuuhun 1795 ja sen jälkeen Thomas Pollard. Köli laskettiin huhtikuussa 1791. Alus laskettiin vesille 28. tammikuuta 1797 ja valmistui 12. helmikuuta, jolloin sen valmistuskustannukset varustamisineen olivat 77 053 puntaa.[1]
Palvelus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Alus otettiin palvelukseen 25. maaliskuuta 1797 päällikkönään Henry Stanhope. Alus lähti 11. kesäkuuta Woolwichistä Noreen kommodori Sir Erasmus Gowerin lippulaivana. Aluksen ollessa Gravesendissä sille saapui määräys hyökätä Noressa kapinaan nousseita vastaan HMS Agincourtin, HMS Lancasterin ja tykkiveneosaston kanssa. Ennen hyökkäyksen aloittamista saapui tieto neuvottelujen alkamisesta kapinoijien ja HMS Monmouthin päällikön jaarli Northeskin välillä. Kapina tyrehtyi 9. kesäkuuta mennessä, jolloin hyökkäys peruutettiin. Gower vastaanotti 21. syyskuuta aluksen päällikkyyden Stanhopelta. Alus liittyi Kanaalin laivastoon.[2]
Gower ylennettiin kontra-amiraaliksi, jolloin aluksen päälliköksi tuli Herbert Sawyer. Alus siirrettiin 14 muun linjalaivan kanssa vara-amiraali lordi Keithin johtamaan Välimeren laivastoon kesäkuussa 1799. Kontra-amiraali Sir Charles Cottonin johtama osasto liittyi Välimeren laivastoon Minorcalla 7. heinäkuuta, jolloin Välimeren laivaston vahvuus nousi 31 alukseen. Laivaston piti kohdata 42 aluksen amiraalien Étienne Eustache Bruixin ja Jose Mazarredon komentama ranskalais-espanjalainen laivasto, joka kuitenkin onnistui välttämään Keithin saapuen Brestiin 9. elokuuta.[2]
Amiensin rauhan tultua voimaan maaliskuussa 1802 alus määrättiin palaamaan kotiin ja saapui 24. helmikuuta Portsmouthiin, jossa se poistettiin palveluksesta 29. huhtikuuta. Alus palautettiin palvelukseen jo seuraavana päivänä, minkä jälkeen sille tehtiin pikainen huolto. Alus liittyi Kanaalin laivastoon Spitheadissä 29. lokakuuta.[2]
Vuonna 1804 aluksen päällikkö White ylennettiin kontra-amiraaliksia, joten hän jätti aluksen 13. toukokuuta. Seuraavana päivänä aluksen päälliköksi saapui Thomas Williams, jonka alaisuudessa alus osallistui Kanaalin laivastossa Ranskan Atlantin rannikon satamien saartoon. Williams joutui 7. toukokuuta 1805 sairauden vuoksi luopumaan päällikkyydestä ja hänen seuraajakseen saapui seuraavana päivänä Thomas Francis Freemantle. Alus sai määräyksen liittyä Collingwoodin laivueeseen valvomaan Cadizin saartoa.[2]
Alus osallistui Trafalgarin taisteluun Collingwoodin laivueessa. Taistelun alkaessa alus oli kolmantena Nelsonin tuulenpuoleisessa jonossa. Se kohtasi noin kello 13.45 Villeneuven lippulaivan Bucentauren perän puolelta, johon ammuttiin kaksi yhteislaukausta. Tämän jälkeen Freemantle ohjasi aluksensa Santisima Trinidadin perän taitse espanjajalaisaluksen oikealle puolelle. Neptune joutui matkalla useamman ranskalais-espanjalaisaluksen tykkituleen, jolloin aluksella sai surmansa 10 ja haavoittui 34 miehistönjäsentä. HMS Euryaluksen liityttyä taisteluun Neptune otti pahoin vaurioituneen HMS Royal Sovereignin hinaukseen.[2]
Taistelun päätyttyä alukselle siirrettiin vankeja Santisima Trinidadilta. Myrskyn tyynnyttyä alus otti 26. lokakuuta HMS Victoryn hinaukseen. Alukset saapuivat 28. lokakuuta Gibraltarille, mistä matka jatkui korjausten jälkeen Britteinsaarille. Alus saapui 6. joulukuuta Portsmouthiin.[2]
Alus siirrettiin 24. maaliskuuta 1807 Portsmouthissa telakalle, missä aluksen pohjan kuparointi poistettiin ja runko kunnostettiin. Aluksen pohja kuparoitiin uudelleen ennen vesillelaskua 20. elokuuta. Palvelukseen otettaessa aluksen tykistöä oli vähennetty korvaamalla yläkannen pitkäputkiset 18 naulan tykit 12 naulan tykeillä. Alus palautettiin palvelukseen kolme päivää ennen vesillelaskua päällikkönään Thomas Williams.[2]
Alus lähetettiin Länsi-Intiaan, missä aluksen päälliköksi tuli 9. marraskuuta 1808 Thomas Pinto. Kuusi viikkoa myöhemmin päällikkyyden vastaanotti 20. joulukuuta Charles Dilkes. Tammikuun alussa 1809 koottiin Ranskan Martiniquelle tehtävää hyökkäykstä varten Barbadoksella Carlisle Bayssä laivasto, jonka komentajaksi määrättiin vara-amiraali Sir Alexander Cochrane. Neptunesta tuli Cochranen lippulaiva.[2]
Laivasto lähti 28. tammikuuta merelle. Siihen kuului 44 sotalaivaa ja kuljetusaluksia, joihin oli kuormattu 10 000 kenraaliluutnantti Beckwithin komentamaa sotilasta. Laivasto saapui 30. tammikuuta Martiniquelle, missä 3 000 kenraalimajuri Maitlandin komentamaa sotilasta siirrettiin maihin ilman vastarintaa Pointe Sainte Lucessa. Lisäksi majuri Hendersonin komentama 600 sotilaan joukko laskettiin maihin Cape Salomoniin. Lopulta kenraaliluutnantti Sir George Provostin komentama 6 500 sotilaan pääjoukko laskettiin maihin saaren pohjoisrannikolle. 2. helmikuuta mennessä pääosa ranskalaisista oli paennut Fort Desaixiin.[2]
Vallattuaan merimiehistä kootun prikaatin tukemana Pointe Salomonissa olleen linnoituksen Henderson muodosti tykistöpatterin ja hyökkäsi St. Lucian Pigeon Islandille, joka antautui kaksi päivää myöhemmin. Laivaston tuella vallattiin 10. helmikuuta mennessä St. Pierre ja Fort Royal antautuivat. Laivasto aloitti 19. helmikuuta Fort Desaixin ampumisen, mikä kesti lähes viisi vuorokautta. Linnake antautui 24. helmikuuta kello 9. Taisteluissa laivasto menetti kahdeksan miestä kaatuneina ja 19 haavoittuneina.[2]
Neptunen johtama osasto, johon kuuluivat HMS York, HMS Pompée, HMS Polyphemus, HMS Acasta, HMS Recruit ja HMS Hazard, jäi valvomaan Martiniqueta. Maaliskuussa Ranskan laivaston osasto saapui Martiniquelle, jonka totesivat vallatun. Ranskalaiset ankkuroituivat Saintesille.[2]
Cochrane, joka edelleen johti operaatiota, päätti vallata Saintesin. Hyökkäys alkoi 14. huhtikuuta laskettaessa maihin kaksi 8 tuuman haupitsia, jotka vinssattiin 243,84 metriä korkealle Mourne-Russelille ampumaan ranskalaisaluksia. Uhan alla kommodori Trouden johtamat kolme Ranskan laivaston sotalaivaa lähtivät merelle. Hazard ilmoitti ranskalaisten merelle lähdöstä, jolloin Cochrane määräsi aluksensa takaa-ajoon. Kaksi päivää myöhemmin 74-tykkinen d'Hautpoult vallattiin.[2]
Neptune määrättiin palaamaan Britteinsaarille ja saapui 26. lokakuuta 1810 Plymouthiin, missä se siirrettiin 9. marraskuuta telakalle. Alus vapautui telakalta 8. joulukuuta ja poistettiin 20. joulukuuta palveluksesta ja siirrettiin reserviin. Amiraliteetti päätti muuttaa aluksen vankilaivaksi, mikä saatiin päätökseen joulukuussa 1813. Alus romutettiin lokakuussa 1818.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Winfield, Rif: British Warships in the Age of Sail 1793-1817 - Design, Construction and Fates. Minnesota: Seaforth Publishing, 2005. ISBN 978-1-84415-717-4 (englanniksi)
- Goodwin, Peter: The Ships of Trafalgar - The British, French and Spanish Fleets October 1805. London: Conway Maritime Press, 2005. ISBN 1-84486-015-9 (englanniksi)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| HMS Neptune - HMS Temeraire - HMS Dreadnought |
| Edeltäjä: Boyne-luokka – Seuraaja: HMS Ocean |