HMS Campbeltown (I42)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo Britannian kuninkaallisen laivaston Town-luokan hävittäjästä. Muita saman nimisiä aluksia on täsmennyssivulla.
HMS Campbeltown
HMS Campbeltown ja HMS Castleton
HMS Campbeltown ja HMS Castleton
Aluksen vaiheet
Rakentaja Bath Iron Works, Bath, Maine
Kölinlasku 29. kesäkuuta 1918
Laskettu vesille 2. tammikuuta 1919
Palveluskäyttöön 9. syyskuuta 1940
Loppuvaihe tuhoutunut 28. maaliskuuta 1942
Tekniset tiedot
Uppouma 1 260 t
Pituus 95,81 m
Leveys 9,30 m
Syväys 2,7 m
Koneteho 30 000 hv
Nopeus 35,5 solmua (66 km/h)
Miehistöä 158
Aseistus
Aseistus 4 x 4"/L50 tykkiä
1 x 3"/L23 ilmatorjuntatykki
6 x 21" (533 mm) torpedoputkea

HMS Campbeltown (viirinumero I41) oli Britannian kuninkaallisen laivaston Town-luokan hävittäjä toisessa maailmansodassa. Alus oli alun perin Yhdysvaltain laivaston Wickes-luokan hävittäjä USS Buchanan, joka luovutettiin Halifaxissa Kuninkaalliselle laivastolle Lend Lease -sopimuksen mukaisesti.

Pääartikkeli: Wickes-luokka

Yhdysvaltain laivasto tilasi hävittäjän No. 131 Bathista Mainesta Bath Iron Worksiltä, missä köli laskettiin 29. kesäkuuta 1918. Alus laskettiin vesille 2. tammikuuta 1919 kumminaan Charles P. Wetherbeen puoliso ja otettiin 20. tammikuuta palvelukseen Bostonin laivastontelakalla ensimmäisenä päällikkönään Roy Pfaff, joka oli varsinaisen päällikön Howard H. J. Bensonin sijaisena 27. tammikuuta saakka.[1]

Varustamisen päätyttyä alus lähti 31. tammikuuta 1919 Newportiin Rhode Islandille, missä sen radiolaitteet kalibroitiin ennen Kuubaan lähtöä 1. helmikuuta. Alus saapui 5. helmikuuta Guantanamonlahdelle, mistä se jatkoi edelleen Guacanayabonlahdelle tulevaan yksikköönsä Yhdysvaltain Atlantin laivaston 18. hävittäjäviirikköön. Alus oli Kuuban vesillä aina 5. huhtikuuta saakka. Se lähti 9. huhtikuuta laivaston mukana pohjoiseen New Yorkiin lepoon. Alus laski 14. huhtikuuta ankkurinsa North Riveriin, mistä se lähti varhain aamulla 1. toukokuuta USS Upshurin kanssa Newportiin.[1]

Alus lähti 5. toukokuuta 1919 viiden sisaraluksensa kanssa Newfoundlandiin, missä ne olivat Atlantin ylittävien neljän Curtiss NC lentoveneiden turvana. Alus saapui 7. toukokuuta lennon lähtöpisteeseen Trepassy Bayhin, mistä se lähti toiminta-alueelleen kaksi päivää myöhemmin. Alus saapui 11. toukokuuta alueelleen, missä se laski 13. toukokuuta ankkurin. Lääkinnällinen tarve pakotti 15. toukokuuta aluksen palaamaan Trebassy Bayhin, missä sairastunut siirrettiin Prairielle hoitoon. Alus palasi vielä samana päivänä toiminta-alueelleen, missä se ankkuroitui 16. toukokuuta. Koneiden palattua alus lähti paluumatkalle Newportiin, jonne se saapui 19. toukokuuta. Alus vieraili 27. toukokuuta Bostonissa, mistä se palasi Newportiin. Alus purjehti 2.-10. kesäkuuta Newportista Annapolisiin ja takaisin. Neljä päivää myöhemmin alus lähti New Yorkin laivastontelakalle, jonne se saapui vielä samana päivänä.[1]

Vapauduttuaab 2. heinäkuuta telakalta alus ankkuroitui North Riveriin. Alus siirtyi 8. heinäkuuta New Yorkin 35th Streetin kohdalle, missä Atlantin laivaston hävittäjävoimien komentaja kontra-amiraali Charles P. Plunkett lippu-upseereineen nousi alukselle. Alukselle saapuivat hieman myöhemmin vielä varapresidentti Thomas Riley Marshall, kabinetin jäseniä, kaksi kongressiedustajaa ja muita silmää tekeviä, jotka kuljetettiin Tompkinsvillen edustalle. Aluksen matkustajat tutustuivat taistelulaiva USS Pennsylvaniaan. Alus kohtasi joukkojenkuljetusalus George Washingtonin, joka kuljetti presidentti Woodrow Wilsonia Pariisin rauhankokouksesta kotiin.[1]

Alus lähti 14. heinäkuuta 1919 New Yorkista länsirannikolle. Se pysähtyi 15. heinäkuuta Virginiassa Hampton Roadsissa, mistä se jatkoi 19. heinäkuuta Panamaan. Alus läpäisi 24. heinäkuuta Panaman kanavan, mistä se jatkoi Acapulcon kautta Coronado Islandille. Alus oli länsirannikolla, kunnes se sijoitettiin 9. helmikuuta 1920 San Diegossa reserviin. Huhtikuun lopulla alus siirrettiin USS Wickesin kanssa Mare Islandin telakalle huollettavaksi. Yhdysvaltain laivaston siirtyessä edelleen käytössä olevaan alphanumeeriseen järjestelmään aluksen runkonumeroksi tuli 17. heinäkuuta 1920 DD-131. Seuraavat kaksi vuotta alus oli supistetulla miehistöllä länsirannikolla, kunnes se poistettiin palveluksesta 7. kesäkuuta 1922 San Diegossa.[1]

Alus palautettiin palvelukseen 10. huhtikuuta 1930 päällikkönään Frank T. Leighton. Se korvasi samalla käytöstä poistuvan USS Somersin, jonka miehistö siirtyi alukselle. Alus huollettiin 6. toukokuuta - 11. heinäkuuta Mare Islandilla, josta se siirtyi taistelulaivastoon San Diegoon. Alus siirrettiin tammikuun puolivälissä 1931 modernisoitavaksi Puget Soundin laivastontelakalla, mistä se palasi San Diegoon 16. maaliskuuta.[1]

Aluksen palvelus länsirannikolla päättyi, kun se lähti tammikuun lopulla 1932 Havaijille. Alus saapui 13. helmikuuta Mauin Lahaina Roadsiin, missä se osallistui maa- ja merivoimien yhteisharjoitukseen 19. helmikuuta saakka. Alus vieraili 19.-23. helmikuuta Kahuluissa, mistä se palasi Lahainaan. Fleet Problem XIII -harjoituksen jälkeen alus palasi 22. maaliskuuta 1932 San Diegoon, missä se osallistui erilaisiin rauhan ajan harjoituksiin. Alus lähti 28. heinäkuuta Port Angelesista Mare Islandin laivastontelakalle, missä huolto aloitettiin 30. heinäkuuta.[1]

Huollon jälkeisten koeajojen jälkeen alus lähti 2. helmikuuta 1933 Mare Islandilta San Diegoon, jonne se saapui 4. helmikuuta. Alus oli Tyynenmeren laivastossa osallistuen erilaisiin harjoituksiin Yhdysvaltain länsirannikolla maaliskuuhun 1934. Alus lähti 9. huhtikuuta laivaston mukana Länsi-Intiaan ja läpäisi Panaman kanavan 24. huhtikuuta. Alus saapui Cristobaliin seuraavana päivänä, missä se oli 5. toukokuuta saakka ennen kuin siirtyi Puerto Ricoon Culebra Islandille. Alus osallistui Karibianmerellä erilaisiin harjoituksiin, kunnes se lähti toukokuun puolivälissä takaisin Länsirannikolle. Alus läpäisi 22. toukokuuta Panaman kanavan ja lähti 24. toukokuuta Balvoasta San Diegoon, jonne se saapui 1. kesäkuuta.[1]

Alus lähti 20. kesäkuuta San Franciscoon, jossa se vastaanotti reserviupseerikoulutuksessa olevia koulutuspurjehdukselle. Alus vieraili purjeduksen aikana Bremertonissa, mistä se jatkoi edelleen Alaskan vesille. Aluksen miehistö vieraili useisssa satamissa Yhdysvaltain länsirannikolla ja Kanadassa, kunnes koulutettavat laskettiin maihin 11.-12. heinäkuuta Oaklandissa, mistä se jatkoi 13. heinäkuuta San Diegoon. Seuraavana päivänä alus sijoitettiin kiertävään reserviin. Alus oli lähinnä poissa käytöstä 19. joulukuuta saakka, jolloin se vastaanotti täyden miehistön.[1]

Alus palasi aktiivipalvelukseen länsirannikona taistelulaivastossa, kunnes se lähti huhtikuussa 1935 Havaijille Fleet Problem XVI harjoitukseen. Kuusi viikkoa myöhemmin alus palasi länsirannikolle ja San Diegoon 10. kesäkuuta, missä se jatkoi partiotehtävissä. Vuoden 1936 alussa se oli huollossa San Diegossa, mistä se palasi länsirannikolle partio- ja koulutustehtäviin. Alus poistettiin palveluksesta 9. huhtikuuta 1937 San Diegossa.[1]

Presidentti Franklin D. Roosevelt määräsi laivaston suurentamaan vahvuuttaan, kun toinen maailmansota alkoi Euroopassa 1. syyskuuta 1939. Puolueettomuusvartioinnin mahdollistamiseksi laivasto aktivoi runsaasti reservissä olleita hävittäjiä, jolloin alus palautettiin palvelukseen 30. syyskuuta San Diegossa päällikkönään Jeane R. Clark.[1]

Varustamisen jälkeen alus siirrettiin 25. lokakuuta Mare Islandille, jonne se saapui Aaron Wardin kanssa seuraavana päivänä. Alus siirrettiin 28. lokakuuta kuivatelakalla, mistä se vapautui 2. marraskuuta. Alus palasi 17. marraskuuta San Diegoon, missä se liitettiin 32. hävittäjälaivueen 65. hävittäjädivisioonaan.[1]

Hieman yli viikon alus oli San Diegossa, kunnes se lähti 25. marraskuuta laivueen lippulaivan USS Lean ja divisioonansa muiden alusten, Aaron Ward, USS Hale ja USS Crowninshield, kanssa Panamaan. Ne saapuivat 5. joulukuuta Balboaan ja läpäisivät 7. joulukuuta kanavan. Alus jatkoi Kuuban Guantanamo Bayn kautta Neitsytsaarten Charlotte Ameliehen ja kohtasi 15. joulukuuta divisioonansa jälleen Puerto Ricon San Juanissa.[1]

Divisioona oli San Juanissa, kunnes se lähti 11. tammikuuta 1940 vesilentokoneiden emälaivan USS Thrushin kanssa merelle. Alus harjoitteli osaston kanssa, kunnes se lähti partioalueelleen Monan salmeen. Aluksen miehistö havaitsi ainoastaan Britannian lipun alla purjehtivan hiililaivan Losadan, joka oli matkalla Panamaan ja edelleen Chileen. Aluksen ensimmäinen puolueettomuuden valvonta matka päättyi seuraavana päivänä Charlotte Ameliehen. Tankkauksen jälkeen alus lähti vartiopaikalleen lähelle Barbadosta, mistä se palasi Charlotte Ameliehen. Alus siirtyi San Juaniin, mistä se lähti 17. tammikuuta Halen kanssa Guantanamo Bayhin. Ne kohtasivat matkalla Crowninshieldin ja saapuivat seuraavana päivänä määränpäähänsä.[1]

Alus lähti 24. tammikuuta Kuubasta Venezuelan Cumanaan, jonne se saapui 27. tammikuuta divisioonansa ja 10. hävittäjälaivueen lippulaivan USS Decaturin kanssa. Seuraavana aamuna alus jäi yksin Cumanaan, kun muut lähtivät merelle. Iltapäivällä Venezuelan poliisi toimitti alukselle kaksi karkuria, minkä jälkeen alus lähti merelle tavoittaakseen muut. Kohtaamisen jälkeen osasto jatkoi St. Eustatiukselle, jonne se saapui 2. helmikuuta. Alus lähti 6. helmikuuta Aaron Wardin kanssa Guantanamo Bayhin. Aluksen miehistö vastaanotti matkalla postia ja elintarvikkeita USS Wichitalta ennen saapumistaan 9. helmikuuta määränpäähänsä.[1]

Alus oli Guantanamo Bayssä, kunnes se lähti 18. helmikuuta divisioonansa kanssa Meksikonlahdelle kuukaudeksi. Alus saapui 22. helmikuuta Texasin Galvestoniin, mistä se lähti 4. maaliskuuta partiomatkalle Meksikonlahden länsiosaan. Seuraavana päivänä alus saapui lähelle Tampicon öljysatamaa, missä se seurasi meriliikennettä 8. maaliskuuta. Vartiopaikallaan aluksen miehistö havaitsi vain Tampicosta New Orleansiin matkanneen italialaisen Reccan ja Oslosta Tampicoon matkanneen Frontenacin. Alus palasi 9. maaliskuuta Galvestoniin, mistä se lähti 17. maaliskuuta uudelleen Tampicon edustalle. Vartiopaikallaan aluksen miehistö havaitsi 19. maaliskuuta norjalaisen Periclesin ja 20. maaliskuuta kreikkalaisen Nicolaou Marian ennen paluumatkaa. Paluumatkalla aluksen miehistö kohtasi 20. maaliskuuta yhdysvaltalaisen Houstonista Corpus Christiin matkanneen tankkerin Fred W. Wellerin. Seuraavana päivänä alus saapui Galvestoniin.[1]

Alus lähti 23. maaliskuuta Texasista ja saapui 25. maaliskuuta Key Westiin. Kaksi päivää myöhemmin alus jatkoi divisioonansa mukana New Yorkiin, jossa alus siirrettiin 31. maaliskuuta laivastontelakalle huollettavaksi. Alus lähti 20. huhtikuuta paluumatkalle etelään, missä se jatkoi puolueettomuuden valvontaa Floridassa. Alus kävi 21.-22. huhtikuuta Philadelphian laivastontelakalla ja saapui 23. huhtikuuta Norfolkiin. Alus jatkoi divisioonansa kanssa Key Westiin, jonne ne saapuivat 27. huhtikuuta.[1]

Seuraavat kaksi viikkoa aluksen miehistö oli koulutettavana satamassa ja Floridan rannikolla. Alus lähti 20. toukokuuta 1940 puolueettomuuspartiointiin Jukatanin kanaaliin. Viikon aikana aluksen miehistö havaitsi tusinan rahtilaivoja. Alus palasi 27. toukokuuta tankkaamaan Key Westiin, missä se viipyi seuraavat kaksi viikkoa käyden vain ampumakoulutuksessa 11.-12. kesäkuuta. Alus lähti 13. kesäkuuta merelle kohdatakseen Kuninkaallisen laivaston risteilijää varjostaneet lentokoneet. Aluksen miehistö havaitsi jo samana päivänä risteilijän, jonka todettiin olevan Town-luokan HMS Diomede. Seuraavan päivän hävittäjä varjosti risteilijää, joka kohtasi Gun Cayn edustalla tankkerin ja uudelleen 15. kesäkuuta. Buchanan luovutti 16. kesäkuuta seurantatehtävän Crowninshieldille, minkä jälkeen alus palasi Key Westiin 17. kesäkuuta.[1]

Miehistön tykistökoulutus jatkui seuraavina päivinä, kunnes alus lähti 24. kesäkuuta partiomatkalle Jukatanin kanaaliin. Aluksen miehistö havaitsi kuusi rahtialusta, kunnes alus palasi 30. kesäkuuta Key Westiin. Seuraavana päivänä alus lähti St. Augustineen itsenäisyyspäivän juhliin, jonne se saapui 3. heinäkuuta. Alus koristeltiin ja avattiin 4. heinäkuuta yleisölle. Seuraavana päivänä alus lähti Key Westiin, jonne se saapui seuraavana päivänä.[1]

Alus lähti 8. heinäkuuta partiomatkalle Jukatanin kanaaliin. Miehistö havaitsi 13 rahtialusta ja tankkeri USS Rapidanin ennen kuin alus palasi 15. heinäkuuta Key Westiin. Alus lähti 2. elokuuta 65. hävittäjädivisioonan mukana Norfolkiin, jonne se saapui 6. elokuuta. Kuukauden aikana alus osallistui erilaisiin tehtäviin Norfolkin ja Virginian alueilla. Alus siirtyi 31. elokuuta Norfolkista Philadelphiaan, missä se siirrettiin seuraavana päivänä telakalle. Alus siirrettiin 4. syyskuuta Bostonin laivastontelakalle, missä runko tarkastettiin. Alus lähti seuraavana päivänä USS Welborn C. Woodin ja Crowninshieldin kanssa Halifaxiin Nova Scotiaan.[1]

Alus saapui 6. syyskuuta seitsemän sisaraluksensa kanssa Halifaxiin. Alukset muodostivat ensimmäisen erän aluksia tukikohdista sopimuksen alusluovutuksista. Alukselle saapui Kuninkaallisen laivaston luutnantti Isaac Williams, jonka piti vastaanottaa alus. Lisäksi alukselle saapui miehistöksi viisi muuta upseeria ja 75 miehistönjäsentä. Aluksella tehtiin lyhyt harjoituspurjehdus, minkä jälkeen se kiinnittyi Crowninshieldin viereen. Alus poistettiin 9. syyskuuta palveluksesta ja luovutettiin Kuninkaalliselle laivastolle. Se poistettiin alusluettelosta 8. tammikuuta 1941.[1]

HMS Campbeltown

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alus otettiin Kuninkaallisen laivaston palvelukseen 9. syyskuuta 1940 Halifaxissa nimellä HMS Campbeltown. Alus siirrettiin Newfoundlandin kautta Plymouthiin, jonne se saapui 26. syyskuuta. Se siirrettiin huolto- ja muutostöitä varten Devonportin telakalle 29. syyskuuta.[2]

Campbeltown aloitti 1. marraskuuta koeajot, joiden päätyttyä se aloittaisi palveluksen Läntisen reitin alaisuudessa 17. hävittäjälaivueessa Liverpoolissa. Alus vaurioitui lievästi 2. marraskuuta, kun se kolaroi SS Risoyn kanssa. Se kykeni kuitenkin jatkamaan matkaansa palveluspaikkaansa. Törmäysvauriot korjattiin 7. marraskuuta Liverpoolissa, ja alus palasi telakalta laivueeseensa 24. marraskuuta.[2]

Alus kärsi pahoja vaurioita 3. joulukuuta törmäyksessä SS Comuksen kanssa, ja niiden vuoksi se palautettiin telakalle. Korjausten aikana aluksen neljäs savuhormi lyhennettiin. Alus siirrettiin 28. maaliskuuta 1941 palvelukseen palatessaan Alankomaiden laivastolle, jolloin se liitettiin 7. saattajaryhmään saattueiden suojaksi.[2]

Alus oli kesäkuun korjattavana telakalla, mistä se palasi palvelukseen heinäkuussa. Alus suojasi laivueen mukana Atlantin saattueita, kunnes se syyskuussa päätettiin palauttaa Kuninkaallisen laivaston hallintaan. Alus siirrettiin koulutettavaksi, minkä jälkeen se palasi Saattajaryhmäänsä lokakuussa.[2]

Alus suojasi lokakuusta alkaen saattueita kotimaan ja Länsi-Afrikan välillä, kunnes se siirrettiin joulukuussa Devonportiin korjattavaksi. Alus siirrettiin tammikuussa 1942 Devonportin telakalle, jossa ollessaan se määrättiin operaatio Sotavaunuihin. Alus poistettiin palveluskäytöstä ja sen muutostyöt operaatiota varten aloitettiin.[2]

Operaatio Sotavaunut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aluksen muutostyöt sisälsivät kolmannen ja neljännen savuhormin poiston ja kahden jäljelle jääneen lyhentämisen. Muutoksilla pyrittiin jäljittelemään Saksan laivaston Möwe-luokan torpedoveneiden ulkonäköä. Aluksen uppoumaa pienennettiin poistamalla kaikki varastot ja laitteet alukselta. Sen tykit poistettiin ja niiden tilalle keulakannelle asennettiin 12 naulan ilmatorjuntatykki ja yläkannelle 20 millimetrin Oerlikon-ilmatorjuntatykki. Aluksen komentosilta panssaroitiin, ja sen uumeniin asennettiin sytyttimin varustettuina 24 syvyyspommia.[2]

Aluksella suoritettiin muutostöiden jälkeinen koeajo, minkä jälkeen alukselle nousi operaatioon valittuja kommandosotilaita ja vain tarvittava miehistö aluksen kuljettamiseksi kohteeseen sekä aseiden miehistöiksi.[2]

Devonportista alus lähti 25. maaliskuuta Falmouthiin liittyäkseen moottoriveneisiin ja moottoritykkiveneisiin, jotka osallistuivat operaatioon. Seuraavana päivänä alus lähti Falmouthista ja hinasi moottoritorpedovene MTB74:ää, joka toimisi operaation komentoaluksena. Osaston suojana olivat HMS Atherstone ja HMS Tynedale.[2]

Osaston saavuttua Saint-Nazaireen HMS Campbeltown törmäsi Normandie-telakan sulkuportteihin. Saksalaiset pioneerit yrittivät purkaa tuhopanoksen mutta epäonnistuivat tehtävässään. Alus räjähti kymmenen tuntia törmäyksen jälkeen tuhoten sulkuportit ja surmaten useita lähistöllä olleita saksalaisia sotilaita.[2]

  • Hague, Arnold: Destroyers for Great Britain - A History of the 50 Town Class Ships Transferred from the United States to Great Britain in 1940. Annapolis, MAryland: Naval Institute Press, 1990. ISBN 0-87021-782-8 (englanniksi)
  • Whitley, M. J.: Destroyers of World War Two – an international encyclopedia. Lontoo: Arms and Armour, 1988. ISBN 0-85368-910-5 (englanniksi)
  • Gardiner, Robert (toim.): Conway's All the World's Fighting Ships 1906–1921. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1985. ISBN 0-85177-245-5 (englanniksi)
  • Gardiner, Robert (toim.): Conway's All the World's Fighting Ships 1922–1946. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1987. ISBN 0-85177-146-7 (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]