HMS Blake (C99)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo Britannian kuninkaallisen laivaston Tiger-luokan risteilijästä. Muita samannimisiä aluksia on täsmennyssivulla.
HMS Blake
Aluksen vaiheet
Rakentaja Fairfield Shipbuilding and Engineering Company, Govan
Kölinlasku 17. elokuuta 1942
Laskettu vesille 20. joulukuuta 1945
Palveluskäyttöön 18. maaliskuuta 1961
Poistui palveluskäytöstä 6. joulukuuta 1979
Loppuvaihe myyty romutettavaksi marraskuussa 1982
Tekniset tiedot
Uppouma 11 560 t (alkuperäinen)
12 080 t (muutostyön jälkeen)
Pituus 169,3 m
Leveys 20 m
Syväys 6,4 m
Koneteho 80 000 hv
Nopeus 31,5 solmua
Miehistöä 716
885 (muutostyön jälkeen)
Aseistus
Aseistus alkuperäinen:
2 × kaksiputkista 6" tykkitornia
3 × kaksiputkista 3" ilmatorjuntatykkiä
muutostyön jälkeen:
1 × kaksuputkinen 6" tykkitorni
1 × kaksiputkinen 3" ilmatorjuntatykki
2 × Sea Cat -järjestelmää
4 × helikopteria

HMS Blake (viirinumero C99) oli Britannian kuninkaallisen laivaston Tiger-luokan risteilijä. Alus oli Kuninkaallisen laivaston viimeinen palveluksessa ollut alus, jonka pääaseistuksen muodostivat raskaat tykit.

Alus tilattiin Fairfield Shipbuilding and Engineering Companyn telakalta Govanista Skotlannista, missä köli laskettiin 17. elokuuta 1942 nimellä HMS Blake[1]. Aluksen nimi vaihdettiin 1944 HMS Tigeriksi, joka palautettiin 1945 HMS Blakeksi. Alus laskettiin vesille 20. joulukuuta 1945 kumminaan vara-amiraali Sir Geoffrey Blaken puoliso Lady Jean Blake. Seitsemän kuukautta myöhemmin ilmoitettiin töiden keskeyttämisestä, jonka jälkeen alus saatettiin ainoastaan samaan vaiheeseen luokan muiden alusten kanssa. Se makasi ankkurissa Garelochissa, kunnes ilmoitettiin töiden jatkamisesta 15. lokakuuta 1954.[2] Alus valmistui 18. maaliskuuta 1961.

Alus otettiin palvelukseen lauantaina 18. maaliskuuta 1961 Firth of Forthissa päällikkönään D. G. Clutterbuck, joka oli edellisenä päivänä Govanissa vastaanottanut aluksen päällikkyyden. Tunti palvelukseenoton jälkeen alus kiinnittyi Greenockissa Princess Pieriin, jossa Fairfieldin koeajohenkilöstö laskettiin maihin. Alus lähti kello 19.35 ensimmäisen kerran merelle vain laivaston henkilöstöllä miehitettynä ja suuntasi Fastnet Rockiin ja Old Head of Kinsaleen tykistöammuntoihin, jossa alus oli neljä seuraavaa päivää. Alus saapui 24. maaliskuuta Plymouthiin.[3]

Alus poistettiin palveluksesta 21. helmikuuta 1963 ja sijoitettiin majoitusalukseksi Devonportiin.[4] Se muutettiin kesäkuusta 1965 alkaen helikopteriristeilijäksi Portsmouthissa, mistä se palasi palvelukseen 23. huhtikuuta 1969.[5] Alus poistettiin palveluksesta 27. lokakuuta 1970 Spitheadissä.[6]

Alus palautettiin palvelukseen huollon jälkeen alkuvuodesta 1971.[7] Alus poistettiin palveluksesta kesäkuun puolivälissä 1975 Portsmouthissa, jossa se siirrettiin huollettavaksi. Alus vapautui telakalta syyskuussa, jolloin sen ensimmäisenä tehtävänä oli osallistua Naton sotaharjoitukseen.[8] Alus poistettiin 6. joulukuuta 1979 palveluksesta, kun se siirrettiin Portmouthissa telakalle. Aluksella oli kunnia olla Kuninkaallisen laivaston viimeinen risteilijä, minkä vuoksi se ampui 6 tuuman pääaseillaan Englannin kanaalissa. Alus siirrettiin tammikuussa 1980 Rosythiin huollettavaksi.[9]

Alus saapui 13. toukokuuta 1980 Chathamiin, jossa se sijoitettiin reserviin. Kun Chathamin telakka suljettiin 1981 puolustuskomitean lausunnon mukaisesti, alus sijoitettiin poistolistalle muiden tukikohdan reservialusten mukana. Alus myytiin romutettavaksi 25. elokuuta 1982 Shipbreaking (Queensborough) Limitedille 210 000 punnalla. Alus hinattiin 29. lokakuuta Chathamista Cairnryaniin, jonne se saapui 7. marraskuuta romutettavaksi.[9]

  • McCart, Neil: Tiger, Lion & Blake 1942-1986 - The Royal Navy's Last Cruisers. Lontoo: Fan Publications, 1999. ISBN 1-901225-03-8 (englanniksi)
  • Whitley, M. J.: Cruisers of World War Two - an international encyclopedia. Lontoo: Arms and Armour, 1996. ISBN 1-86019-874-0 (englanniksi)
  1. McCart 1999 s. 9
  2. McCart 1999 s. 10
  3. McCart 1999 s. 117–118
  4. McCart 1999 s. 125
  5. McCart 1999 s. 128–129
  6. McCart 1999 s. 136
  7. McCart 1999 s. 138
  8. McCart 1999 s. 146–147
  9. a b McCart 1999 s. 150