HMCS Bonaventure

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta HMCS Bonaventure (CVL 22))
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
HMCS Bonaventure
HMCS Bonaventure
HMCS Bonaventure
Aluksen vaiheet
Rakentaja Harland and Wolff, Belfast
Kölinlasku 27. marraskuuta 1943
Laskettu vesille 27. helmikuuta 1945
Palveluskäyttöön 17. tammikuuta 1957
Poistui palveluskäytöstä 3. heinäkuuta 1970
Loppuvaihe romutettu 1971
Tekniset tiedot
Uppouma 16 000 t
Pituus 192,0 m
Leveys 24,38 m (runko)
32 m (lentokansi)
Syväys 7,5 m
Koneteho 40 000 hp
Nopeus 24,5 solmua
Miehistöä 1 200 rauhanaikana
1 370 sodan aikana
Aseistus
Aseistus 4 x kaksiputkista 3″ tykkiä
8 x Bofors 40 mm
34 x lentokonetta

HMCS Bonaventure oli Kanadan laivaston Majestic-luokan lentotukialus. Kanada osti 1952 Britannialta keskeneräisenä telakalla seisseen HMS Powerfulin. Alus oli laskettu vesille helmikuussa 1945, minkä jälkeen se oli vain odotellut päätöstä kohtalostaan.

Aluksen rakennetta muutettiin, jolloin sille rakennettiin kahdeksan asteen viistokansi, höyrykatapultit sekä vakautettu peililaskeutumisjärjestelmä. Sille asennettiin kaksiputkiset 3 tuuman 50 kaliiperin ilmatorjuntatykit neljälle runkoon valmistetulle hyllylle poiketen muista luokkansa aluksista. Hyllyt levensivät aluksen kokonaisleveyden 39,01 metriin. Kannelle asennettiin myös jarruvaijerit.[1]

Uudelleen suunniteltu komentosilta valmistui savuhormin ympärille aluksen oikealle puolelle. Sillan yläpuolelle rakennettiin korkea verkkorakenteinen masto alkuperäisen kolmijalkaisen tilalle. Mastoon asennettiin Yhdysvalloista hankitut SPS-10-pintamaalitutka, SPS-12-ilmamaalitutka ja SPS-8-korkeudenilmaisututka.[1]

Alus otettiin 17. tammikuuta 1957 Kanadan laivaston palvelukseen HMCS Bonaventurena. Kanada kääntyi ainoastaan Yhdysvaltojen puoleen hankkiessaan lentokaluston lentotukialukselleen. Lento-osastoksi hankittiin 30. marraskuuta 1955 – 16. kesäkuuta 1958 Yhdysvaltain laivaston Quesant Pointin varikolta Rhode Islandilta 39 kpl McDonnell F2H-3 Banshee -suihkuhävittäjiä, jotka mahdollistivat rajallisen joka sään ilmapuolustuskyvyn lentotukialukselle. Lisäksi hankittiin laivue kaksimoottorisia Grumman Tracker -sukellusveneentorjuntalentokoneita sekä pieni määrä Sikorsky HO4S-3 -sukellusveneentorjuntahelikoptereita. Trackerit valmistettiin lisenssillä Kanadassa, jolloin ne saivat tyyppimerkinnäkseen CS2F-1 ja kehittyneempi versio CS2F-2. HO4S-3-helikopterit korvattiin 1960-luvun alussa American HSS-2 Sea Kingeillä, joista pari toimitettiin Yhdysvalloista ja loput koottiin Kanadassa.[2][3]

HMCS Bonaventuren ankkuri muistomerkissä

Viimeiset 11 Bansheeta poistettiin palveluskäytöstä 12. syyskuuta 1962[4], jolloin hankittiin lisää Trackereita. Alus muuttui samalla sukellusveneentorjunta-alukseksi.[1][2]

Aluksella toteutettiin modernisointi 1960-luvun lopulla, jolloin se oli Davies Shipbuildingin telakalla. Modernisoinnin yhteydessä sille asennettiin Fresnel-laskeutumisjärjestelmä sekä kanneltaputoamisverkot. Aluksen ilmatorjuntatykit korvattiin neljällä yksiputkisilla kolmituumaisilla ja etummaiset hyllyt poistettiin merenkulkuominaisuuksien parantamiseksi.[1]

Alus poistettiin palveluksesta heinäkuussa 1970 hieman modernisoinnin jälkeen. Alus myytiin romutettavaksi.[1]

  • Chesneau, Roger: Aircraft Carriers of the World, 1914 to the Present – an illustrated encyclopedia. Bristol: Brockhampton Press, 1998. ISBN 1-86019-87-5-9 (englanniksi)
  • Gardiner, Robert (toim.): Conway’s All the World’s Fighting Ships 1922–1946. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1987. ISBN 0-85177-146-7 (englanniksi)
  • Polmar, Norman: Aircraft Carriers – A History of Carrier Aviation and its Influence on World Events Vol. 2, 1946-2006. Dulles, Virginia: Potomac Bools Inc, 2008. ISBN 978-1-57488-665-8 (englanniksi)
  • Francillon, René J.: McDonnell Douglas Aircraft since 1920: Volume II. Annapolis, Maryland, USA: Naval Institute Press, 1990. ISBN 1-55750-550-0 (englanniksi)
  • Lynch, John: Belfast Built Ships. Stroud, Englanti: The History Press, 2012. ISBN 978-0-7524-6539-5 (englanniksi)
  1. a b c d e Chesneau, Roger s. 60
  2. a b Polmar, Norman s. 172
  3. Francillon, René J. s. 84–90
  4. Francillon, René J. s. 90