Hämärätarinoita
Hämärätarinoita, alkuperäiseltä nimeltään "To Be Read at Dusk", on Charles Dickensin kirjoittama tarina. Se on julkaistu muun muassa Taija Kuulan suomentamana novellikokoelmassa BÖÖ! Maailman parhaita kummitustarinoita.
Juoni
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tapahtumapaikkana on matkalaisia majoittava luostari Sveitsin Alpeilla, Iso Sankt Bernhard -vuoren huipulla. Auringonlaskun aikaan novellin kertoja kuuntelee ulkosalla sivusta viiden retkioppaan keskustelua epätavallisista tapahtumista.
Saksalaisopas Wilhelm kertoo ystävästään Heinrichista, joka oli tullut yllätysvierailulle Triestestä juuri kun Wilhelm oli ajatellut tätä paljon edellisenä päivänä. Wilhelmin mielestä tällaiset enteet ovat yhtä yleisiä kuin spagetti napolilaisessa ruokapöydässä. Napolista Wilhelmin mieleen tulee markiisitar Senzamina, jonka hän oli tavannut baijerilaisen työnantajaperheensä luona. Markiisitar oli kesken korttipelin saanut henkimaailman viestin Espanjassa olevan sisarensa kuolemasta. Sisar olikin kuollut juuri samalla hetkellä.
Toinen opas kertoo ihmeenä, että kerran vuodessa papit saavat hänen kotikaupunkinsa Napolin suojeluspyhimys San Gennaron veren vuotamaan.
Wilhelm pyytää sitten genovalaista Giovanni Baptistaa kertomaan tositarinan vastavihitystä englantilaisesta Clarasta. Baptista kertoo, että Claran mies oli palkannut hänet palvelijaksi pitkälle häämatkalle. Tuore sulhanen oli vuokrannut linnan Ranskan Rivieralta, Genovan lähistöltä. Matkalla Baptista ystävystyi Claran kamarineidon Carolinan kanssa. Baptista huomasi Claran olevan jostakin huolissaan. Carolina kertoi emäntänsä pelkäävän kummitusta. Clara oli nimittäin ennen häitä nähnyt unta tuntemattomasta, pelottavasta miehestä. Unessa mies tuntui lumoavan Claran pahan valtaan synkällä katseellaan. Clara pelkäsi sitten kohtaavansa unessa näkemänsä kasvot jossakin linnassa olevista tauluista. Pelko osoittautui kuitenkin turhaksi. Myöhemmin Claran mies sai kirjeen signor Dellombralta, jonka hän oli tavannut kerran aikaisemmin. Dellombran tullessa linnaan päivälliselle Clara pyörtyi pelästyksestä, sillä Dellombra oli unessa nähty mies. Claran mies halusi vaimonsa vapautuvan kuvitellusta pelostaan ja Dellombrasta tuli linnan vakiovieras. Linnan väki lähti sitten karnevaaleihin Roomaan. Siellä havaittiin, että Clara oli kadonnut lukitusta huoneestaan. Baptista isäntineen lähti tiedusteluretkelle Roomaa ympäröivään Campagnaan. Hevoskyytiasemalla kuultiin, että Dellombra oli vuokrannut tai karkottanut kaikki vaihtohevoset. Dellombran vaunujen kyydissä oli ollut pelokas englantilaisrouva. Claraa tai Dellombraa ei ole nähty sen koommin.
Wilhelm jatkaa tämän jälkeen omaa tarinaansa. Hän oli ollut lähdössä Saksaan englantilaisen isäntänsä kanssa. Isäntä, etunimeltään James, oli ollut kauppiaana toimiva ikääntynyt poikamies ja hän asui Lontoossa Poland Streetillä. Jamesilla oli liiketoverina Eppingissä asuva kaksosveli John, niin ikään poikamies. Ennen Saksan-matkaa John oli vieraillut veljensä luona mutta lähtenyt sitten kotiinsa heikotuksen, ehkä kihdin vaivaamana. Pari yötä tämän jälkeen James oli illalla valvonut makuuhuoneessaan ja oli sitten nähnyt veljensä haamun. Epäillen terveyttään hän oli kutsunut Wilhelmin hakemaan lääkäriä. Samassa talolle oli saapunut Johnin palvelija Robert kertomaan isäntänsä olevan kuolemaisillaan. Kuolevaa kiirehdittiin tapaamaan ja tämän viimeiset sanat olivat olleet: "James, olet nähnyt minut aikaisemmin tänä iltana – ja sinä tiedät sen!"
Wilhelmin kertomus päättyy hiljaisuuteen ja opasryhmää kuunnellut huomaa ryhmän kadonneen penkiltään. Novellin kertoja palaa takaisin luostarin seurusteluhuoneeseen, josta hän on lähtenyt päästäkseen eroon amerikkalaismiehestä, joka oli kertonut pitkäveteistä tarinaa rikastuneesta tuttavastaan. Novellin kertojasta amerikkalaisen seura onkin nyt yksinoloa parempi vaihtoehto.