Häly
Häly merkitsee akustiikan terminä epäsäännöllisten, jaksottomien värähdysten muodostamaa ääntä. Toisin kuin sävelellä, hälyllä ei siis ole määrättyä sävelkorkeutta.[1].
Häly on myös musiikkitermi. Niinpä monilla lyömäsoittimilla kuten rummuilla ei saada määräkorkuisia säveliä, ainoastaan säveltasoltaan epämääräisiä hälyääniä.[2] Länsimaisessa taidemusiikissa on yleistynyt 1900-luvun jälkipuoliskolta akustisille soittimille aiemmin epätyypillisten soittotapojen käyttö, konkreettiselle musiikille sukua oleva hälymusiikki. Sen tärkeimpiin edustajiin ja edelläkävijöihin kuuluu saksalainen säveltäjä Helmut Lachenmann.[3]
Fonetiikassa hälyllä tarkoitetaan äänteen piirrettä, joka syntyy ääntöväylän supistumakohdassa pyörteisen eli turbulentin ilmavirtauksen vaikutuksesta. Sellainen kuuluu moniin konsonantteihin, varsinkin frikatiiveihin, ja varsinkin spiranteissa se on varsin voimakas.[4][5]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Wiik, Kalevi: Fonetiikan perusteet. (Suomenkielinen oppikirja) Helsinki: WSOY kurssikirjat, 1981. ISBN 951-0-10324-1
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Otavan iso Fokus, 2. osa (Em–Io), s. 1173, art. Häly. Otava, 1973. ISBN 951-1-00272-4
- ↑ Otavan iso Fokus, 6. osa (Ra–Su), s. 3861, art. Soittimet. Otava, 1973. ISBN 951-1-01236-3
- ↑ https://www.theguardian.com/music/tomserviceblog/2012/jun/12/helmut-lachenmann-contemporary-composers-guide
- ↑ a b Wiik, s. 58–99.
- ↑ Otavan suuri Ensyklopedia, 10. osa (Turgenev-Öljytalous), s. 8159, art. Äänteet. Otava, 1981. ISBN 951-1-06271-9