Gupta-valtakunta

गुप्त राजवंश Gupta Rājavaṃśa Gupta-valtakunta
n. 300–n. 600
Gupta-valtakunnan suurin laajuus ja vasallialueet 400-luvun alussa.
Valtiomuoto	Kuningaskunta
Pääkaupunki	Pataliputra (nykyään Patna)
Uskonnot	hindulaisuus buddhalaisuus
Kielet	sanskrit
Infobox OK

Etelä-Aasian historia ja Intian historia
kivikausi	70 000–3300 eaa.
• Mehrgarh-kulttuuri	• 7000–3300 eaa.
Indus-jokilaakson kulttuuri	3300–1700 eaa.
Myöhäinen Harappan-kulttuuri	1700–1300 eaa.
Veda-kausi	1500–500 eaa.
• rautakausi	• 1200–500 eaa.
Mahajanapadat	700–300 eaa.
Magadha-valtakunta	684–320 eaa.
• Maurya-valtakunta	• 321–184 eaa.
Keskiaikaiset kuningaskunnat	230 eaa.–1279
• Sātavāhana	• 230 eaa.–199
• Kušana	• 60–240
• Gupta	• 300–550
• Pala	• 750–1174
• Chola	• 250 eaa.–1279
islamilaiset sulttaanikunnat	1206–1596
• Delhin sulttaanikunta	• 1206–1526
• Deccanin sulttaanikunnat	• 1490–1596
Hoysala	1040–1346
Kakatiya	1083–1323
Vijayanagara	1336–1565
Suurmogulien valtakunta	1526–1707
Sikhivaltio	1801-1849
Marathivaltakunta	1674–1818
Siirtomaakausi	1757–1947
Itsenäinen Intia	1947 eteenpäin
Valtioiden historiat Bangladesh • Bhutan • Intia Malediivit • Nepal • Pakistan • Sri Lanka
Alueelliset historiat Bengal • Himachal Pradesh • Orissa Pakistanin historialliset alueet • Pohjois-Intia Etelä-Intian historia • Tiibet
Erityisalojen historiat Dynastiat • Talous • Indologia • Kielet • Kirjallisuus Merenkulku • Armeija • Tiede ja tekniikka • Aikajana

Gupta-valtakunta oli yksi Intian suurimmista ja vaikutusvaltaisimmista valtakunnista. Guptat hallitsivat valtakuntaa n. 320–600 ja se kattoi suurimmillaan miltei koko Pohjois-Intian ja osittain nykyisen Pakistanin. Guptavaltakunta yhdisti Intian lähes 500-vuotisen hajaannuksen jälkeen. Gupta-valtakunnan aika on usein katsottu Intian kultakaudeksi, sillä pitkä rauha ja vauraus antoivat hyvän kasvualustan taiteelle ja tieteille, joista etenkin matematiikka, filosofia ja tähtitiede kukoistivat.

Historia

Intian poliittinen tilanne Gupta-valtakunnan alkuaikoina.

Valtakunnan synty

Guptat nousivat valtaan sekavan aikakauden päätteeksi, eikä heidän dynastiansa ensimmäisistä vaiheista ole juurikaan varmaa tietoa. Maurya-valtakunta oli romahtanut lopullisesti jo 400 vuotta aikaisemmin, ja Intian itäosat olivat olleet siitä asti hajaannuksen tilassa. Länsiosissa Baktrian, Sātavāhanan, Šakan ja kušanien valtiot olivat vuoron perään yrittäneet yhdistää Intiaa, mutta epäonnistuneet.

Guptien alkuperäisestä valtaannoususta ei ole mitään tietoa. Ensimmäinen tunnettu Guptahallitsija on Sri-Gupta. Hän on ilmeisesti hallinnut pientä ruhtinaskuntaa Magadhan entisillä ydinalueilla pääkaupunkinaan Pataliputra. Hänestä tiedetään eräässä temppelissä olevan kirjoituksen perusteella, joka kertoo Sri-Guptan rakentaneen temppelin buddhalaisia pyhiinvaeltajia varten. Myös kiinalainen munkki I-Tsing mainitsee kirjoituksissaan Sri-Guptan. Hän matkusti Intiaan vuonna 672, ja väittää Sri-Guptan hallinneen 500 vuotta aikaisemmin. Tämä on kuitenkin ristiriidassa muiden lähteiden kanssa, ja todennäköisemmin Sri-Gupta hallitsi noin 240–280. Hänen seuraajansa Ghattotkacha hallitsi luultavasti noin 280–305, mahdollisesti yhdessä poikansa Chandragupta I:n kanssa jopa vuoteen 319.

Chandragupta I (305–335)

Valtakunnan varsinainen laajeneminen alkoi Chandragupta I:n aikana. Hän meni naimisiin Gangesin pohjoispuolella sijainneen perinteikkään Licchavin valtion prinsessan kanssa ja liitti rauhanomaisesti Licchavin omaan ruhtinaskuntaansa. Kunnianhimoinen Chandragupta kruunautti itsensä Pataliputrassa vuonna 320 kuninkaitten kuninkaaksi ja julisti rahoihinsa painetussa tekstissä Gupta-kauden alkaneen. Hänen tavoitteenaan oli uudistaa Intian ensimmäisen kerran yhdistänyt Maurya-valtakunta. Vaikka hänen noustessaan valtaan Guptat olivat hallinneet vain pientä ruhtinaskuntaa, hän onnistui Licchavin lisäksi yhdistämään valtansa alle monia muita Gangesin laakson pienistä valtioista. Kuollessaan vuonna 355 hän jätti pojalleen vahvan perustan valtakunnan laajentamista varten.

Gupta-valtakunta Samudraguptan kuoleman jälkeen vuonna 370.

Samudragupta (335–370)

Chandragupta I:n kerrotaan sanoneen kuolinvuoteellaan Samudraguptalle "Sinä olet arvollinen, hallitse koko tätä maailmaa". Tätä kehotusta Samudragupta pyrkikin tarmokkaasti noudattamaan. Hän teki lukuisia sotaretkiä kaikkialle Intiaan. Aluksi hän saavutti menestystä onnistuessaan yhdistämään koko Pohjois-Intian Punjabista Assamiin Gupta-valtakunnan hallintaan. Etelään suuntautuneilla sotaretkillään hän sai niemimaan valtiot tunnustamaan Guptien yliherruuden, mutta ei onnistunut alistamaan niitä täysin valtaansa. Hallituskautensa lopulla hän pyrki lyömään lännessä olleen heikentyneen Šaka-valtion, mutta sota ei tuottanut tuloksia. Kuitenkin hänen kuollessaan Pataliputrasta johdettiin jälleen lähes koko Pohjois-Intian käsittävää valtakuntaa. Samudragupta ei ollut pelkästään sotilashallitsija, vaan sivistynyt ja taiteesta kiinnostunut. Gupta-kauden tieteiden ja taiteiden kukoistuksen voidaan katsoa alkavan hänen hallintokaudestaan.

Guptahallitsijoiden arvioidut hallintokaudet,,
Kuningas	Hallituskausi
Sri-Gupta	240–280
Ghattokacha	280–305 tai 319
Chandragupta I	305 tai 319–335
Samudragupta	335–370
Ramagupta	370–375
Chandragupta II	375–415
Kumaragupta I	415–454
Skandagupta	454–467
Purugupta	467?
Narasimhagupta	467?-473
Kumaragupta II	473–475
Buddhagupta	475–495
Vainiyagupta	495–508?
?	508–535
Kumaragupta III	535–550?
Vishnugupta	550?-575

Gupta-valtakunnan suurin laajuus ja vasallialueet 400-luvun alussa.

Ramagupta (370–375) ja Chandragupta II (375–415)

Samudraguptan vanhempi poika Ramagupta ei ollut isänsä veroinen hallitsija. Hän yritti vuorostaan valloittaa Šaka-valtiota, mutta kärsi nöyryyttävän tappion. 500-luvulla kirjoitetun näytelmän mukaan Ramaguptan veli Chandragupta onnistui murhaamaan Šakan kuninkaan, mutta joutui riitoihin veljensä kanssa. Lopulta hän joutui murhauttamaan tämänkin ja nousi valtaistuimelle. Tarina voi olla liioiteltu, mutta joka tapauksessa Chandragupta II:sta tuli Gupta-valtakunnan hallitsija hämärissä olosuhteissa vuonna 375.

Chandragupta II:n kaudella Gupta-valtakunta saavutti huippunsa. Hän onnistui siinä, missä edeltäjänsä eivät, ja sai vuonna 409 viimein liitettyä Šakan Guptien hallitsemaan alueeseen. Tämä rikastutti valtakuntaa, sillä se sai nyt haltuunsa tuottoisan Arabian kanssa käytävän kaupan. Chandragupta II ei yrittänytkään valloittaa Etelä-Intian alueita, vaan tyytyi siihen, että ne tunnustivat Guptien yliherruuden. Hän myös antoi tyttärensä Deccanin hallitsijan puolisoksi. Valtakunta oli sisäisesti rauhallinen. Kiinalaisen munkin Fa Xianin mukaan lakeja kunnioitettiin, hallinto oli lempeää ja kauppa ja kulkuyhteydet olivat hyvin järjestetyt. Chandragupta myös jatkoi isänsä aloittamaa kulttuurin suosimista. Hänen hovissaan oli lahjakkaita kirjailijoita ja taiteilijoita, ja myös tieteenharjoittajia tuettiin.

Kumaragupta I (415–454) ja Skandagupta (454–467)

Gupta-valtion loiston kausi jatkui Chandragupta II:n pojan Kumaragupta I:n aikana. Melkein koko hänen hallituskautensa oli rauhan aikaa, ja kauppa ja taiteet kukoistivat. 400-luvun puolessavälissä luoteesta ilmaantui kuitenkin vakava uhka. Kansainvaellukset tuntuivat myös Intiassa, kun hunneihin kuuluva paimentolaiskansa, jota Guptat kutsuivat nimellä huna, hyökkäsi maahan. Kumaragupta oli vaikeuksissa hyökkääjien kanssa, mutta hänen poikansa Skandagupta aiheutti valtaistuimelle noustuaan hunneille niin murskaavan tappion, että valtakunnan turvallisuus oli taattu. Tätä voidaan pitää Intian historian suurimpana sotilaallisena saavutuksena: Euroopassa vastaavat paimentolaiskansat raunioittivat rappiolla olleen Länsi-Rooman sen perinteikkäästä ja tehokkaasta armeijasta huolimatta. Skandagupta palautti siten valtakunnan entiseen vahvuuteensa, vuoteen 455 mennessä hunnit oli ajettu pois. Rauhan aika ja kulttuurin kukoistus jatkui vielä 400-luvun lopulle asti.

Valtakunnan tuho

Vaikka valtakunta oli näennäisesti vahva, sota hunneja vastaan oli rasittanut valtiontaloutta, mistä osoituksena on lyötyjen kultarahojen vähäisyys. Silti Skandagupta onnistui jättämään seuraajilleen entisenlaajuisen valtakunnan. Hänen kuoltuaan vuonna 467 valtaistuimelle ei noussut enää yhtäkään voimakasta hallitsijaa, joka olisi kyennyt pitämään valtakuntaa eheänä vaikeassa tilanteessa. 400-luvun lopulla hunnit olivat toipuneet tappiostaan ja hyökkäsivät maahan uudestaan. Skandaguptan seuraajat eivät kyenneet torjumaan hyökkäystä, ja kyvyttömiin hallitsijoihin kyllästyneet vasallit ottivat vallan omiin käsiinsä torjuakseen hunnit. Kumaragupta III yritti vielä 530-luvulla palauttaa valtakunnan voimiinsa, mutta kykeni vain valtaamaan jo menetetyn Bengalin ja pitämään hallussaan Gangesin laakson ydinalueet. Sisäisten ristiriitojen heikentämä valtakunta romahti 500-luvun loppuun mennessä hunnien hyökkäyksen edessä, eikä enää noussut. Samalla loppui myös perinteisen valtakeskuksen Magadhan ja pääkaupungin Pataliputran johtava asema Intian historiassa.

Hallinto

Guptat pyrkivät jäljittelemään hallinnossaan Maurya-valtakunnan järjestelmää. Kuningas oli yksinvaltias. Maa oli jaettu suuriin alueisiin, joita johtivat kuninkaan lähimmät sukulaiset. Nämä alueet oli jaettu ensin maakuntiin (desha) ja sitten piirikuntiin (pradesha). Näitä johtivat keskushallinnon ja paikallishallinnon yhdyssiteenä toimivat virkamiehet. Järjestelmä ei ollut kuitenkaan yhtä keskusjohtoinen kuin Mauryoitten aikana. Kuninkaan valtaa vähensi se, että kaiken maan ei enää katsottu kuuluvan hänelle. Siten paikalliset virkamiehet ja kaupungeissa toimivat neuvostot olivat usein alueen maanomistajien, kauppiaiden tai ammattikiltojen valitsemia. Myös buddhalainen munkkiyhteisö oli paikallisella tasolla tärkeä poliittinen tekijä. Päällepäin järjestelmä näytti keskusjohtoiselta, mutta todellisuudessa se muistutti enemmän keskiajan Euroopan feodaaliyhteiskuntaa. Kuninkaalla oli absoluuttinen määräysvalta vain suoraan omistamansa maalla asuviin maanviljelijöihin. Feodaalijärjestelmä ei kuitenkaan ulottunut armeijaan, joka oli täysin kuninkaan komennossa. Ainoastaan Etelä-Intian vasallivaltioilla oli omat armeijat. Maanomistajat maksoivat kuninkaalle veroa maalahjoituksin eikä antamalla sotilaita armeijaan. Siten hallitsija ei ollut sotilaallisesti riippuvainen alamaistensa uskollisuudesta.

Talous

Gupta-valtakunnan pääasialliset kauppayhteydet ja kauppatavarat.

Maatalous oli Gupta-valtakunnan pääelinkeino ja talouden perusta. Kuninkaan omistamilla mailla asuvien viljelijöiden tuli maksaa kuudesosa tuotannostaan valtiolle. Itsenäiset maanomistajat saattoivat maksaa veron myös maalahjoituksin. Maanomistajilta vaadittiin myös työvoimaa yhdeksi päiväksi joka kuukausi julkisia töitä, kuten kastelujärjestelmien ja teiden ylläpitoa varten. Maatalouden lisäksi talouden toiseksi tukijalaksi alkoi nousta käsityöläisyys ja työpajateollisuus. Maurya-kauteen verrattuna käsityöläisiä oli enemmän, ja valtio ei säännellyt teollisuutta yhtä paljon. Tärkeimpien alojen suurimmat yksiköt, kuten kaivokset, rahapajat ja suuret kutomot, olivat yhä valtion omistuksessa, mutta muuten yrittäminen oli melko vapaata. Syntyi ammattikiltoja, joilla oli etenkin kaupungeissa valtaa neuvostoja valittaessa. Käsityöläisten oli maksettava voitoistaan kuudesosa valtiolle. Tärkeimpiä aloja olivat metallintyöstö ja kangasteollisuus, joka tuotti silkkiä, villaa, pellavaa, musliinia ja kalikoota. Myös norsunluusta tehtyjä koriste-esineitä tuotettiin paljon. Valtioon syntyi rikas keskiluokka, mikä entisestään lisäsi kysyntää. Vaurastuminen lisäsi kiinnostusta taiteeseen ja tieteeseen, kun yhä useammalle jäi vapaa-aikaa ja varaa ostaa taidetta.,

Chandragupta II:n kultarahoja.

Kun tuotannosta vain kuudesosa maksettiin verona, eivätkä kaikki maanomistajat maksaneet rahallista veroa valtiolle, verotus oli kokonaisuudessaan kevyempää kuin Mauryoitten aikana. Tämän mahdollisti kasvanut kauppa ja siitä saatavat verotulot. Kauppayhteydet olivat laajemmat kuin koskaan ennen. Lännessä kauppaa käytiin Arabian lisäksi Afrikan itärannikolle saakka. Idässä perinteisten Kaakkois-Aasian kauppakumppaneiden lisäksi tärkeäksi nousi Kiinan kanssa käytävä kauppa. Vientitavarat olivat pitkälti samoja kuin ennenkin: mausteita, paprikaa, jalopuuta, jalokiviä, kultaa ja puuvillaa. Lisäksi ulkomaille vietiin jalostettuja tuotteita, kuten hajuvesiä, silkkituotteita ja koriste-esineitä. Tuontiartikkelit kuitenkin muuttuivat Maurya-valtakunnan ajoista. Kasvanut teollisuus vaati lisää raaka-aineita, kun kotimaan tarjonta ei riittänyt kattamaan kysyntää. Afrikasta tuotiin suuria määriä norsunluuta ja Kiinasta silkkiä kangasteollisuuden tarpeisiin. Arabiasta tuotiin hevosia maataloutta ja liikennettä varten. Idänkauppaa käytiin lähinnä intialaisten komennossa, mutta lännessä arabialaisten kauppalaivojen osuus kasvoi ajan myötä ja kauppa siirtyi heidän käsiinsä. Tärkeimpiä kauppareittejä olivat edelleen joet ja rannikko, mutta laajentunut tieverkosto auttoi huomattavasti tavaroiden kuljetusta sisämaassa.

Taide ja uskonto

Buddhaveistos Gupta-kaudelta.

Ajantan luolien yksi sisäänkäynti.

Mayrua-kaudella alkanut buddhalaisuuden leviäminen näkyi Gupta-kaudella yhteiskunnassa. Lainsäädäntö oli humaanimpaa, eikä valtio kontrolloinut kansaa entiseen tapaan. Valtakunnassa vieraillut Fa Xian kirjoitti: "Ihmiset ovat vauraita ja tyytyväisiä, ilman rekisteröintiä tai virallisia rajoituksia." Kuolemanrangaistuksia oli vähennetty ja sakkorangaistukset yleistyivät. Buddhalaisuuden merkitys uskontona oli kuitenkin vähentynyt. Hallitus tuki avoimesti hindulaisuutta, kuitenkaan syrjimättä muita uskontoja, etenkään buddhalaista papistoa, joka oli vaikutusvaltaisessa asemassa. Hindulaiset temppelit yleistyivät ja niitä alettiin rakentaa kivestä. Kansa alkoi palvoa pääasiassa hindulaisia jumalia, etenkin Shivaa ja Vishnua. Gupta-kaudella myös merkittävimmät hindulaiset teokset koottiin kirjoiksi hallinnon johdolla. Mahabharata koottiin nykymuotoonsa ja kaikki Vishnun ja Shivan myytit koottiin kokoelmaan, joka tunnetaan Puranat-nimellä. Hindulaisuuden merkittävä asema näkyy siinä, että lakeja alettiin perustella hindulaisilla teksteillä.

Uskonnollisen kirjallisuuden lisäksi syntyivät Intian historian merkittävimmät maallisen kirjallisuuden teokset. Kirjallisuuden pääkieleksi oli hindulaisuuden vahvistumisen myötä vakiintunut sanskrit. Kuuluisin, "Intian Shakespeareksi" sanottu kirjailija oli Kalidasa. Hänen tunnetuin teos on Shakuntala-näytelmä, toinen kuuluisa teos on runoelma Meghaduta (suom. Pilvisanansaattaja). Kalisadan lisäksi oli myös monia muita kirjailijoita. Kirjallisuuden päätehtäväksi katsottiin viihdyttäminen, niinpä näytelmäkirjallisuutta ja romanttisia komedioita oli suurin osa tuotannosta. Poikkeus valtavirrassa oli Shudrakan kirjoittama tragedia. Kuuluisa teos on myös Vatsyayanan kirjoittama Kamasutra, joka kuvaa rakastamisen ja rakastelun taitoa. Se ilmentää myös hyvin ajan keski- ja yläluokan elämää.,

Fresko Ajantan luolista.

Kattomaalauksia Ajantan luolista.

Veistotaiteessa vallitsevaksi tyylisuunnaksi tuli ihmisvartalon abstraktimpi kuvaaminen aiemman konkreettisen tarkkuuden sijaan. Kauden veistoksissa on seesteinen ja tyyni vaikutelma. Veistotaide oli kiinteästi yhteydessä uskontoon, suurin osa veistoksista esittää Buddhaa tai hindulaisuuden jumalia. Buddha-veistoksille tunnusomaista on Buddhan pukeminen ohueen, ihonmyötäiseen pukuun. Ajan arkkitehtuurista ei ole temppeleiden lisäksi paljon muuta jäljellä, sillä puu oli edelleen yleinen rakennusmateriaali kiven ja tiilen ohella, ja suurin osa ajan rakennuksista on tuhoutunut myöhemmin. Temppeleiden lisäksi arkkitehtuuria on näkyvissä parhaiten Ajantan luolissa, joissa on myös paljon säilynyttä maalaustaidetta. Mumbaista luoteeseen sijaitseviin kallioihin on louhittu valtava määrä pylvässaleja ja temppeleitä, ja luolien suuaukot on koristeltu runsaasti. Luolien maalaukset kuvastavat ajan ylhäisöelämää. Niiden aiheena ovat jumalat, ruhtinaat, rakkauskohtaukset ja juhlat. Aihevalinnoissa näkyy ylhäisön kiinnostus taiteeseen ja heidän sille antama tuki.

Tiede

Nalandan yliopiston raunioita

Gupta-aikakaudella tieteiden kehitys Intiassa oli nopeaa. Syynä tähän voidaan pitää tutkimusta sponsoroivan yläluokan vaurautta ja valtakunnan rauhantilaa, mikä antoi tutkijoille mahdollisuuden perehtyä rauhassa tieteeseen. Erityisesti matematiikka kehittyi. Intialaiset olivat tietoisia antiikin Kreikassa tehdystä tutkimuksesta ja pystyivät hyödyntämään sitä. Babylonialaiset olivat ottaneet nollan käyttöön jo noin 500-luvulla eaa., ja se oli levinnyt Intiaan. Euroopassa nolla oli torjuttu filosofisista syistä, mutta Intiassa se hyväksyttiin, kuuluihan tyhjyys hindulaisuuden ja buddhalaisuuden mukaan elämän tavoitteisiin. Gupta-kauden intialaiset ottivat ensimmäisinä maailmassa käyttöön negatiiviset luvut ja desimaalijärjestelmän, joka myöhemmin nollan yhteydessä levisi arabialaisten kautta Eurooppaan. Piin arvoksi he laskivat 3+177/1250 (=3,1416; oikea arvo 3,141592654...).

Gupta-kauden matemaatikot eivät olleet kreikkalaisten tavoin kiinnostuneita euklidisesta geometriasta, vaan keskittyivät algebraan ja tähtitieteessä tarvittavaan matematiikkaan. Gupta-kaudella opittiin ratkaisemaan ensimmäisen asteen yhtälöryhmiä ja yksinkertaisia toisen asteen yhtälöitä. Trigonometriaa kehitettiin tähtitieteen laskuja varten pitkälle. Kuuluisimpia tähtitieteilijä-matemaatikkoja olivat Varahamihira ja Aryabhata, joka mahdollisesti otti nollan käyttöön desimaaliluvuissa. Hän totesi myös ensimmäisenä intialaisena Maan olevan pyöreä, pyörivän akselinsa ympäri ja kiertävän auringon ympäri. Hän selitti kuunpimennyksen syyn ensimmäisenä oikein.,

Tieteiden harjoitus ei ollut pelkästään ruhtinaiden hyväntahtoisuuden varassa, vaan Gupta-kaudella Intiaan perustettiin monia yliopistoja, joista monet toimivat luostarien yhteydessä. Kuuluisin oli pääkaupungin Pataliputran lähellä sijaitseva Nalandan buddhalaisluostari, joka on myöhemmin tuhoutunut. Luostari oli perustettu jo 400-luvulla eaa., mutta yliopisto kasvoi merkittäväksi vasta Gupta-kaudella. Sen maine kiiri Kiinaan asti, ja kaivausten perusteella luostarissa ja yliopistossa on ollut enimmillään jopa 10 000 opiskelijaa ja munkkia.

Lähteet

• Sinharaja Tammita-Delgoda: Matkaopas historiaan: Intia. Gummerus Oy, 1996. ISBN 951-579-031-X
• Asko Parpola (toimittaja): Intian kulttuuri. Otava Oy, 2005. ISBN 951-1-18365-6
• Jukka O. Miettinen: Intia: Kaupunkeja, kulttuuria, historiaa. Otava Oy, 1999. ISBN 951-1-16234-9

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Gupta-valtakunta Wikimedia Commonsissa