Guatemalan kansalaisuus
Guatelmalan kansalaisuus on laillinen suhde yksittäisen henkilön ja Guatemalan tasavallan välillä. Maassa noudatetaan lähtökohtaisesti ius soli -periaatetta.
Kansalaisuuden saaminen syntymällä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Guatemalan perustuslain mukaan syntyperäisiä kansalaisia ovat sellaiset henkilöt, jotka täyttävät jonkin seuraavista ehdoista, mutta vanhemmat eivät kuitenkaan ole ulkomaalaisia diplomaatteja:[1]
- lapsi on syntynyt Guatemalan maaperällä (myös Guatemalan lipun alla seilaavat laivat ja lentävät lentokoneet lasketaan tähän)
- lapsen syntyessä vähintään toisella vanhemmista on Guatemalan kansalaisuus
Lisäksi Keski-Amerikan liittovaltion seuraajavaltioiden syntyperäiset kansalaiset, jotka asettuvat asumaan Guatemalaan sekä ilmaiset halunsa tulla guatemalalaisiksi, lasketaan syntyperäisiksi Guatemalan kansalaisiksi.[1]
Kansalaisuuden saaminen hakemuksella
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hakemuksen perusteella Guatemalan kansalaisuuden voi saada henkilö, joka täyttää seuraavat ehdot:[2]
- on rekisteröitynyt ulkomaalaiseksi maan asukkaaksi, jolla on pysyvä oleskelulupa
- on asunut maassa yhtäjaksoisesti vähintään viisi vuotta
- hakija itse on pannut kansalaisuushakemuksen vireille ja on täysi-ikäinen
- on suorittanut espanjan kieltä ja kansalaisuustaitoja mittaavan kokeen
- on toimittanut Guatemalan viranomaisille kaikki hakemukseen vaaditut liitteet
Vaadittua asumisaikaa voidaan lyhentää kahteen vuoteen, mikäli hakija täyttää jonkun seuraavista ehdoista:[3]
- on palvellut Guatemalaa jollakin erityisellä tavalla
- on asunut vähintään kolme vuotta jossatin toisessa Keski-Amerikan maassa
- omaa ”tieteeseen, taiteeseen tai hyväntekeväisyyteen liittyviä ansioita”
- hakija on valtioton tai hänen kansalaisuudestaan ei ole varmuutta
Kaksoiskansalaisuus ja kansalaisuuden menettäminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Guatemala sallii kaksoiskansalaisuuden.[4]
Syntyperäiset guatemalalaiset eivät perustuslain mukaan voi menettää Guatemalan kansalaisuuttaan.[1] Hakemuksella kansalaisuutensa saaneet guatemalalaiset sen sijaan voivat menettää kansalaisuutensa seuraavissa tapauksissa:[5]
- valtion sisiäisen tai ulkoisen turvallisuuden vaarantaminen
- tukee vieraan vallan valtaa Guatemalan alueita kohtaan
- kieltäytyy puolustamasta kotimaataan tai hoitamasta velvollisuuksiaan sitä kohtaan
- henkilö peitteli kansalaisuushakemuksen aikana vakavaa rikollista taustaansa
- avioliitto, jota kautta ulkomaalainen sai kansalaisuutensa, oli vilpillinen tai puuteellinen
Hakemuksen perusteella kansalaisuutensa saanut henkilö, jolta kansalaisuus on edellämainituista syistä poistettu ei saa hakea kansalaisuutta uudelleen, ellei heillä ole perusteltua syytä tähän.[5]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Sarazua, Juan Carlos: Report on Citizenship Law: Guatemala. Badia Fiesolana: European University Institute, 2020. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Guatemala 1985 (rev. 1993) Constitution (art. 144–1445, 147) constituteproject.org. 1993. Viitattu 13.12.2024. (englanniksi)
- ↑ Nacionalidad Guatemalteca por Naturalización Ministerio de Relaciones Exteriores de Guatemala. 2024. Viitattu 13.12.2024. (espanja)
- ↑ Sarazua (2020): s 10–11
- ↑ Guatemala: Knowledge Base profie GOV.UK. Viitattu 13.12.2024. (englanniksi)
- ↑ a b Sarazua (2020): s. 11–12