Tämä on lupaava artikkeli.

Greggin järjestelmä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Greggin järjestelmä
Harjoitustekstiä vuoden 1916 oppikirjassa
Harjoitustekstiä vuoden 1916 oppikirjassa
Kieli englanti
Luoja John Robert Gregg
Ajanjakso 1888–
Greggin järjestelmän merkkejä

Greggin järjestelmä on irlantilaissyntyisen John Robert Greggin vuonna 1888 julkaisema englanninkielinen pikakirjoitusjärjestelmä, josta tuli suosittu erityisesti Yhdysvalloissa.

Gregg toimi pikakirjoituksen opettajana Liverpoolissa, mutta muutti vuonna 1893 Yhdysvaltoihin levittämään kehittämäänsä järjestelmää.[1] Järjestelmä saavutti vahvan aseman erityisesti koulujen opetuksessa, ja siitä tuli 1900-luvun alussa Yhdysvaltojen merkittävin pikakirjoitusjärjestelmä.[2][3] Myöhemmin pikakirjoituksen merkitys väheni,[4] mutta järjestelmästä julkaistiin vielä 1980-luvullakin uusi versio.[5]

Järjestelmän rakenne

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gregg luonnehti järjestelmäänsä seitsemällä perusperiaatteella:[6][7]

  1. merkkien muodot on haettu ellipsistä, ja merkit kirjoitetaan tavallisen kirjoituksen tapaan kallistettuna
  2. kaareva liike suorien linjojen sijaan
  3. tylpät kulmat on eliminoitu
  4. vokaaleille on erilliset merkit, jotka yhdistyvät konsonantteihin
  5. vahvennusta ei käytetä
  6. merkkien korotusta tai alennusta ei käytetä erotuskeinona
  7. kirjoitus etenee kirjoitusrivin suuntaisesti

Konsonantit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Konsonanttien merkit muodostuvat ellipsin kaarista sekä suorista viivoista.[8] Merkit on valittu siten, että tavallisimmille konsonanttiyhdistelmille saataisiin helposti kirjoitettavat merkkiyhdistelmät.[9] Erityisesti r:n ja l:n merkit yhdistyvät helposti muiden konsonanttimerkkien jälkeen: pr, pl, br, bl, fr, fl, kr, kl, gr, gl jne.[10]

Vokaalit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Greggin järjestelmässä vokaalitkin merkitään sanoihin omilla merkeillään. Vokaaleille on neljä erilaista merkkiä: kaksi erikokoista ympyrää sekä ylös- ja alaspäin auki olevat pienet koukut. Kaksitoista eri vokaaliäännettä on jaoteltu näihin neljään ryhmään, ja samaa merkkiä käytetään useammalle äänteelle, mutta tarvittaessa ne voidaan erotella lisäämällä merkin alle piste tai pieni viiva.[11][12] Diftongit merkitään yhdistämällä vokaalimerkkejä.[8]

Lyhenteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Järjestelmässä käytetään myös lyhenteitä: yksittäisillä merkeillä voidaan esittää yleisiä alku- ja lopputavuja tai lyhyitä sanoja.[13][14] Tavallisille sanoille ja fraaseille on lyhennettyjä muotoja, yhteensä näitä oli Greggin oppikirjassa useita satoja.[13] Lisäksi ammattipikakirjoittajia varten oli erillisiä lyhenneluetteloita, joissa oli useita tuhansia lyhenteitä.[15]

Esimerkki Greggin järjestelmällä kirjoitetusta tekstistä
Pikakirjoitus Normaali teksti[16]

With shorthand every person may form his own books of reference
according to his own requirements, and that in the same space
as though they were printed; and no selection of printed
books would contain and only contain what he wanted. Any person
who will collect only for a brief time such facts into
shorthand as appear likely to be useful in life, and sometimes
read over what is so collected, will find the ideas secured
again and again recurring in future reading. If this selecting

Järjestelmän kehittyminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syntyvaiheet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gregg perehtyi jo nuorena Samuel Taylorin ja Isaac Pitmanin järjestelmiin sekä John Matthew Sloanin englanninkieliseen muunnokseen ranskalaisesta Duployén järjestelmästä.[17] Gregg kehittyi taitavaksi pikakirjoittajaksi, ja Sloanin järjestelmän edustajana toiminut T. S. Malone palkkasi hänet pikakirjoituksen opettajaksi.[18] Opettaminen sai Greggin kriittiseksi järjestelmää kohtaan, ja hän alkoi yhdessä Malonen kanssa kehittää uutta järjestelmää. Malone rekisteröi järjestelmän vuonna 1885 nimellä Script, mutta merkitsi tekijäksi ainoastaan itsensä.[19] Gregg työskenteli ahkerasti järjestelmän puolesta, muttei saanut Malonea taipumaan tekijänoikeuden suhteen, ja päätti laatia kokonaan oman järjestelmän. Toukokuussa 1888, 20-vuotiaana, hän julkaisi järjestelmänsä nimellä Light-Line Phonography.[20]

Myöhemmät versiot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gregg julkaisi ensimmäisen varsinaisen oppikirjan vuonna 1898.[21][22] Seuraavat versiot kirjasta ilmestyivät vuosina 1902[23] ja 1916.[24] Vuoden 1916 kirjassa lyhenteiden määrää oli lisätty huomattavasti. Muihin järjestelmiin tottuneet pikakirjoituksen opettajat olivat toivoneet lyhyempiä muotoja, ja Gregg noudatti heidän toiveitaan, mutta katui sitä myöhemmin, ja järjestelmän myöhemmissä versioissa tarpeettomia lyhenteitä karsittiin.[24]

Vuonna 1929 oppikirjasta julkaistiin uusi versio, joka sai nimen Anniversary Edition järjestelmän 40-vuotisjuhlien johdosta.[25] Vuonna 1949 julkaistiin Gregg Shorthand Simplified, jossa järjestelmää oli yksinkertaistettu.[26]

Vuonna 1948 McGraw-Hill-kustannusyhtiö osti Gregg Publishing Companyn,[27] ja julkaisi järjestelmästä uusia versioita: vuonna 1963 Diamond Jubilee Series,[28] vuonna 1978 Series 90[29] ja vuonna 1988 Centennial.[5]

Järjestelmän suosio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gregg lähti vuonna 1893 Yhdysvaltoihin levittämään järjestelmäänsä.[30] Tuolloin Yhdysvalloissa oli tarjolla useita pikakirjoitusjärjestelmiä, joista useimmat olivat Pitmanin järjestelmän muunnelmia.[31] Aikaisemmin pikakirjoituksen opiskelijat olivat olleet enimmäkseen miehiä, joille pikakirjoitus oli vain harrastus, mutta 1880- ja 1890-luvuilla teollisuuden ja kaupankäynnin kasvun myötä pikakirjoituksen merkitys liike-elämässä kasvoi.[32]

Aluksi Greggillä oli vastoinkäymisiä, ja menestys oli vaatimatonta, mutta vuosisadan vaihteen jälkeen suosio alkoi kasvaa. Gregg pyrki saamaan järjestelmäänsä koulujen opetusohjelmiin: vuonna 1900 Greggin järjestelmää opetettiin julkisissa kouluissa 28 kaupungissa, kaksitoista vuotta myöhemmin jo 533 kaupungissa.[33] Greggin kuolemaan mennessä (1948) järjestelmää opetettiin yli 99 %:ssa kaupallisia aineita opettavista kouluista.[34] The Gregg Writer -pikakirjoituslehden levikki oli vuonna 1906 10 500 kappaletta, kuusi vuotta myöhemmin 50 000, ja siitä se kasvoi vielä lähes kaksinkertaiseksi, kunnes vakiintui 1930-luvulla.[35]

Myöhemmin sanelukoneiden, tekstinkäsittelyjärjestelmien ja kannettavien tietokoneiden myötä pikakirjoituksen merkitys kuitenkin väheni.[4] Oikeusistuimien pikakirjoittajat siirtyivät käsipikakirjoituksesta pikakirjoituskoneiden käyttämiseen.[36]

Sovitukset muille kielille

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Camilo E. Pani laati Greggin järjestelmästä espanjankielisen version 1900-luvun alussa.[37] Espanjankielinen järjestelmä levisi käyttöön Keski- ja Etelä-Amerikkaan,[38] samoin kuin espanjankielinen pikakirjoituslehti El Taquigrafo Gregg.[39] Greggin järjestelmästä tehtiin sovituksia myös esperanton, ranskan, saksan, puolan, maltan, portugalin, italian ja iirin kielille.[40]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Cowan, Leslie: John Robert Gregg. Pre-Raphaelite Press, 1984. ISBN 0-947635-00-9 (englanniksi)
  • Daniels, Peter T.: Shorthand. Teoksessa Daniels, Peter T.; Bright, William (toim.): The World's Writing Systems. Oxford University Press, 1996. ISBN 0-19-507993-0 (englanniksi)
  • Gregg, John Robert: Gregg Shorthand. A Light-Line Phonography for the Million. Gregg Publishing Company, 1916. (englanniksi)
  • Leslie, Louis A. (toim.): The Story of Gregg Shorthand. McGraw-Hill Book Company, 1964. (englanniksi)
  • MacMahon, Michael K. C.: Shorthand. Teoksessa Encyclopedia of language and linguistics, vol. 7. Pergamon Press, 1994. (englanniksi)
  • Melin, Olof Werling: Stenografiens historia. (1. osa) Tukholma: Nordiska Bokhandeln, 1927. (ruotsiksi)
  • Räty, Unto: Pikakirjoituksen historia. Englantilainen pikakirjoitus. Pikakirjoituslehti, 1976, nro 4.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Cowan, s. 31–43.
  2. ↑ Melin, s. 324.
  3. ↑ Daniels, s. 814.
  4. ↑ a b MacMahon, s. 3877.
  5. ↑ a b About Centennial Gregg Shorthand gregg.angelfishy.net. Arkistoitu 24.12.2010. Viitattu 14.12.2010.
  6. ↑ Leslie, s. 67.
  7. ↑ Melin, s. 325.
  8. ↑ a b Räty, s. 9
  9. ↑ Cowan, s. 22–23.
  10. ↑ Leslie, s. 82.
  11. ↑ Gregg 1916, s. 2.
  12. ↑ Cowan, s. 24.
  13. ↑ a b Melin, s. 328.
  14. ↑ MacMahon, s. 3879.
  15. ↑ Melin, s. 329.
  16. ↑ Gregg 1916, s. 154.
  17. ↑ Cowan, s. 13–15.
  18. ↑ Cowan, s. 19.
  19. ↑ Cowan, s. 19–21.
  20. ↑ Cowan, s. 28–30.
  21. ↑ Cowan, s. 62.
  22. ↑ Leslie, s. 57.
  23. ↑ Cowan, s. 71.
  24. ↑ a b Cowan, s. 96.
  25. ↑ Cowan, s. 114.
  26. ↑ Leslie, s. 205.
  27. ↑ The Gregg Reference Manual – About the Author highered.mcgraw-hill.com. Viitattu 14.12.2010.
  28. ↑ Leslie, s. 206.
  29. ↑ MacMahon, s. 3878.
  30. ↑ Cowan, s. 43.
  31. ↑ Cowan, s. 48.
  32. ↑ Cowan, s. 64.
  33. ↑ Cowan, s. 90.
  34. ↑ Cowan, s. 120.
  35. ↑ Cowan, s. 93.
  36. ↑ Downey, Gregory J.: Closed Captioning, s. 117. The Johns Hopkins University Press, 2008. (englanniksi)
  37. ↑ Cowan, s. 75.
  38. ↑ Johnen, Christian: Allgemeine Geschichte der Kurzschrift, s. 57. (4. painos) Berliini: H. Apitz, 1940. (saksaksi)
  39. ↑ Cowan, s. 104.
  40. ↑ Cowan, s. 107.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Greggin_järjestelmä&oldid=22777076”