Goldberg-muunnelmat

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Goldberg-variaatiot)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee J. S. Bachin sävellystä. Goldberg-muunnelmat on myös George Taborin kirjoittaman näytelmän nimi.
Goldberg-muunnelmien ensimmäisen painoksen otsikkosivu

Goldberg-muunnelmat (eli Goldberg-variaatiot), BWV 988, on Johann Sebastian Bachin vuonna 1741 tai 1742 julkaistu klaveeriteos, jonka alkuperäinen nimi oli Clavier-Übung – Aria mit verschiedenen Veränderungen. Teos koostuu alussa ja lopussa soitettavasta teemasta (aria) sekä sen kolmestakymmenestä muunnelmasta. Teos on saanut yleisemmin tunnetun nimensä Bachin oppilaan, cembalisti Johann Gottlieb Goldbergin mukaan.[1]

Goldberg-muunnelmat on laajin barokin aikana julkaistu klaveerille sävelletty teos, ja se on lähes täydellinen aikansa musiikin tyylisuuntien ja tekniikoiden esittely. Se kokoaa yhteen koko barokkimuunnelmien historian, samalla tavalla kuin Beethovenin Diabelli-muunnelmat tekevät klassismin ajan musiikille. Musiikkitieteilijä Johann Nikolaus Forkel kutsui sitä "malliksi, jonka mukaisesti kaikki muunnelmat tulisi kirjoittaa".[2]

Teos kestää esityksestä riippuen yleensä noin tunnin, jos muunnelmat esitetään ilman kertauksia, ja vajaat puolitoista tuntia kertausten kanssa.[3] Teos on teknisesti varsin vaativa, ikään kuin säveltäjä olisi halunnut esitellä myös virtuoosista soittotekniikkansa. Bach on saattanut tässä suhteessa saada vaikutteita Domenico Scarlattin vuonna 1739 julkaisemista sonaateista.[2]

Johann Sebastian Bach: Goldberg-muunnelmat

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Teoksen historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bachin ensimmäisen elämäkerran kirjoittaja Johann Nikolaus Forkel väittää Bachin säveltäneen teoksen unihäiriöistä kärsineelle dresdeniläiselle suojelijalleen kreivi Keyserlingkille, joka halusi cembalistinsa Johann Gottlieb Goldbergin soittavan unettomina öinä "rauhoittavaa ja hyväntuulista" musiikkia.[1] Tarinan todenperäisyyttä on epäilty muun muassa siitä syystä, ettei teoksesta löydy minkäänlaista omistuskirjoitusta toisin kuin muista Bachin suojelijoilleen säveltämistä teoksista (kuten vaikkapa Musikalisches Opferista, BWV 1079, joka on omistettu Fredrik Suurelle).[3] Teoksen julkaisi Nürnbergissä Balthasar Schmid joko vuonna 1741 tai 1742.[4] On myös esitetty arveluita, että Bach sävelsi Goldberg-muunnelmat musiikilliseksi vasta-argumentiksi Johann Adolph Scheibelle. Scheibe hyökkäsi Bachia ja hänen sävellystyyliään vastaan vuonna 1737 syyttäen tätä akateemisen tiedon ja "musiikin todellisen pohjan ja sen kauneuden" puutteesta. Teorian mukaan Bach esitteli Goldberg-muunnelmissa kykyään säveltää oman aikansa eri tyylisuuntien ja muotivirtausten mukaista musiikkia.[2]

Musiikkitieteilijät ovat löytäneet Bachin tuotannosta karkeasti kolme tyylikautta, joita voidaan nimittää oppivuosiksi sekä mestaruuden (eli Leipzigin) ja transkendenssin (eli myöhäistuotannon) kausiksi. Vuodesta 1713 vuosiin 1739–1744 ulottuvalla mestaruuden jaksolla Bach sai vaikutteita aikansa uusista italialaisista musiikkityyleistä, erityisesti italialaisesta konserttomuodosta. Myöhäiskauden sävellyksille oli ominaista, ettei niitä useinkaan sävelletty mitään tiettyä esitystä varten, vaan paremminkin ehkä eräänlaiseksi säveltäjämestarin musiikilliseksi testamentiksi.[5]lähde tarkemmin?

Goldberg-muunnelmat päättävät Bachin Leipzigin kauden tuotannon, johon kuuluvat säveltäjän suuret klaveerimusiikkikokoelmat Clavier-Übung I–III. On epäselvää, miksi Bach ei nimennyt muunnelmia Clavier-Übung IV:ksi.[1] Goldberg-muunnelmien voidaan katsoa myös aloittavan säveltäjän loppukauden tuotannon, johon kuuluvat muun muassa suurteokset Musikalisches Opfer (BWV 1079) ja Die Kunst der Fuge (BWV 1080). Tänä aikana Bach kehitti kontrapunktiin perustuvan polyfonisen musiikin ja erityisesti kaanonmuodon huippuunsa.[6]

BWV 1087

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Goldberg-muunnelmien aarian bassolinja.

Strasbourgista löytyi vuonna 1974 Bachin Goldberg-muunnelmien ensipainoksen työkappale (Handexemplar), joka sisälsi säveltäjän käsin tekemiä merkintöjä. Lisäksi Bach oli kirjoittanut nuottien takasisäkanteen neljätoista uutta kaanonia Goldberg-muunnelmien aarian bassolinjan kahdeksasta ensimmäisestä sävelestä (Verschiedene Canones über die ersteren acht Fundamental = Noten vorheriger Arie, BWV 1087). Kaksi kaanoneista tunnettiin jo aikaisemmin. Vaikka niiden yhteiset piirteet oli havaittu, ei läheisempää yhteyttä Goldberg-muunnelmiin osattu epäillä. Bachin arvellaan lisänneet kaanonit nuotteihinsa vuosien 1742 ja 1746 välillä.[7]

Teoksen rakenne

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Arian tahdit 1–16.

Teoksen avaava teema, ariaksi kutsuttu 32-tahtinen sarabande, on Bachin varhaisempaa tuotantoa. Se esiintyy jälkimmäisessä kahdesta Clavier-Büchleinista, jotka olivat Bachin vaimolleen Anna Magdalenalle vuonna 1725 kokoamia pieniä klaveerikirjasia ja tarkoitettu ilmeisesti yhteisiä perhemusisointihetkiä varten. On myös mahdollista, ettei aaria ole lainkaan Bachin sävellys, vaikka muuta säveltäjää ei voida suoranaisesti osoittaa. Aarian bassokulku, joka laskee asteittain g:stä, sekä kappaleen sointukulku ovat lähes identtisiä Jean-Henry d'Anglebertin vuonna 1689 säveltämän menuetin ja Henry Purcellin 1600-luvun lopulla säveltämän Ground in Gamutin kanssa.[4]

Barokin aikaisissa muunnelmasarjoissa oli tavallista, että muunnelmat eivät perustuneet suoraan teeman melodiaan, vaan sitä tukevaan harmoniaan, kuten Goldberg-muunnelmissakin.[4] Kolmekymmentä muunnelmaa on järjestetty kolmen muunnelman ryhmiksi siten, että joka kolmas muunnelma aina 27:een asti on kaanon. Näistä ensimmäinen on unisonokaanon, toinen sekuntikaanon, kolmas terssikaanon ja niin edelleen aina yhdeksänteen asti. Kolmaskymmenes muunnelma (jonka olettaisi olevan desiimikaanon) onkin quodlibet, joka sisältää ensimmäisen säkeen kahdesta aikansa suositusta laulelmasta Kraut und Rüben haben mich vertrieben (kaalit ja nauriit ovat ajaneet minut karkuun) ja Ich bin so lang nicht bei dir gewest (Olen niin pitkään ollut sinusta erossa). Teoksen päättää uudelleen esitettävä aaria.[6]

Muut kuin kaanonmuotoiset muunnelmat edustavat monia eri musiikkityylejä. Joukossa on fughettoja, ranskalaisia alkusoittoja, hitaita aarioita ja virtuoosimaisia kappaleita soitettavaksi klaveerilla, jossa on kaksi sormiota. Toisistaan huomattavasti poikkeavien muunnelmien yhteinen tekijä on sama bassokuvio ja harmonia. Lisäksi ne on järjestetty symmetrisesti kaanonien ympärille.lähde?

Muunnelmat 1–9

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ensimmäisen kaanonin (muunnelma 3) kaksi ensimmäistä tahtia. Nuotteihin merkitty kaanonin johto- (1.) ja seuraava ääni (2.). Alemmalla viivastolla bassolinja.

Ensimmäinen muunnelma on tunnelmaltaan hilpeä, kuten suuri osa teoksesta. Melodian hyppyjen ja vasemman käden rytmin ensimmäisessä tahdissa voidaan tulkita affektiopin mukaan kuvaavan iloa. Toinen muunnelma on miltei kaanonmuotoinen ja muistuttaa preludia D-duurissa, BWV 936. Siinä kaksi ääntä ovat jatkuvassa vuoropuhelussa keskenään. Ensimmäisessä kaanonissa, muunnelmassa 3, äänet alkavat samasta nuotista yhden tahdin erolla. Tahtilaji on 12/8. Neljännen muunnelman tahtilaji on 3/8, ja siinä kolmen nuotin mittainen lyhyt sävelaihe hyppii äänestä toiseen synkooppirytmissä. Viidennessä muunnelmassa esittäjän oikea ja vasen käsi menevät toistuvasti ristiin. Muunnelma 6 on sekuntikaanon, jota cembalisti Ralph Kirkpatrick kuvailee "lähes nostalgisen herkäksi".[8][3]

Bach oli kirjannut vuonna 1974 löytyneeseen Handexemplariin (kts. yllä) muunnelmaan 7 tempomerkinnän al tempo di Giga, eli se on tarkoitettu soitettavaksi aikaisemmin luultua nopeammassa tempossa.[2] Seitsemäs muunnelma on siis gigue ja pisteellisine rytmeineen tyyliltään hyvin samanlainen kuin Ranskalaisen alkusoiton BWV 831 gigue. Kahdeksannessa muunnelmassa on jälleen paljon kohtia, jossa esittäjän kädet menevät ristiin koskettimistolla. Yhdeksäs muunnelma on lyyrisen kaunis terssikaanon, jossa on ilmaisuvoimainen, aikaisempia kaanoneita aktiivisempi bassolinja.[3]

Muunnelmat 10–18

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

10. muunnelma on neliosainen fughetta, jota seuraava 11. muunnelma on 12/16-tahtilajissa kulkeva giguea muistuttava toccata. Siinä käytetään risteäviä sävelasteikkokulkuja sekä yllättäviä arpeggioja ja trillejä. 12. muunnelma on ensimmäinen vastakaanoneista, joissa toinen ääni kulkee vastakkaiseen suuntaan ensimmäiseen nähden. Siinä myös kaanonin äänten järjestys muuttuu kappaleen aikana, eli kaanonin johtava ääni muuttuu seuraavaksi ja päinvastoin.[8] 13. muunnelma on hidas ja herkkä sarabande, jota voidaan pitää teoksen tunnelman käännekohtana edeltävien enimmäkseen tanssinomaisten kappaleiden jälkeen. 14. muunnelma on sen sijaan virtuoosimainen, nopea kappale, jossa on suuria intervallihyppyjä. 15. muunnelma, kvinttikaanon, on ensimmäinen mollissa soitettava muunnelma. Sen esitysmerkintä on andante ja tahtilaji 2/4.[8][3]

Teoksen jälkimmäisen puoliskon avaava 16. muunnelma on jälleen ranskalaisen alkusoiton tyyliin sävelletty kaksiosainen teos. Ensimmäinen osa sisältää juoksevia asteikkoja, trillejä ja pisteellisiä rytmejä. Kuten ranskalaisessa alkusoitossa yleensä, jälkimmäinen osa on fuugamuotoinen ja nopeammassa tempossa. 17. muunnelma on kevyt toccata, jossa on havaittavissa vaikutteita Antonio Vivaldilta ja Domenico Scarlattilta. 18. muunnelma on sekstikaanon, jossa hilpeä bassolinja on kontrastina laulaville ja pienin askelin eteneville kaanonäänille.[8][3]

Muunnelmat 19–30

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

19. muunnelma on passepied, 3/8-tahtilajissa kulkeva tanssi. Sitä seuraa teknisesti teoksen vaikeimpana osana pidetty 20. muunnelma, joka on tunnelmaltaan iloinen, ehkä jopa humoristinen toccata. G-molliin sävelletty koraalimainen septimikaanon (21. muunnelma) on edellisen vastapainoksi rauhallisempi ja sisältää kromaattisia bassolinjoja.[8] 22. muunnelma palaa G-duuriin ja sisältää paljon Bachin barokkimoteteille tyypillistä äänien vuoropuhelua. 23. muunnelma on puolestaan teoksen teknisesti haastavimpia osia. Alun perin teos on sävelletty kaksisormioiselle klaveerille, ja jos se esitetään pianolla, kädet ovat varsinkin tässä muunnelmassa toistensa tiellä. 24. muunnelma on oktaavikaanon 9/8-tahtilajissa.[3]

Quodlibet, muunnelma 30.

Monet pitävät mollissa kulkevaa 25. muunnelmaa koko teoksen hienoimpana. Se palaa teoksen avaavan aarian hitaaseen tempoon (merkitty adagioksi Bachin kopiossa), ja siinä on paljon kromaattisia sävelkulkuja. Hitaan tempon vuoksi se kestää pitempään kuin muut muunnelmat, vaikka tahteja ei ole muita enempää. 26. muunnelma kulkee sarabanden rytmissä, joskin paljon nopeammin. Melodia on merkitty 18/16-tahtilajiin ja sitä säestävät soinnut 3/4-tahtilajiin. Viimeisessä kaanonissa, muunnelmassa 27, äänet alkavat noonin päässä toisistaan. Tämä on kaanoneista ainoa, jossa Bach ei käytä erillistä bassolinjaa tukemaan kaanonin ääniä.[8][3]

28. muunnelmassa on Bachin auki kirjoittamia trillejä ja rytmiä korostavia kellomaisia nuotteja. Viimeinen toccata, muunnelma 29, alkaa raskailla, rytmikkäillä soinnulla, joita seuraavat laskevat arpeggiokuviot. Muunnelmaosuuden päättävän 30. muunnelman odottaisi olevan desiimikaanon, mutta se onkin kahta kansansävelmää yhdistelevä quodlibet.[3]

Levytykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Luettelo Goldberg-muunnelmien levytyksistä
Glenn Gouldin vuoden 1981 levytyksen kansi.

Historiallisesti kenties merkittävimmän äänityksen Goldberg-muunnelmista teki cembalisti Wanda Landowska Pariisissa vuonna 1933. Äänityksen aikoihin muunnelmat tunnettiin yleisemmin vain musiikkitieteilijäpiireissä, mutta Landowskan äänitys teki niistä tunnetumpia laajemman yleisön joukossa. Muutettuaan toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvaltoihin hän valitsi Goldberg-muunnelmat myös Yhdysvaltain debyyttilevytyksekseen.[9]

Rosalyn Tureckin vuoden 1957 Goldberg-muunnelmien levytyksen uudemman julkaisun kansikuva.

Nykyisin epäilemättä tunnetuin Goldberg-muunnelmien taltiointi, sekä yksi kaikkien aikojen tunnetuimmista taidemusiikin levytyksistä yleensäkin, on Glenn Gouldin ensilevy (1955), jossa Gouldin tekninen taitavuus oli ennennäkemätöntä. Gould levytti muunnelmat uudelleen juuri ennen kuolemaansa vuonna 1981. Monet pitävät ensimmäistä levytystä parempana, vaikka myöhemmän tulkinnan katsotaankin olevan kypsempi ja värikkäämpi. Gouldin tulkinta teoksesta on hyvin omaperäinen, ja se on jakanut voimakkaasti mielipiteitä. Varsinkin vuoden 1955 levytyksessä hän käyttää hyvin nopeita tempoja.[9] Vuonna 2003 tämä levytys valittiin mukaan Yhdysvaltain kongressin kirjaston National Recording Registry -kokoelmaan, johon kootaan esteettisesti, historiallisesti tai kulttuurisesti merkittäviä yhdysvaltalaisia äänitteitä.[10]

Yksi tunnetuimmista Goldberg-tulkitsijoista oli Rosalyn Tureck, joka nauhoitti muunnelmat uransa aikana useita kertoja. Tureck esitti ja levytti vuosikymmeniä kestäneen uransa aikana paljon Bachin tuotantoa ja sai leikkisän lempinimen "Bachin ylipapitar".[11] Murray Perahian levytys on saanut kiitosta esimerkiksi arvovaltaiselta Gramophone-lehdeltä.[12] Maineensa enemmän klassismin ja varhaisromantiikan musiikilla luonut Perahia perehtyi Bachiin jouduttuaan pitämään soittamisesta taukoa sormien kipeytymisen vuoksi[13].

Goldberg-muunnelmat on sovitettu monille muille soittimille ja kokoonpanoille, kuten jousitriolle, sinfoniaorkesterille, kitaralle ja harmonikalle, ja näistä sovituksistakin on tehty äänityksiä. John ja Mirjana Lewisin levyllä The Chess Game esitetään jokainen muunnelma ensin cembalolla, minkä jälkeen seuraa samasta muunnelmasta johdettu improvisaatio jazzpianolla.lähde?

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c Malcolm Boyd: Bach, s. 226. (suom. Kati Hämäläinen) Otava, 1991. ISBN 951-1-09991-4
  2. ↑ a b c d Yo Tomita: The "Goldberg" Variations music.qub.ac.uk. 1997. Arkistoitu 3.4.2005. Viitattu 2.8. 2007. (englanniksi)
  3. ↑ a b c d e f g h i Angela Hewitt: Liner notes, The Goldberg Variations, by Angela Hewitt thegoldbergvariations.com. Viitattu 2.8. 2007. (englanniksi)
  4. ↑ a b c Malcolm Boyd: Bach, s. 227. (suom. Kati Hämäläinen) Otava, 1991. ISBN 951-1-09991-4
  5. ↑ Malcolm Boyd: Bach. (suom. Kati Hämäläinen) Otava, 1991. ISBN 951-1-09991-4
  6. ↑ a b Malcolm Boyd: Bach, s. 228. (suom. Kati Hämäläinen) Otava, 1991. ISBN 951-1-09991-4
  7. ↑ Timothy A. Smith: Fourteen Canons on the First Eight Notes of the Goldberg Ground (BWV 1087) jan.ucc.nau.edu. Viitattu 2.8. 2007. (englanniksi)
  8. ↑ a b c d e f Timothy A. Smith: Canons of the Goldberg Variations jan.ucc.nau.edu. 1996. Arkistoitu 8.1.2007. Viitattu 2.7. 2007. (englanniksi)
  9. ↑ a b Iori FUJITA: MUSIC OF INTELLECT THE GOLDBERG VARIATIONS geocities.jp. Viitattu 2.8. 2007. (englanniksi)
  10. ↑ Complete National Recording Registry Listing, Library of Congress. Viitattu 7.9.2020.
  11. ↑ Duchen, Jessica: Obituary: Rosalyn Tureck The Guardian. 19.7.2003. Viitattu 21.4.2011. (englanniksi)
  12. ↑ The ten best Bach works – a beginner’s list (Arkistoitu – Internet Archive)
  13. ↑ Why Murray Perahia turned to Bach, The Telegraph

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Goldberg-muunnelmat.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Goldberg-muunnelmat&oldid=22776826”